Järjestimme viikko sitten antoisan keskustelutilaisuuden Herttoniemen kehittämisestä kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kanssa. Kaikkein eniten keskustelussa nousi huoli lähiluonnon tulevaisuudesta. On selvää, että Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja, jotta kohtuuttomat asumisen kustannukset saadaan alas. Täydennysrakentaminen koskee kaikkia alueita, myös Herttoniemeä. Kuitenkin varsinkin vanha Herttoniemi on ainutlaatuinen kulttuuriympäristö, joten rakentaminen täytyy tehdä huolella rakennusten ajan henkeä kunnioittaen.
Yhtä mieltä olimme siitä, että pienteollisuus- ja yritysalueilla, kuten Roihupelto, olisi paljon varaa tehokkaammalla rakentamiselle, mutta kaupunkiluontoa ei saa tuhota. Esimerkiksi Vanhankaupunginlahden luonto on turvatta yleiskaavaa seuraavassa asemakaavavaiheessa. Kaupunkilaiset tarvitsevat sekä asuntoja että luontoa! Parkkinormia keventämällä voidaan rakentaa vähemmän tilaa vievästi ja järkevämmin.
Ajankohtaisin kysymys tällä hetkellä on Herttoniemen sairaalan asemakaava, jossa vanhan sairaalan tilalle kaavoitetaan uusia asuntoja 600 kaupunkilaiselle. Nyt on oleellista pitää huoli siitä, että alueelle suunniteltu lähipalvelurakennus toteutuu. Kun terveyskeskus muuttaa pois, tähän voisi jalkauttaa sosiaali- ja terveyspalveluja ja huolehtia siitä, että alle 1-vuotiaiden neuvolakäynnit voidaan hoitaa lähellä perheitä. Herttoniemeläiset tarvitsevat palveluitaan.
Toinen yhteinen toive oli se, että Herttoniemeen tulisi saada oma asukastalo. Kirjaston ja nuorisotalon yhteydessä toimiikin jo Herttoniemi-talo, mutta tarvitaan vielä selkeämmin omat tilat asukastoiminnalle, joka onneksi on alueella vireää. Olisi hyvä, että herttoniemeläisiltä itseltään tulisi selkeä toive, olisiko sopiva paikka asukastilalle Siilitien metroaseman vieressä oleva tyhjä tontti, uusi rakentaminen Herttoniemen metroasemalle kirjaston yhteyteen vai kenties Erätori, joka kaipaisi vielä elävöittämistä. Mitä mieltä sinä olet? Joka tapauksessa toivottiin jonkinlaista pienempää lukutilaa myös nykyisen kirjaston lähelle, koska lähistöllä asuu paljon vanhuksia.
Keskustelua käytiin myös kaupunkiviljelystä ja ekologisemmasta kaupungista. Muu kaupunki voi oppia paljon Herttoniemeltä, joka on kuuluisa ruokapiiristään, lähiruuan edistämistä. Kaupunkiin tulee perustaa kaupunkiviljelykoordinaattori, joka tukee ja neuvoo kaupunkiviljelmien perustamisessa.
Herttoniemi ansaitsee oman asukastilan ja lähiluonnon säilyttämisen!
Laura Nordström ja Outi Alanko-Kahiluonto
Comments