Olemme taas matkanneet juna- ja autolasteittain Strasbourgiin Euroopan parlamentin täysistuntoon. Tällä viikolla eniten minua työllistävät ainakin HIV/Aids, Kirgiisian tilanne ja ulkosuhdehallinto.

Ulkosuhdehallinnossa on päästy siihen vaiheeseen, että parlamentin sopimus muiden EU:n instituutioiden kanssa testataan äänestyksessä. On luultavaa, että korkea edustaja Ashton saa vihreän valon hallinnon konkreettiselle perustamiselle. Tähän asti sovittu liikkuu kuitenkin niin yleisellä tasolla, että lähitulevaisuudessa on vielä mahdollisuus vaikuttaa paljon siihen, minkälaisiksi unionin ulkopoliittiset rakenteet todella muodostuvat. Parlamentissakim käsitellään syksyllä tarkemmin esimerkiksi henkilöstökysymyksiä.

Esityslistalle on aktiivisella lobbaamisella saatu keskustelu ja päätöslauselma HIV/Aidsin tilanteesta ihnmisoikeusnäkökulmasta. Pitkään aikaan parlamentti ei sanonut kantaansa asiaan globaalilla tasolla.

Muiden teemojen, kuten Itämeristrategia, Kosovo, Albania ja maatalouspolitiikka, ohella mepit arvioivat Espanjan puheenjohtajuuskauden onnistumista ja Belgian kauden tavoitteita. Espanja tuntuu kompastuneen kunnianhinoiseen ohjelmaansa talouskriisin keskellä. Belgia taas esittää paljon tiiviimpää ohjelmaa, jossa painottuvat talouskasvu, sosiaalinen kehitys (kuten köyhyyden vähentäminen), ílmastoneuvottelut, sisä- ja oikeusasioiden syventäminen (Tukholman ohjelman toimeenpano), vahvat ulkosuhteet ja Lissabonin sopimuksen muutosten saattaminen voimaan.

Keskiviikkona puhutaan Islannin EU-jäsenyydestä, jolloin vihreät aikovat pitää keskiössä valaanpyynnin ongelmat. Saman päivän iltana puhutaan myös rypäleaseista, mikä ei ole mairittelevaa Suomelle, tuolle EU:n pahankuriselle vintiölle.