Olemme taas saapuneet sankoin joukoin Strasbourgiin Euroopan parlamentin täysistuntoon. Esityslistalla on ulkosuhdehallinto, joka on ollut kaikkien huulilla viimeisen puolen vuoden ajan ulkopolitiikassa. Tämän lisäksi mepit puhuvat mm. kalastuksesta, EU:n ja Korean välisestä vapaakauppasopimuksesta, G20-kokouksesta ja ensi vuoden budjetista sekä keskustelevat YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin kanssa.

Viime viikoilla yksi kiinnostavimmista asioista työpöydälläni on ollut kumppanuus- ja yhteistyösopimus Turkmenistanin kanssa. Tämä sopimus allekirjoitettiin jo vuonna 1998, mutta ihmisoikeusloukkausten johdosta sen ratifiointi keskeytettiin.

Miksi asia on nyt taas esillä? Ensinnäkin monien mielestä Turkmenistanin ihmisoikeustilanne on parantunut, mutta tästä ovat turkmenistanilaiset kansalaisaktivistit eri mieltä. Todellisuudessa tilanne on pahentunut, vaikka törkeimmistä henkilökultin ylilyönneistä on luovuttu. Luulen siis, että kyse on todellisuudessa siitä, että Turkmenistanilla on kaasua, jota energiannälkäinen EU tarvitsee. Koska tällä hetkellä puuttuu vain kaksi EU:n jäsenmaata tarvittavista 15:sta ratifioijasta, on asia nyt parlamentin käsittelyssä.

Parlamentti voi sanoa sopimuksella kyllä tai ei. Tämä yksi sana on hyvin merkityksellinen, sillä päätöksellään parlamentti osoittaa, mitkä arvot sille ovat tärkeimpiä: turkmenistanilaisten kansalaisvapauksien parantaminen vai Kiinan eteen kiilaaminen Keski-Aasian energiamarkkinoilla. Nimittäin, jos parlamentti nyt hyväksyy sopimuksen, on vaikea nähdä, miten EU voisi enää painostaa Turkmenistania muuttumaan demokraattisemmaksi ja vapaammaksi yhteiskunnaksi.

Koska sopimuksen ratifioinnin yleisenä perusteena pidetään ihmisoikeustilanteen parantumista, on tälle väitteelle esitettävä kunnon todisteita. Tälle on muun muassa komissiolla mahdollisuus 26.10. ihmisoikeusalivaliokunnan kokouksessa, jonne Heidi Hautala onnistui saamaan asiasta kuulemisen (valiokunnan kokouksia voi muuten seurata livenä tai jälkikäteen netistä).

Parlamentti on itse pitkään vaatinut, että tiettyjen reunaehtojen (poliittiset vangit vapautetaan, matkustusrajoitukset kumotaan, kansalaisjärjestöt, kuten Punainen risti, ja ihmisoikeustarkkailijat voivat työskennellä maassa vapaasti) täytyy toteutua ennen kuin yhteistyö Turkmenistanin kanssa voi syventyä. Jos näissä teemoissa ei ole tapahtunut edistystä ja parlamentti silti päättää sanoa ”kyllä”, on se syönyt omat sanansa.