Haukon happea Tiibetissa seka kirjaimellisesti etta kuvainnollisesti. Aiemmim korkeuksissa oleminen ei ole tuottanut ongelmia, mutta pikainen saapuminen Pekingista junalla noin neljan kilometrin korkeuteen oli hieman liikaa kropalle.

Muuten hengitys tiivistyy ihmisten ystavallisyydesta ja iloisuudesta. Kuumina paivina kaduilla heitetaan vetta ventovieraiden niskaan, jopa saavilla. Tama kansa on oivasti sailyttanyt lapsenmielisyyden.

Hengitys salpaantuu myos luostareissa ei vain sakean suitsukkeen tuoksun, vaan hartauden maarasta. Lettipaiset naiset ja aurongonpaahtamat miehet kiertavat hamyisia ”kappeleita” kellonsuuntaisesti mumisten, voita kynttiloihin lorottaen, patsaiden jalkoja kosketellen ja pikkuseteleita sinne tanne asetelleen. Ulkona pyoritetaan omaa rukousmyllya ja pyhiinvaelluskierroksen suuria myllyja. Nuoret tosin yha vahemman innostuvat tasta, joten nama ovat ehka katoavia nakyja.

Upeat varit ja upeat vuoret. Paikka muistuttaa paljon Mongoliaa seka Xiningin ja Gansun provinseja, mutta Lhasan lahella vehreys yllattaa. Politiikasta kannattaa viela vaieta.