Olin eilen Etnon, Monihelin ja Luckanin järjestämässä maahanmuuttoa käsitelleessä paneelissa. Keskustelu kulki melko laidasta laitaan aina rauhasta vaatimukseen kansainvälisestä olohuoneesta Espoossa (eräänlainen Cajsan serkku, hyvä idea siis). Yleisöstä jopa kysyttiin, onko politiikka vain vihollisia vai oman intressin ajamista. Vastasin, ettei kyse ei ole vihdollisista, mutta politiikka on vallankäyttöä, jossa eri osapuolet yrittävät saada tavoitteensa läpi. Konfliktia ei siis pidä peitellä, mutta kyse on siitä, että asiat riitelevät.

Esitin viisi maahanmuuttopoliittista teesiäni:

1) Maahanmuutto on positiivinen asia. Globaalisti solidaarisessa Helsingissä on tilaa kaikille. Sen tulee olla avoin muualta tuleville asukkailleen. Kaupunki, joka kohtelee maahanmuuttajia hyvin ja tasavertaisina yhteisön jäseninä, kohtelee varmasti hyvin myös muita asukkaitaan. Vanheneva Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, mutta toisaalta maahanmuuttajia ei tule kohdella vain työvoimana. Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys rikastavat kaikkien kaupunkilaisten elämää.

2) Maahanmuuttajat eivät ole yhtenäinen ryhmä. Maahanmuuttajan tausta määrittää aika paljon sitä, miten ihminen pääsee nauttimaan oikeuksistaan. Erityistukea tarvitsevat tietysti muun muassa turvapaikanhakijat.

3) Kotoutumiseen on laitettava enemmän resursseja. Avainasemassa on kielikoulutus. Paneelissa ollut RKP:n edustaja sanoi hyvin kielen oppimisen olevan väline, ei tavoite. Ilman kielen oppimista on hankala löytää töitä ja kotoutua. Kielikoulutukseen on siis päästävä nopeasti, ryhmien on oltava pieniä ja räätälöityjä (esimerkiksi eri koulutustaustaiset oppivat kieliä eri tavalla), koulutuksen on kestettävä tarpeeksi pitkään ja kieltä on päästävä käyttämään arkielämässä. Erityisesti kaipaisin lastenhoitoa, jotta maahanmuuttajaäidit pääsisivät oppitunneille.

4) Tarvitaan enemmän vuorovaikutusta maahanmuuttajien ja muiden kaupunkilaisten välille. Tämä lähtee jo kouluista, joissa tarvitaan kansainvälisyyskasvatusta. Omassa koulussani ranskalais-suomalaisessa koulussa oppilaita oli kaikkialta maailmasta ja on vaikea kuvitella, että sen koulun käyneille suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan ei olisi itsestäänselvyys.

5) Lopuksi tarvitaan työnantajia, jotka sitoutuisivat satsaamaan maahanmuuttajien työuraan. Nykyisin ongelma ei ole vain alhainen työllistymisaste, mutta myös työsuhteiden pätkittäisyys. Esimeriksi Helsingin kaupungin, joka on jo sitoutunut palkkaamaan maahanmuuttajia kymmenen prosenttia työvoimastaan, tulee näyttää esimerkkiä pidempien työpolkujen (esimerkiksi oppisopimuksen tyylisten paikkojen) luomisessa. Vaikka yleisesti ottaen kaikille toimivat palvelut auttavat myös maahanmuuttajia, tarvitaan tämän lisäksi kohdistettuja palveluja, kuten yritysneuvontaa. Miksi Helsingissä ei ole yhtään somalialaisen ruuan ravintolaa?

Paneelikeskustelu herätti paljon ajatuksia: miten toteutuvat maahanmuuttajien oikeudet asumisessa, terveydenhuollossa, uskonnon harjoittamisessa ja osallistumisessa? Näistä lisää seuraavissa blogikirjoituksissa.