Avainsana: Kaupunkisuunnittelu
-
Hakaniemenrannasta viihtyisä olohuone
Vielä tänään on mahdollista antaa palautetta Hakaniemenrannan suunnittelukilpailun tuloksista. Kannattaa kommentoida ja luoda painetta alueen kunnianhimoisen suunnittelun puolesta! Olen kirjoittanut useasti aiheesta muun muassa korostaen sitä, että rannasta täytyy tehdä vehreä tila, jossa kaupunkilaiset haluavat oleilla ja saada kosketuksen veteen. Olen ehdottanut pientä puistikkoa Hakaniementorin eteläpuolelle tulevan hotellin (hotellia itsessään ei asukkaiden mielestä tarvittaisi) viereen.…
-
Vehreyttä ja puisto Hakaniemenrantaan
Hakaniemenranta on taas tänään lautakunnassa. Me asukkaat toivomme vehreyttä rantaan: tehdään pieni puistikko Hakaniementorin eteläpäähän, jossa voi syödä torilta ja hallilta ostettuja eväitä veden äärellä! Katso aiemmat kirjoitukseni aiheesta ja ehdotukseni puistosta. Olen ollut läsnä lukuisissa asukastilaisuuksissa jne. tämän aiheen tiimoilta ja vahva toive alueen asukkailta on, että rantaa kehitetään mahdollisimman puistomaiseksi. On hyvä, että…
-
Keskiyöllä kotiin metrolla
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli keskiviikkona aloitettamme (kohta 24) yömetron palauttamisesta. Helsinkiläiset pääsivät nauttimaan metron pidennetystä yöliikenteestä kokeilussa vuonna 2014. Nyt ehdotimme, että länsimetron aloittaessa metron liikennöintiaikaa tulisi pidentää, koska metron palvelutaso paranee silloin selkeästi. HSL vastasi aloitteeseen, että se tulee selvittämään metron liikennöinnin lopettamisaikaa ja N-linjoja ensi talvena länsimetron liikennöinnin ollessa toiminnassa. HSL katsoo, että aikataulujen säätäminen noin…
-
Miksi äänestää Lauraa
[youtube video=6kHJaEP362s] Haluan yhdenvertaisen ja ekologisen Helsingin, jossa on tilaa kaikille. Täältä voit lukea lisää vaaliteemoistani. Katso ja lue, miksi muiden mielestä kannattaa äänestää 9.4. kuntavaaleissa minua nro:lla 691. Lämmin kiitos kaikille tukijoilleni! Äänestän Lauraa, koska hän saa asioita aikaan ja perehtyy niihin tarkasti ja tiedän, että Lauran päätöksenteon perustana ovat ihmisoikeudet ja kestävä…
-
Lähiluontoa ja asukastila Herttoniemeen
Järjestimme viikko sitten antoisan keskustelutilaisuuden Herttoniemen kehittämisestä kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kanssa. Kaikkein eniten keskustelussa nousi huoli lähiluonnon tulevaisuudesta. On selvää, että Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja, jotta kohtuuttomat asumisen kustannukset saadaan alas. Täydennysrakentaminen koskee kaikkia alueita, myös Herttoniemeä. Kuitenkin varsinkin vanha Herttoniemi on ainutlaatuinen kulttuuriympäristö, joten rakentaminen täytyy tehdä huolella rakennusten ajan henkeä kunnioittaen. Yhtä mieltä…
-
Lisää kaupunkiviljelyä Helsinkiin
Kaupunkiviljely on ympäristöystävällistä ja yhteisöllistä. Helsingin tulisi tukea sitä enemmän: tarvitaan esimerkiksi koordinaattori, jolloin kaupunkilaiset saisivat yhdestä pisteestä tietoa ja tukea kaupunkiviljelmien perustamiseksi. Tämä oli yksi selkein viesti viime lauantain lähiruoka-keskustelutilaisuudessamme. Olen itse saanut seurata Kalasataman kehittymistä ja osallistua vapaan kaupunkitilan käyttöön Dodon Kalasataman kaupunkiviljelijänä. Kuvastakin näkee kuinka upeaa on ollut, viimeisimmäksi yhden lempipaikkani Ihana-kahvilan…
-
Keskustelua Herttoniemestä 1.4.
Tule keskustelemaan minun ja kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kanssa Herttoniemen kehittämisestä la 1.4. klo 14-15.30. Miten Herttoniemeä tulee kehittää? Miten palvelut tulee järjestää? Onko Erätorilla mahdollisuus kehittyä? Mitä muu kaupunki voi oppia Herttoniemen ruokaosuuskunnasta lähiruokakysymyksissä? Tule kertomaan, mitä toiveita herttoniemeläisillä on kaupungin ja maakunnan päätöksentekoon! Paikka: Herttoniemen kirjasto, Kettutie 8C
-
Keskustelua Kalasatamasta 27.3.
Tervetuloa keskustelemaan Kalasataman alueen kehittämisestä minun ja kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kanssa Kalasataman metroasemalle 27.3. klo 16-17! Lisää kuntavaalitavoitteistani: https://www.lauranordstrom.fi/tilaa-kaikille/
-
Yömetro takaisin: kirjoitus Länsiväylässä
Mielipidekirjoitus julkaistu Länsiväylä-lehdessä Länsimetro lisää myös yömetron saavutettavuutta Helsingin joukkoliikenteen käyttäjillä oli vuonna 2014 hieno mahdollisuus käyttää metroa myös yöaikaan. Erittäin monien matkustajien riemuksi metro kulki perjantaisin ja lauantaisin noin puoli kahteen asti. Kuitenkin syksyllä 2014 HSL:n hallitus päätti lopettaa pidennetyn viikonloppuliikennöinnin. Perusteluissa viitattiin kustannusten kalleuteen ja Helsingin kantakaupungin sisällä tapahtuvien matkojen suureen osuuteen. Samalla…
-
YLE vaalikone 2017 vastaukset
.Miksi juuri sinut kannattaisi valita kunnanvaltuustoon? Olen aikaansaava: Sotelautakunnassa olen saanut läpi miljoonan lisärahan neuvoloille, hätämajoituksen kaikille, paperittomien terveydenhuollon ja asukastalojen pelastamisen. Tätä työtä haluan jatkaa. I social- och hälsovårdsnämnden har jag drivit igenom tilläggsresurser för mödrarådgivningscentraler, nödinkvartering för alla och en räddning av boendehusen. Detta arbete vill jag fortsätta utveckla. Mitä asioita haluat edistää…