Tänään kannattaa äänestyslippuun kirjoittaa kakkonen.
Mielestäni on kaksi selkeää syytä äänestää Pekka Haavistoa. Ensinnäkin presidentin tärkein tehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Pekalla on Niinistöä enemmän syvällistä kokemusta ja näkemystä ulkopolitiikasa, mm. YK:sta.
Olen itse seurannut Halosen toimia esimerkiksi viime syksynä YK:n yleiskokousviikolla ja olen ylpeä siitä, miten hyvin Suomen presidentti tunnetaan globaalipolitiikassa. Hyvänä esimerkkinä tästä on Halosen valinta johtamaan YK:n kestävän kehityksen paneelia ja toisaalta profiloituminen naisten ja ilmastonmuutoksen tematiikkaan. Tässä henkilökohtaisilla suhteilla ja aiemmalla toiminnalla on paljon merkitystä. Pekka voisi täysin luontevasti ja uskottavasti jatkaa näitä molempia teemoja ja toisaalta korostaa rauhanvälityksen merkitystä. Suomen presidentti ei saa jäädä sivustakatsojaksi, varsinkin jos Suomesta tulee turvaneuvoston jäsen.
Toinen syy äänestää on arvot. Lehdistö on viime aikoina luonut kuvaa siitä, että Pekan ja Niinistön välillä ei olisi juurikaan eroja. Kyse ei ole kolikon toisista puolista, mutta kyllähän eroja löytyy! 4.2. HS uutisoi, ettei eroja juuri ole, mutta listasi heti perään vaalikoneen erilaiset vastaukset: a) Pekka tapaisi Dalai Laman, Niinistö ei (tämä osoittaa, kuinka tärkeään asemaan ihmisoikeudet muuten kuin puheenvuoroissa asetetaan), b) Pekan mukaan Suomi voisi elää nollakasvun oloissa, Niinistön mielestä ei (BKT on vanhentunut mittari, jota ei voi tuijottaa maapallon kantokyvyn rajallisuuden takia), c) Pekka kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia, Niinistö ei (tässä tulee esille liberaali-konservatiivi -akseli), d) Pekka lyhentäisi siviilipalvelusta, Niinistö ei, e) Pekka kannattaa naiskiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin, Niinistö ei (tasa-arvon toteutuminen vaatii vielä toimia).
Pekka on siis selkeästi parempi valinta presidentiksi: globaalimmin ajatteleva, ulkopolitiikassa (varsinkin YK:ssa) kokeneempi, valmiimmin ulkopoliittisesti profiloitunut (rauhantyö), edistyksellisempi ja uskottavampi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistäjä. Pekka ei edusta vain jatkuvuutta, vaan toisi presidentti-instituutioon myös uutta.
Comments