Kategoria: Mielipidekirjoitukset

  • Yömetro takaisin

    Yömetro takaisin

    Julkaistu Kallio-lehdessä. Olen jättänyt asiasta valtuustoaloitteen. Helsingin joukkoliikenteen käyttäjillä oli vuonna 2014 hieno mahdollisuus käyttää metroa myös yöaikaan. Erittäin monien matkustajien riemuksi metro kulki perjantaisin ja lauantaisin noin puoli kahteen asti. Kuitenkin syksyllä 2014 HSL:n hallitus päätti lopettaa pidennetyn viikonloppuliikennöinnin. Perusteluissa viitattiin kustannusten kalleuteen ja Helsingin kantakaupungin sisällä tapahtuvien matkojen suureen osuuteen. Samalla HSL:n hallitus…

  • Yömetro takaisin: kirjoitus Länsiväylässä

    Yömetro takaisin: kirjoitus Länsiväylässä

    Mielipidekirjoitus julkaistu Länsiväylä-lehdessä Länsimetro lisää myös yömetron saavutettavuutta Helsingin joukkoliikenteen käyttäjillä oli vuonna 2014 hieno mahdollisuus käyttää metroa myös yöaikaan. Erittäin monien matkustajien riemuksi metro kulki perjantaisin ja lauantaisin noin puoli kahteen asti. Kuitenkin syksyllä 2014 HSL:n hallitus päätti lopettaa pidennetyn viikonloppuliikennöinnin. Perusteluissa viitattiin kustannusten kalleuteen ja Helsingin kantakaupungin sisällä tapahtuvien matkojen suureen osuuteen. Samalla…

  • Yömetro takaisin

    Yömetro takaisin

    Julkaistu Helsingin Sanomissa 8.2. Länsimetro lisää myös yömetron tarvetta. Metron yöliikennöinti tulee selvittää mieluiten nyt, kun Espoon bussiliityntäliikenne on vielä neuvottelematta. Helsingin joukkoliikenteen käyttäjillä oli vuonna 2014 hieno mahdollisuus käyttää metroa myös yö aikaan. Erittäin monien matkustajien riemuksi metro kulki perjantaisin ja lauantaisin noin puoli kahteen asti yöllä. Kuitenkin syksyllä 2014 HSL:n hallitus päätti lopettaa…

  • Liian moni ranta on vielä parkkipaikkana

    Liian moni ranta on vielä parkkipaikkana

    Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa Hakaniementori on saatava paremmin yhdistettyä rantaan – kivinen aukio hotellin edessä ei riitä. Helsingin Hakaniemenrannan ja Sörnäistenrannan suunnitelmat ovat hyvä esimerkki siitä, miten tiivistämällä saadaan rakennettua uutta kaupunkia. Nykyisin rannat ovat monesta kohtaa lähinnä parkkipaikkoina. On siis hyvä, että rantoja kehitetään asumiseen, työskentelyyn ja virkistyskäyttöön osaksi kantakaupunkia. Suunnitelmien tavoite kaupunkilaisten pääsystä…

  • Häädetäänkö asunnottomat pakkaseen?

    Häädetäänkö asunnottomat pakkaseen?

    Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa Alkaneen viikon sääennusteet lupaavat talven ensimmäistä puraisua. Helsingissä on vielä runsaasti asunnottomia EU-maiden kansalaisia, joilla ei ole paikkaa minne mennä yöksi. Viime talvena etenkin romaneja jätettiin hätämajoitustilojen ulkopuolelle pakkaseen. Nyt kuuluu poliisi hätyyttelevän puistoissa yöpyviä, jotka eivät tiedä mihin mennä. Oikeusasiamiehelle jätettiin viime keväänä selvityspyyntö kaupungin toimien lainmukaisuudesta. Kaupunginhallitus on jäänyt…

  • EU globaalina toimijana

    EU globaalina toimijana

    Lupasin kirjoittaa vihreiden EU-työryhmälle tiivistetyn luonnoksen otsikolla ”EU globaalina toimijana”. Olen kirjoittanut jo aiemmin työn alla olevasta EU:n korjausohjelmastamme ja EU:n kehittämisen lähtökohdista. Tässä tekstiluonnosta, onko kommentteja? Unionin on huolehdittava sisäisten ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta, jotta se voi uskottavasti kaikissa ulkosuhteissaan toteutettaa samoja periaatteita. EU on onnistunut nimenomaan rauhanprojektina, jota tehtävää on jatkettava ulkosuhteisiin. EU:lla on…

  • Berlinarna på semester till Helsingfors

    Berlinarna på semester till Helsingfors

      Helsingfors har beskrivits som det nya Berlin. Hit har vi fortfarande en lång väg att gå. Helsingfors skall inte kopiera en annan stad, utan vara sig själv med sitt glittrande hav. Vi kan ändå lära oss mycket av Berlin. Det är inte endast fråga om söndagsbruncher, lopptorg, god och billig mat, spännande klubbar, små…

  • HS: Yömetro Helsinkiin

    HS: Yömetro Helsinkiin

    Mielipidekirjoituksemme Helsingin Sanomissa 26.10. Metro on nopea, tehokas ja kaikkein luotettavin joukkoliikenneväline, mutta sitä ei hyödynnetä riittävästi. Metro lopettaa liikennöinnin jo ennen puolta yötä, minkä jälkeen ihmisiä palvellaan ääriä myöten täyttyvin yöbussein. Miksi näin on, vaikka asiakastyytyväisyys on kaikkein korkein juuri metromatkustajilla? Ehdotamme, että Helsingissä seurataan muiden suurkaupunkien kuten Berliinin esimerkkiä ja jatketaan metron liikennöintiä pidemmälle yöhön. Arkisin metron…

  • Yliopisto-lehti: EU-päätöksenteon avoimuutta on lisättävä

    Yliopisto-lehti: EU-päätöksenteon avoimuutta on lisättävä

    Mielipidekirjoitus Yliopistolehdessä EU:n demokraattisuus on ollut koetuksella, kun eurokriisiä on ratkottu lähinnä jäsenvaltioiden kesken. Asiaan tulee puuttua lisäämällä päätöksenteon avoimuutta. Jos asiakirjat ovat saatavilla, ihmiset saavat tiedon asioista ennen lopullisia päätöksiä. Me pohjoismaalaiset olimmekin avainasemassa luomassa EU:n avoimuuslainsäädäntöä vuonna 2001. Komissio esitti vuonna 2008 EU:n avoimuusasetuksen muuttamista. Se halusi rajata avoimuuden koskemaan vain sellaisia asiakirjoja,…

  • Torit takaisin kaupunkilaisille

    Torit takaisin kaupunkilaisille

    Julkaistu Kirkko ja kaupunki-lehdessä 6.9.2012 Torit ovat kautta historian olleet kaupungin sydämiä, paikkoja ihmiskohtaamisille. Useimmat Helsingin torit ovat kuitenkin nykyisin alikäytössä joko tuulisina betoniautiomaina tai parkkipaikkoina. Torit olisi saatava takaisin kaupunkilaisten käyttöön: ruokatoreiksi, ulkoilmakahviloiksi, keikkapaikoiksi, viherkeitaiksi tai mihin vaan käyttöön, jota kaupunkilaiset itse keksivät. Esimerkiksi Töölöntorilla pienehkö torimyynti väistyy parkkipaikkojen tieltä iltapäivisin, juuri kun suurin…