Hallitus hyväksyi 16.2. uuden kehityspoliittisen toimnepideohjelman, jota olimme ulkoministeriössä valmistelleet koko viime syksyn. Iso työ saatiin siis viimein loppuun, joten on hyvä hetki katsoa koko kehityspolitiikan tulevaisuutta. Uusi ohjelma, joka ohjaa (ja joka on jo ohjannut) koko Suomen kehityspolitiikkaa ja rahoituspäätöksiä, edustaa sekä jatkuvuutta että uutta. Mitä siis?

1) Suuret tavoitteet: Suomen kehitysyhteistyön päämääränä on edelleen äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja kestävä kehitys. Vaikka maailma on vaurastunut, eriarvoisuus maiden välillä ja sisällä on lisääntynyt. Tärkeää on siis nimenomaan köyhien aseman parantaminen ja köyhien absoluuttisen määrän (ei pelkästään keskimääräisen köyhyyden) vähentäminen. Kestävä kehitys ei voi tarkoittaa pelkästään taloudellista, sosiaalista tai ympäristöllisesti kestävää kehitystä, vaan näitä kaikkia yhdessä.

2) Inhimillinen kehitys: Viime vuosina Suomen kehitysyhteistyö on painottunut aiempaa enemmän teknisempiin hankkeisiin luonnontaloudellisen kestävyyden nimissä. Nyt keskiöön tuodaan takaisin inhimillinen kehitys painottamalla esimerkiksi koulutuksen ja terveyden merkitystä. Pelkkä talouskasvu ei riitä, vaan tarvitaan eriarvoisuutta vähentävää kehitystä. Kehitysmaita on kannustettava muun muassa oikeudenmukaisempaan tulonjakoon ja kehityksen mahdollistavan ympäristön luomiseen.

3) Ihmisoikeudet: Uutta on ihmisoikeuksien korostaminen. Ohjelmassa ne nähdään laajasti, pitäen sisällään myös demokratian edistämisen, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tarvitaan enemmän suoraan ihmisoikeuksia tukevia hankkeita ja sitä, että mikään hanke ei voi toimia ihmisoikeuksien vastaisesti. Myös kumppanimailta odotetaan ihmisoikeuksien noudattamista.

4) Keskittyminen: Suomalainen kehitysyhteistyö on viime vuosina pirstaloitunut lukuisiin hankkeisiin. Vaikka suuri ei tarkoita automaattisesti hyvää, ei kuitenkaan ole kehitystulosten kannalta tehokkainta jakaa tukea pienissä erissä eri puolille. Kun määrärahataso jäädytetään vuosille 2013-2014 (ja se jopa vähenee hieman vuonna 2015 uusimman kehysriihen perusteella) tarve keskittämiseen kasvaa edelleen. Suunnitelmia paljon pienempää rahamäärää on käytettävä entistäkin laadukkaammin. Keskittyminen tarkoittaa muun muassa keskittymistä lähinnä vähiten kehittyneisiin maihin, tiettyihin maanosiin (Afrikkaan ja Aasiaan) ja teemoihin. Kumppanimaille tehdään maaohjelmat, joissa rajataan yhteistyö kolmeen teemaan. Tätä työtä määrittävät ohjelman neljä aihealuetta (demokratia ja ihmisoikeudet, vihreät talous, ympäristö ja inhimillinen kehitys). Näiden neljän teeman tarkempi määrittely oli ohjelmatyön vaikein osuus. Miten varmistaa, etteivät ne pidä aivan kaikkea sisällään ja toisaalta, etteivät ne ole liian poissulkevia?

5) Omistajuus: Viime vuosina kehityspolitiikassa on korostettu ”suomalaista lisäarvoa”. Nyt ohjelmassa korostetaan päinvastoin kehitysmaiden omaa omistajuutta. Kehitystä ei voi pakottaa ilman maiden omia toimia ja toisaalta kehitysyhteistyö on nimenomaan yhteistyötä, ei suomalaisen viennin edistämistä. Suomalaisen lisäarvon voi nähdä siinä, että rahamme kannattaa käyttää projekteihin, joihin meillä on jotain erityistä annettavaa. Mutta näihin projekteihin pitää olla tietysti kehitysmaissa tarvetta ja on tarkistettava, ettei muiden toimijoiden kanssa tehdä päällekäistä työtä.

6) Tuloksellisuus: Kansalaisia kiinnostaa eniten, meneekö apu perille. Tämäkään ei vielä riitä, vaan oleellista on tietysti, onko kehitysyhteistyöllä vaikutusta ja onko vaikutus kestävää. Tuloksia on seurattava vielä aiempaakin tiiviimmin konkreettisten mittarien kautta, vaikka kehitystä on vaikea mitata. Ihmisten on myös tietävä, miten rahoja käytetään. Avoimuus onkin yksi Suomen kehityspolitiikan uusista painopisteistä ministeri Hautalan myötä.

6) Läpileikkaavat teemat, sanoista teoiksi: Kehitysyhteistyössä on puhuttu läpileikkaavista teemoista, mutta ne ovat jääneet usein taka-alalle käytännön toteutuksessa. Nyt tämä muuttuu esimerkiksi kehittämällä työkalut läpileikkaaville tavoitteille (sukupuolten tasa-arvo, ilmastokestävyys ja eriarvoisuuden vähentäminen).

Ohjelmassa linjataan laajasti myös muista asioista, kuten jo hallitusohjelmassa sovitusta lisäpanostuksesta kansalaisjärjestötukeen ja monenkeskiseen yhteistyöhön (kuten YK-järjestöihin). 0,7-tavoitteeseen sitoudutaan edelleen, tosin sen toteutuminen näyttää tällä hetkellä olevan kiinni siitä, että päästökaupan huutokauppatulot ohjataan kehitysyhteistyöhön. Tästä ei saa lipsua.

Maailman köyhyyden poistamiseksi kehitysyhteistyömäärärahat eivät kuitenkaan riitä. Tarvitaan rakenteellisia muutoksia esimerkiksi kansainvälisessä taloudessa. Ei kannata antaa yhdellä kädellä ja ottaa toisella. Siksi kaiken toimintamme pitäisi johdonmukaisesti toimia köyhyyden vähentämisen puolesta, mukaan lukien esimerkiksi yritysten, pääomamarkkinoiden ja maatalouspolitiikan.

Lopulta, jos rehellisiä ollaan, tarvitaan myös muutoksia omissa kulutus- ja elintavoissamme. Maapallomme ei kestä suomalaista kulutustasoa kaikille. Muutenkin kahtiajako maapallollamme alkaa olla vanhentunut tapa nähdä asioita. Esimerkiksi ilmastonmuutos on yhteinen ongelmamme, johon tarvitsemme kehitysmaiden kanssa yhteiset ratkaisut.

Lue koko ohjelma täältä.