Miksihän niin usein silloin, kun puhutaan ihmissuhteista ja itsensä toteuttamisesta, ajatellaan nimenomaan henkisiä asioita?
Totta kai tarvitaan välittämisen halua ja ehkä vähän jonkinlaista sisäistä sankariakin. Mutta usein yhteisöjen ja intohimoisten harrastusten keksiminen on kiinni varsin käsin kosketeltavista asioista.
Vaikkei naapurisovussa mitään vikaa olekaan, on hyvä, jos voi tavata muitakin ihmisiä kuin naapureitaan. Ja on hyvä pystyä puuhaamaan muutakin kuin sellaisia asioita, joita voi tehdä kerrostalokaksiossa tai omalla pihamaalla.
Tähän tarvitaan mahdollisuutta liikkua ja kommunikoida, vaikkei olisi omaa autoa. Tarvitaan aikaa, vaikkei sattuisi olemaan työtön tai rikas perijä. Mutta jospa puhuttaisiin hetki vaikka siitä, että tarvitaan ihan fyysistä tilaa toimia ja tavata ihmisiä.
Yhteisöjen, kaveriporukoiden ja ihmisten omaehtoista aktivoitumista edistäisivät tilat, joissa voi tavata ystäviään ilman, että joutuu ostamaan viinaa tai viinereitä. Joissa voi yksin tai porukassa tehdä jotain ihan omaa juttua. Joissa voi eilisen nettikeskustelun perusteella aloittaa porukalla teatteriharjoitukset, talon kunnostustalkoot, shakkipelikerhon, uuden bändin, uuden tanssisuuntauksen tai jatkaa keskustelua maapallon tulevaisuudesta.
Avoimista tiloista on pulaa – samaan aikaan kun toisia saatetaan makuuttaa kaupunkien keskustoissa tyhjillään vuosikausia, vain arvonnousua odotellessa. Onnellisuuden kannalta myös vartioituja ostoskeskuksia lienee tarpeeksi avaria peltoja koristamassa. Sen sijaan käyttötarkoitukseltaan ja yleisöltään avoimia tiloja tarvitaan lisää. Eivät ihmiset kai niin pöljiä ole, etteivätkö he voisi joskus keksiä itseään ja toisiaan onnellistuttavia asioita ilman viranomaisten tai matkailuyrityksen apua.
Avoimista tiloista, jotka taipuvat monenmuotoiseen toimintaan, on myös jo olemassa esimerkkejä. Esimerkiksi kirjastot ovat kaikille avoimia, monin paikoin jatkuvasti monipuolisemmiksi muuttuvia tiloja; samoin kuntien työväenopistot ja monet nuorisotilat.
Ajatellaanpa hetki hyvinvointivaltiota tai oikeastaan hyvinvointikuntaa projektina, jota ei tule vain pelastaa romahdukselta vaan myös parannella, kehittää ja ideoida. Tässä projektissa tavoitteeksi voitaisiin ottaa onnellisuus. Onnen perustana taas voisi nähdä toimeentulon, terveydenhuollon ja asumisen lisäksi ensinnäkin vaikkapa ihmissuhteet. Yhtenä kulmakivenä tulisi olla mahdollisuus toteuttaa itseään sekä tehdä mielekkääksi ja tuottavaksikin kokemiaan asioita muita häiritsemättä. Juuri vapaasti tiloissa kokoontuvat omaehtoiset yhteisöt tuottavat yhteiskunnan uudistumiselle tärkeitä uusia avauksia.
Tässä onnellisuuskunnassa avoimia tiloja on suojeltava, kehitettävä ja lisättävä. Koska samaa tilaa ei silloin voi vuokrata kaupalliselle toimijalle, tämä maksaa kunnalle rahaa ainakin paperilla – mutta vähemmän kuin yksinäisyys ja pahoinvointi.
Laura Nordström ja Heikki Korpela
Kirjoittajat toimivat Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNO) puheenjohtajina. ViNO käynnistää tänä vuonna valtakunnallisen kampanjan avointen, julkisten tilojen puolesta.