Kategoria: EU
-

Pyörätie Euroopan halki
Kannattaa kurkata tämä Euroopan parlamentin vihreän ryhmän tiedote, jos on kiinnostusta eurooppalaiseen ”Rautaesirippu-pyöräreittiin”
-
Täysistunto Strasbourgissa
Tämän viikon Strasbourg-valmistelut ovat olleet melko kaoottisia, sillä monesta maasta, esimerkiksi Suomesta, on ollut mahdoton matkustaa sinne. Vain 408 736:sta mepistä on paikalla. Olisikin ollut demokratian irvikuva, jos täysistunnossa olisi ollut äänestyksiä
-

Romani-asiaa EU:ssa
Cordobassa kokoontui 8.-9.4. toinen eurooppalainen huippukokous, joka käsittelee romaneiden asemaa Euroopassa. Aihe onkin mitä tärkein, sillä tuskin on toista ryhmää, jota Euroopassa kohdeltaisiin näin huonosti.
-

Linnake-EU:n uusi merkitys
Brysseliläinen paikallislehti Vlan päivittelee EU:n toimintaa. Linnake-EU ei kuvaakaan enää vain maahanmuuton ongelmia, vaan myös turvatoimien lisäämistä Brysselin EU-korttelissa.
-

Kuulumisia europarlamentista Tiibetistä Valko-Venäjään
Taas kerran olemme kokoontuneet Strasbourgiin työskentelemään kellon ympäri. Euroopan parlamentin järjesttömästä siirtymisestä Strasbourgiin kuukausittain voisi kirjoittaa pitemmältikin, mutta tällä viikolla agendalla on niin paljon kiinnostavia asioita, että jätetään se myöhemään. Tällä viikolla Strasbourgin täysistuntosalissa debatoidaan muun muassa ydinsulkusopimuksesta, Kuuban ja Kreikan tilanteesta, EU:n arktisen alueen politiikasta, viisumikysymykset
-
Isyysvapaat esillä parlamentissa
Euroopan parlamentti hyväksyi 10.2. Marc Tarabellan mietinnön, joka koskee naisten ja miesten tasa-arvoa EU:ssa viime vuonna. Mietinnössä oli monta hyvää kohtaa, mutta erityisen ajankohtainen se oli isyysvapaiden osalta. Parlamentti vaatii isyysvapaiden käsittelyä EU-tasolla.
-

Pieni askel perustuslain uudistamisessa
Pekka Haavisto kirjoittaa blogikirjoituksessaan, että Christoffer Taxellin johtama perustuslain tarkastamiskomitea on saanut vihdoin työnsä päätökseen.
-

Nokia parlamentin pihdeissä
Europarlamentti hyväksyi keskiviikkona Irania koskevan päätöslauselman. Siinä vaaditaan ansiokkaasti, että komissio ja neuvosto kieltäisivät eurooppalaisten yritysten valvontateknologian viennin Iranin tyylisille valtioille, joissa teknologiaa voidaan käyttää ilmaisunvapauden tukahduttamiseen.
-
Parlamentti näytti kyntensä: Swift
Lue tästä kiintoisasta tapahtumasta Heidin blogista: http://www.heidihautala.fi/2010/02/pankkitietovirta-usalle-tyrmattiiin-hautala-tyytyvainen/
-
Alkuvuonna EU:ssa
Alkuvuonna parlamentissa ovat työllistäneet monet erilaiset asiat, kuten komissaarikuulemiset, kansalaisaloite, Etelä-Kaukasus -raportti, kehityspolitiikan johdonmukaisuus, Tiibet, Kashmirin kysymys ja jäätyneet konfliktit.