Tänään sotelautakunnassa käsitellään yhtä lähes loppumatonta saagaa eli paperittomien terveydenhuoltoa. Tällä kertaa mutkan kautta. Jo joulukuussa sotelautakunta ja kaupunginhallitus päättivät, että Helsingissä kaikki paperittomat saavat kiireellistä hoitoa ja raskaana olevat ja alle 18-vuotiaat lapset kiireetöntä hoitoa samaan hintaan kuin kaupunkilaiset. Tämä linjaus pätee, mutta sen konkreettinen täytäntöönpano (selkeä informointi työntekijöille ja asiakkaille) on jumittanut. Syyksi meille lautakunnassa ilmoitettiin, että virasto odottaa vähemmistövaltuutetun lausuntoa viraston tiedotteesta liittyen ulkomaalaisten oleskelulupien tai muun laillisen oleskelun edellytysten nähtäväksi pyytämisestä. Työntekijöitä on tosin asiasta tiedotettu pysyväisohjeella.
Tiedotteen kierros on ollut monipolvinen ja viimeisin versio lähetettiin vähemmistövaltuutetulle helmikuussa. Nyt vähemmistövaltuutetun lausunto on lautakunnassamme vihdoin käsittelyssä. Nähdäkseni asia ei aivan suoraan liity paperittomien terveydenhuollon toteuttamiseen, joten tämä tuntuu jälleen viivyttelyltä. Nyt ei ainakaan ole enää mitään syitä lykätä toteuttamista. Paperittomien oikeuksista tulee nyt tiedottaa pikaisesti, selkeästi ja yksityiskohtaisesti työtekijöitä, jotta he tietävät, miten toimia paperittoman hakiessa apua. Myös asiakkaille tulisi olla tiedot oikeuksista internetissä englanniksi ja suomeksi.
Tiedotteen sisältö on asia erikseen. Se liittyy siihen, että kaupungin tulee saada jotenkin perittyä ELY-keskuksen maksamat pakolaisia ja paluumuuttajia koskevat valtion korvaukset (ja nykyisin korvauksia saa myös niiltä, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa tai kulut hoitaa toinen EU-maa). Nyt lautakunta toteaa omassa kannassaan, että henkilökunnalle annettavaa toimintaohjetta on korjattava vähemmistövaltuutetun lausunnon perusteella. Näin on myös toimittava. Esimerkiksi sitä on jo muokattu niin, ettei siinä viitata pelkästään ulkomaalaisiin.
Kokouksessa on paljon muutakin asiaa, ei pienimpänä lausunto Palmian yhtiöittämisestä. Ruokahuolto on niin tärkeä osa soten toimintaa, että sitä ei pidä kilpailuttaa kuin pienissä määrin. Oleellisinta on käyttää vähät varat kaupunkilaisten hoivaan, jolloin ydintoiminnoista selkeästi erottuvat tukipalvelut nähdään lausuntopohjassa mahdollisina kilpailuttaa. Eniten keskusteluttaa laitoshuolto, jonka näen kyllä tärkeänä osana soten toimintaa.
Jos uutisissa olleet A-klinikkasäätiön terveysneuvontapiste Vinkki ja Helsingin Diakonissalaitoksen erityispalvelut HIV-infektion saaneille huumeidenkäyttäjille kilpailutetaan, eivät palvelut saa heikentyä.
Olen kysynyt useita kysymyksiä talouden toteumaan, joka näyttää edelleen pahalta, sillä kustannukset nousevat talousarviota suuremmaksi. Kehitysvammaisten asumispalveluissa tämän vuoden alkuperäinen tavoite ei toteudu, koska Muurikujan asumispalvelupaikat lisäksi laitospalveluyksikkö Visiitin muutos asumispalvelupaikoiksi valmistuvat oletettua myöhemmin. Psykiatrian vuodeosastohoitopäivät ovat pienemmät kuin suunniteltu, koska nyt hoitopäivien ennusteessa on huomioitu vuoden aikana suunnitellut sairaansijavähennykset. Tässä vaiheessa on yksi osasto muutettu viikko-osastoksi. Vapautuvia resursseja siirtyy avohoitoa parantamaan.
Muut kirjoitukseni liittyen sosiaali- ja terveyslautakuntaan
Comments
Yksi vastaus artikkeliin “Sotelautakunta: viivyttely paperittomien kohdalla riittää”
Vihdoin! Meille luvattiin eilen lautakunnassa, että nyt paperittomien hoito saadaan vihdoin kunnolla käytäntöön: henkilöstöä ohjeistetaan, Global Cliniä tiedotetaan ja nettisivuille tulee asiasta tietoa.