Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan. Tässä toimintaani ja onnistumisiani politiikassa aina sosiaali- ja terveyslautakunnan neuvolarahoista kehitysyhteistyövarojen leikkauksien estämiseen ulkoministeriössä, ihmisoikeustyöhön EU:ssa ja opintorahan korottamiseen opiskelijaliikkeessä.
Laura ajaa parempia ihmisoikeuksia ja parempaa maailmaa täydestä sydämestään perehtyen asioihin uskomattomalla draivilla.
Satu Hassi, kansanedustaja
Yhdenvertaisemman arjen puolesta sotelautakunnassa
Vuosien puurtaminen sosiaali- ja terveysasioiden parissa tuotti tulosta helsinkiläisille: Olen saanut läpi mm. miljoonan lisärahan neuvoloille, hätämajoituksen kaikille, paperittomille terveydenhuollon, asukastalot ja jalkautuvan sosiaalityön pelastettua. Lisäksi linjasimme terveyskeskusuudistuksen, jossa saa oman yhteyshenkilön, joka huolehtii kaupunkilaisen hoitamisesta kokonaisvaltaisesti eri luukkujen sijaan ja jossa aukioloajat pitenevät. Tämän yhteydessä perustetaan perhekeskuksia, jotka tuovat yhteen kaikki perheiden palvelut. Olenkin tehnyt töitä erityisesti perheiden palvelujen puolesta, mikä näkyy muun muassa lastenvalvojien tavoitettavuuden paranemisena ja neuvolatarkastusten jalkauttamisena päiväkoteihin.
Lue laajemmin aikaansaannoksistamme sotelautakunnassa.
Ihmisoikeuksia ja globaalia oikeudenmukaisuutta
Vuosina 2009–2011 ja 2014–2017 työskennelin Heidi Hautalan avustajana Euroopan parlamentissa kehityspolitiikan, ulkopolitiikan, ihmisoikeuksien ja sisä- ja oikeusasioiden parissa. Brysselissä olo on vahvistanut kansainvälistä kokemustani ja EU-osaamistani. Onnistuimme esimerkiksi edistämään EU:n avoimuutta, saamaan parlamentin kannattamaan lisää kehitysyhteistyövaroja, sitovaa yritysvastuuta ja seksuaali-ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia, tuomaan esille viestintäteknologian ihmisoikeusongelmat, estämään ihmisoikeussyistä EU:n ja Turkmenistanin välien syventämisen ja vaatimaan Euroopan investointipankkia avoimemmaksi toimijaksi.
Ehkä lähimpänä sydäntäni on ollut kehitysyhteistyö. Opiskelijana vastasin Suomen ylioppilaskuntien liiton kehitysyhteistyöstä ja kampanjoin aktiivisesti reilujen tuotteiden käytön puolesta opiskelijaruokailussa. Eniten sain tällä sektorilla aikaan, kun pääsin tekemään täysipäiväisesti kehityspolitiikkaa kehitysministeri Haaviston ja aiemmin Hautalan erityisavustajana. Suurimpia saavutuksia oli uusi, vihreämpi ihmisoikeuksiin nojaava kehityspoliittinen ohjelma, joka ohjasi kaikkea suomalaisen kehitysavun käyttöä. Esimerkiksi ilmastorahoitusta lisättiin ja kehitysmaiden verotusta tukevia hankkeita aloitettiin. Tärkeimmät näiden vuosien saavutukset löydät täältä. Oli myös esimerkiksi tärkeää, että saimme Suomen ajamaan Rio+20-konferenssissa BKT:lle vaihtoehtoisten mittareiden käyttöönottoa. Kehitystä ei voi mitata vain talouskasvulla.
Olen myös tyytyväinen siihen, että Hautala tapasi Dalai Laman painostuksesta huolimatta, sillä olen pitkään puolustanut tiibetiläisten oikeuksia. Dalai Laman henkilökohtainen tapaaminen olikin hetki, jota en koskaan unohda.
Hallituksessa työskentely muistutti vahvasti siitä, että on todella välilä, kuka vallankahvassa on. Vastasin hallitusryhmämme maahanmuuttopolitiikasta ja niin kauan kun olimme hallituksessa pakolaiskiintiötä korotettiin Syyrian kriisin takia ja esitys viedä kaikki oikeudet kielteisen oleskeluluvan saaneilta tai perheenyhdistämisen tiukentaminen eivät menneet läpi. Kaikki meni toisin meidän jälkeen.
Opiskelijoille parempi toimeentulo ja maksuton koulutus
Aiemmin tein monta vuotta töitä opiskelijoihin ja opiskeluun liittyvien kysymysten, erityisesti toimeentulon ja asumisen, parissa. Puolitoista vuotta olin suorastaan naimisissa opintorahan korotukseen tähtäävän kampanjan kanssa (Nouse jo), mikä tuotti tuloksia. Vihdoin mielenosoituskylttien maalaamisen, opintorahalimbon, kannanottojen rustauksen, päättäjien taivuttelun ja asuntoautosta hallitusneuvottelujen vahtimisen jälkeen opintorahaa korotettiin 1.8.2008.
Muita onnistumisia opiskelijapolitiikassa ovat olleet esimerkiksi opiskelija-asuntojen rakentamisen valtion tuen kasvattaminen ja Helsingin suunnitelmat lisätä opiskelija-asuntojen rakentamista. Missään nimessä minua ei voi yksin näistä saavutuksista kiittää, mutta monta työtuntiani näihin on uhrattu. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa onnistuimme vuonna 2006 muun muassa puolustamaan asunnottomia ja tekemään HYYstä Setan kannatusjäsenen.
Paljon olen myös puolustanut maksutonta koulutusta. Lukukausimaksut romuttaisivat tasa-arvoiset mahdollisuudet kouluttautua. Loimme esimerkiksi ViNOssa mahtavan Vaara uhkaa –kampanjan, jonka tavoitteena oli turvata korkeakoulutuksen maksuttomuus kirjaamalla se perustuslakiin.
Kaupunkipolitiikassa yksi antoisimmista onnistumisistani oli vihreämpää kaupunkia visioineen Green cities -konferenssin saaminen ja järjestäminen Helsingissä.
Vihreiden kehittäminen
Vihreät ovat saaneet muutettua politiikkaa avoimemmaksi ja osallistavammaksi. Tätä työtä tulee jatkaa; myös näyttämällä itse esimerkkiä. Onnistuimme muun muassa ViNOn ja muiden voimin saamaan aikaan sen, että Vihreiden puheenjohtajasta järjestetään neuvoa-antava jäsenäänestys. Puoluevaltuuskunnassa muokataan jatkuvasti vihreiden poliittisia linjoja. Esimerkiksi aloitteestani puolue laatii eriarvoisuuden vastaisen ohjelman.
Tekemällä vuodesta 2006 politiikkaa päätoimisesti olen oppinut, että sitkeydellä ja yhteistyöllä voi maailmaa todella muuttaa.