Ministeri Räsänen ilmoitti haluavansa ratkaisun vapaaehtoisen paluun hankkeeseen minihallitusneuvotteluissa. Vapaaehtoisuus kuulostaa tietysti hyvältä, mutta tähän kokonaisuuteen liittyy monta erittäin huonoa asiaa. Asian eteneminen on ollut syystä jumissa.

Itse vapaaehtoisen paluun järjestelmän vakinaistaminen projektimuotoisuuden sijaan on täysin ok (kielteisen turvapaikkapäätöksen tai turvapaikkahakemuksensa peruuttamisen jälkeen ihmistä voidaan tukea rahallisesti kotiinpaluussa). Todellisuudessa hankkeella halutaan kuitenkin kumota viime vuonna KHO:n tekemä päätös (KHO:2013:78) siitä, että ulkomaalaislain 51 §:n mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen pitää saada tilapäinen oleskelulupa, jos ihmistä ei voida palauttaa omaan kotimaahansa (esim. matkustusasiakirjaa ei ole). Tähän asti Maahanmuuttovirasto oli tulkinnut lakia niin, että jos voidaan tulkita paluun estyvän ihmisen haluttomuudesta palata, ei lupaa saa.

Tähän KHO:n ratkaisua aiempaan tilanteeseen halutaan siis palata muuttamalla 51 pykälän sananmuotoja. Tilapäisen oleskeluluvan siis saisi vain, jos vapaaehtoinen paluu ei olisi mahdollista ja jos palauttamisen estyminen ei johdu hakijasta itsestään. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että (koska kaikki ihmiset eivät kuitenkaan lähde) luotaisiin (uudestaan) sellainen ihmisryhmä, joka oleilisi Suomessa ilman statusta ja ilman selkeää oikeutta peruspalveluihin. Tässä kohtaan usein vedotaan, että onhan kaikilla, myös paperittomilla, aina oikeus esimerkiksi kiireellisiin terveyspalveluihin, mutta unohdetaan, että heidän pitäisi maksaa esimerkiksi leikkauksesta kaikki kustannutkset. Onneksi esimerkiksi Helsingissä tämä asia on ratkaistu, mutta valtakunnallisia päätöksiä odotetaan vielä.

Tähän lakimuutokseen ei siis pitäisi mennä, ainakaan ennen kuin tämän ihmisryhmän palveluiden ja oikeuksien saanti on yksiselitetteisesti järjestetty.

Tähän asti voisi siis ajatella, että on vain haluttu palata KHO:n päätöstä aiempaan tilanteeseen, mutta esitys on tätä vieläkin pahempi. Nimittäin vastaanottolakia halutaan muuttaa niin, että vastaanottopalvelut lakkaavat, jos ei poistu vapaaehtoisesti tai ei saada palautettua. Tässä siis tilanne olisi aiempaakin huonompi, kun ihmiselle ei jäisi mitään palveluja.

Kaiken lisäksi esitetään, että kyseisiä ihmisiä voisi palauttaa, ennen kuin hallinto-oikeus on antanut ratkaisunsa valitukseen. Ulkomaalaislakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä maasta karkottamisen täytäntöönpanosta. Säännös koskisi maasta karkottamista, kun ulkomaalainen on oleskellut lain 51 §:n perusteella myönnetyllä tilapäisellä oleskeluluvalla ja oleskelun peruste poistuu. Maasta karkottamista koskeva päätös voitaisiin panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Kyseessä olisi poikkeus siitä pääsäännöstä, että maasta karkottamista koskevaa päätöstä ei lain 200 §:n perusteella saa panna täytäntöön ennen kuin asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Tämä sotii oikeustajua vastaan ja on vastoin Maahanmuutto 2020-strategiaa, jossa lukee: “Lainsäädäntöä tullaan täsmentämään sen varmistamiseksi, ettei maasta poistamista panna täytäntöön, ennen kuin tuomioistuin on ratkaissut täytäntöönpanon kieltämistä koskevan hakemuksen”.

Varsinainen paketti siis. Sen läpimeno olisi todella suuri muutos haavoittuvassa asemassa olevan ryhmän oikeuksiin. Muutosta markkinoidaan ”vetovoimatekijän” poistamisella. Jotta tällaisesta vetovoimatekijästä olisi jotain todisteita, pitäisi uuden tilanteen vaikutuksia seurata pidempään ennen kuin voidaan vetää johtopäätökset (en ole koskaan nähnyt myöskään kansainvälisiäkään todisteita tästä). Tässä tapauksessa muutoksia on ryhdytty valmistelemaan pian KHO:n päätöksen jälkeen, joten tällaisesta harkinnasta ei ole kyse.