Eilen sotelautakunnassa keskusteltiin pitkästi uudesta palveluverkkosuunnitelmasta, joka jätettiin vielä pöydälle kahden viikon päähän päätettäväksi. Suunnitelmasta olen kirjoittanut aiemminkin. Oleellista siinä on, että suunnitelma kaikki palvelut saman katon alle kokoavista hyvinvointi- ja terveyskeskuksista, lähinnä vanhuksille suunnatuista monipuolisista palvelukeskuksista ja perhekeskuksista on hyvä suunta, JOS lautakunnalle esitellään tarkasti ja konkreettisesti, miten palveluja myös jalkautetaan, viedään kotiin ja annetaan sähköisesti, JOS joukkoliikenneyhteydet pelaavat ja JOS lähineuvoloita on tarpeeksi. Asiassa tulee edetä muutenkin pilottien myötä ja tehdä loput päätökset (mm. asemien määrästä) vasta sen jälkeen.
Eilen kuitenkin päätettiin vuokratyölääkäreiden kilpailutuksen ja muun ohella Kalasataman uudesta hyvinvointi- ja terveyskeskuksesta, joka on siis uuden verkon ensimmäinen käsittelyssä oleva pilotti. Se on todella tärkeä suunnitella yllä mainittujen reunaehtojen sisällä. Sinne on päästävä liikkumaan helposti ja esteettömästi kaikkialta sieltä alueelta, jota keskus palvelee. Sen tulisi olla auki myös virka-ajan ulkopuolella. Henkilöstön on luvattu olevan tiiviisti suunnittelussa mukana, jotta tiloista tulee käyttökelpoiset. Vaikka kyseessä on iso keskus, asiakkaille suunnitellaan erillisiä rauhallisempia odotustiloja.
Näillä päätöksillä Herttoniemen ja Vallilan terveyskeskusten palvelut (esityksestämme Kallion kohtalosta päätetään hieman myöhemmin) siirretään Kalasatamaan. Tämä ei tarkoita, että kaikki palvelut häipyvät alueelta, sillä palveluverkkoon kuuluu myös palveluiden jalkauttaminen alueille. Tämän toteutus on kuitenkin vielä tarkemmin hahmottumatta ja siksi tein esityksen (joka meni läpi), että lautakunnalle tuodaan päätettäväksi tarkempi suunnitelma siitä, miten lähellä olevat eli jalkautuvat, kotiin tuotavat ja sähköiset palvelut toteutetaan. Ihmisten huolia palveluiden saavutettavuudesta ei tietenkään voi ohittaa olankohautuksella.
Läpi meni myös esitykseni, että tutkitaan voisiko keskukseen saada tiloja myös kolmannen sektorin järjestöille. Näin ne voisivat myös tukea muun keskuksen palveluja, tietenkään julkisia palveluja korvaamatta.
Muut kirjoitukseni liittyen sosiaali- ja terveyslautakuntaan
Comments