Osallistuin tänään järkyttyneenä europarlamentin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivaliokunnan kokoukseen, jossa käsiteltiin jalkaväkimiinoja.

Vuonna 1997 solmittua Ottawan miinakieltosopimusta pidetään onnistuneena asiakirjana. Sen mukaan on tuhottava miinavarastot ratifioinnista lähtien neljässä vuodessa, raivattava miinat kymmenessä vuodessa ja autettava uhreja. Vuonna 2008 156 valtiota oli ratifoinut sopimuksen.

Sopimus onkin tullut tarpeeseen, sillä miinat ovat aiheuttaneet liikaa kuolemia ja tapaturmia viattomille ihmisille ympäri maailmaa. Nyt on kuitenkin syytä ryhdistäytyä, sillä on merkkejä siitä, että sopimuksen seuraamisesta on lipsuttu. Ainakin kolme maata (Valko-Venäjä, Kreikka ja Turkki) eivät ole pystynyt tuhoamaan miinojaan määräaikaan mennessä ja Ukrainan kohdalla tulee myös olemaan näin. Tämä tarkoittaa ainakin 12 miljoonaa miinaa, jotka ovat tuhoamatta. Useat maat ovat myös hakeneet lisäaikaa. Miinat tappavat edelleen noin 5000 ihmistä vuodessa ja ne ovat ongelma ainakin 70 maassa.

Tulevaa sopimusta arviovaa Cartagenan kokousta varten on löydettävä keinot saada maat todella noudattamaan sopimusta ja ei-valtiolliset toimijat mukaan kieltoon. Tämän lisäksi aseistariisunta tulisi laajentaa europarlamentin vuoden 2005 päätöslauselman mukaisesti ajoneuvomiinoihin, rypäleaseisiin (mikä eteneekin) ja pien- ja kevytaseisiin.

On hyvin noloa lukea parlamentin papereista: ”[parlamentti] on huolissaan siitä ainoasta EU:n jäsenvaltiosta, joka ei ole allekirjoittanut tai ratifoinut sopimusta eikä liittynyt siihen”. Me kaikki tiedämme, mistä maasta on kyse.