HS kirjoitti eilen, että poliisin haave saada passirekisterin sormenjälkitiedot myös rikostutkintaan on vastatuulessa, sillä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ottanut tiukan kannan sormenjälkien rekisteröintiin.

Oli outoa, että jutussa unohdettiin mainita, että meneillään on massiivinen EU-projekti, jossa kaikkien rajojen ylittävien tiedot kerätään yhteiseen Euroopan laajuiseen rekisteriin. Muutaman vuoden sisällä rekisteriin aiotaan ottaa mukaan myös sormenjäljet.

Julkisessa keskustelussa ei olekaan vielä juurikaan käsitelty tätä niin kutsuttua Älykkäät rajat -hanketta (Smart Borders), vaikka esimerkiksi Euroopan parlamentissa se onkin kuohuttanut (kts. esimerkiksi muutaman vihreän mepin sivusto Smash Borders) ja systeemiä on kutsuttu jopa Big Brother 2.0:ksi. Asiasta ei ole siis tehty vielä mitään päätöksiä, mutta siitä keskustellaan paraikkaa komission esityksen pohjalta neuvostossa ja Euroopan parlamentissa.

Kyse on siitä, että EU:n rajavalvonnassa halutaan ottaa näillä näkymin vuoteen 2018 mennessä käyttöön nykyistä automatisoidummat järjestelmät, joihin liittyvät myös monen näkemät Helsinki-Vantaan lentokentällä olevat automaattiset portit. Systeemissä on kaksi osaa: Ensinnäkin maahan- ja maastapoistumisjärjestelmä (EES), johon kerätään kaikkien rajat ylittävien tiedot (ainakin matkustajan nimi ja passin numero ja jollain aikavälillä sormenjäljet). Sen kautta voi siis seurata, onko joku jäänyt EU-alueelle liian pitkäksi aikaa. Herääkin kysymys, mitkä ovat seuraamukset esimerkiksi turvapaikahakijalle, joka joutuu pitkittyneen turvapaikkaprosessin takia olemaan alueella pidempään kuin on määritelty?

Toinen osanen on rekisteröityjen matkustajien ohjelma (RTP), jossa helpotetaan usein matkustavien (kuten pääsyä opiskelijoita, liikemiehiä ja niiden, joilla on perhettä EU:ssa) unionin alueelle.

Järjestelmän yhtenä tarkoituksena on varmasti myös helpottaa rajanylityksiä, mutta eikö järjestelmän voi nähdä myös mahdollisesti hidastavan maahansaapumista? Jos ajattelee esimerkiksi, millaista on saapua Yhdysvaltoihin, niin ei se aina niin rivakkaa ole.

Suurin kysymys liittyy järjestelmän kustannuksiin (satsaus on melkoinen), perusoikeuksien toteutumiseen ja tietosuojaan. Kuinka pitkään tietoja säilytetään ja miten tämän EIT:n tuomion jälkeen suhtaudutaan sormenjälkien keräämiseen? Kysymys nimittäin ei ole vain lopulta rajanviranomaisille jäävästä tiedosta, vaan suurin kädenvääntö käydään siitä, ketkä muut lakiavalvovat viranomaiset saavat rekisteriin pääsyn ja millä ehdoilla. Kysymys on siis identtinen keskusteluun Suomen kansallisesta järjestelmästä.