Vastasin tovi sitten eräälle ystävälleni kysymyksiin liittyen Mongoliaan, Tiibetiin ja Indonesiaan matkustamisesta. Ehkä vastauksista voi olla hyötyä muillekin?

1) Transsiperian juna: Olen ostanut aina lippuni Venäjältä (joku on käynyt siellä jostain syystä ja tuonut tai sitten olen varannut tarpeeksi aikaa Moskovaan, jotta ei ole katastrofi, jos johonkin tiettyyn junaan ei saa lippuja). Viimeksi kun ostettiin Transsiperia-liput Ulan Batoriin (”punainen sankari”),  niin kävi ilmi, että VR:n kautta ei kai olisikaan ollut juuri kalliimpi hankkia lippuja. Mutta VR:n kautta ei saa paikallisempia junia, jotka ovat kiinnostavampia, jos esim. pysähtyy Irkutkissa. Varsinainen Transsiperian juna (mitä pienempi nro, sitä hienompi juna) on ikävä kyllä usein täynnä turisteja (tai ainakin yksi vaunu, johon heidät kaikki laitetaan). Isompinumeroisissa junissa siis on paljon paikallisempi tunnelma, mutta niitä ei ehkä saa VR:ltä.2) Irkutsk: kannattaa käydä Baikalin keskellä olevalla saarella.

3) Mongolia: Olisi paljon sanottavaa, aivan ihana paikka. Yrittäkää saada joku kontakti paikallisiin, ettette pelkästään näkisi turistijurttakyliä (näyttävät epäilyttäviltä). Maaseudulle chilikastiketta mukaan, ruoka nimittäin aika kamalaa (ainakin kasvissyöjälle). Ulan Batorissa mainiosti ravintoloita. Ratsastaminen onnistuu oikein hyvin, sillä hevoset (tai oikeastaan ponit) ovat kuuliaita. Ei kannata pudota, sillä pää voi osua kiveen. Kaikki sujuu hyvin, jos pitää omalle taidolle sopivan vauhdin.

4) Tibet: tästäkin olisi runsaasti sanottavaa, tiedot ovat vuodelta 2009. Viimeksi erään matkakumppanin toiveesta hankimme kaikki ”permitit” matkaoppaamme kautta. Se olikin todella kätevää, vaikka itse olisin varmaan hakannut päätä seinää vasten ja hankkinut ne itse. Voin todella suositella meidän firmaa, tiibetiläisiä ja luotettavia. Tibetin tilanne on melko hankala, sillä paikka on kiinni aina aika ajoin (esim. usein maaliskuisin, kun Dalai Laman on lähdön vuosipäivä). Käytännössä lähes kaikki turistit hoitavat asiansa (kierrokset Lhasan ulkopuolella yms.) matkaoppaiden kautta ja ainakin vuonna 2009 kesällä Lhasan ulkopuolella ei voinut edes mennä omine nokkineen. Liikkumisrajoituksia  kannattaa seurata Lonely Planetin Thorntree-palstalta.

Jos teillä on vain mitään mahdollisuuksia, tehkää Kailash-vuoren pyhiinvaellus, joka on yksi parhaista asioista, joita olen ikinä tehnyt. Lhasasta menee noin kuusi päivää sinne. Viikon reissulla käy helposti niin, ettei pääse turistoidumman alueen ulkopuolelle (vaikkakin sillä alueella eli käytännössä Lhasa-Kathamandu -reitillä on upeat merkittävimmät nähtävyydet, mutta ei juuri tiibetiläisten omia kyliä, koska kiinalaiset kansoittavat kaupungit).

5) Indonesia: En oikein muista mitään junaverkostoa (muistot tosin vuodelta 2001). Olen matkustanut bussilla akselilla Sumatra-Jaava-Lombok. Bussit hajosivat käytännössä jatkuvasti, mutta eteenpäin mentiin (en ikinä unohda 3 vrk:n bussimatkaa Sumatralta Jaavallle). Mä itse olisin innostunein menemään Indonesian kaukaisemmille osille, kuten Kalimantaniin, Sulawedelle ja Borneolle. Käymämme paikat olivat kuitenkin hienoja ja Lombok (olimme Gili Menolla uudenvuoden) jäi mieleen leppoisana paikkana. Mutta minun on vaikea sanoa paikoista mitään, sillä olimme siellä kuukausi vuoden 2001 Balin pommi-iskujen jälkeen ja maassa ei ollut turistin turistia. Jaavan tulivuoret ja Yogyakartan kulttuurinähtävyydet jäivät hyvin mieleen. Singaporeen kannattaa palata Jakartasta laivalla ja Singaporen Night safari on maailman hulluin paikka!

6) Lennot: Malesiaan saimme muistaakseni vuonna 2001 tosi halvan lennon Intia-keskuksesta. Kuala Lumpurissa on muuten älyttömän hyvää intialaista ruokaa. Malaysian Airlinesin lennoilla ruoka on myös ollut todella hyvää. Mulla on joitain huonoja kokemuksia kummallisten lentohakusivujen  käytöstä (www.discount-voyage.com, perille on päästy, mutta hieman vaivalloisesti, parempi on ollut www.edreams.com, olen kuullut myös tällaisesta www.momondo.com).