Ulkopolitiikkaa, ulkopolitiikkaa. Libya on kaikkien huulilla, mutta tämä täysistuntoviikko on ollut muutenkin todella kiinnostava ulkopolitiikan kannalta.

Ensimmäiseen hengenvetoon on todettava, että parlamentti teki tänään historiallisen päätöksen, sillä vuoden 2012 ja 2013 kalentereista äänestettäessä päätettiin yhdistää lokakuun kaksi Strasbourgin istuntoa. Tämä tarkoittaa siis sitä, ettei koko parlamentin tarvitse omine junineen ja rekkalasteineen (jotka täynnä kontteja, johon toimistot pakataan) matkustaa vuodessa Brysselistä Strasbourgiin 12 kertaa, vaan enää 11 kertaa. Pieniä askelia järjen voittokulussa siis. Matkustaminen kahden paikan välillä on turhaa, aikaa vievää ja siihen menevät rahat voisi käyttää paljon järkevämmin.

Lievä pettymys oli parlamentin virallinen kanta Turkin edistymisestä vuonna 2010, mutta tästä kirjoitan erillisessä blogissa.

Libyan jalkoihin oli jäädä äärimmäisen tärkeä keskustelu Iranista. Liberaalimeppi Marietje Schaake muistutti kollegojaan, että ”Ahmedinejad ei ole parempi kuin Gaddafi”. Parlamentin keskustelussa päällimmäisenä oli huoli ihmisoikeustilanteesta. Schaake totesikin, että vuoden 2009 kansannousu on toiminut nykyisille arabivallankumouksille esikuvana.

Vihreät nostivat keskustelussa esille muun muassa sen, että taloudellisten sanktioiden teho olisi arvioitava. Ainakin vielä tässä vaiheessa (tekstistä äänestetään vasta huomenna) ehdotetun tekstin mukaan parlamentti kannattaa sanktioita ihmisoikeusrikkojille. Huomenna saadaan myös vahvistus sille, vaatiiko parlamentti neuvostoa ja komissiota kieltämään valvontateknologian viemistä Iraniin. Tämä aihe on ollut varmasti yksi viime vuoden kiinnostavimmista teemoistamme Heidi Hautalan toimistossa.

Montenegron kohdalla mepit toivovat, että jäsenyysneuvottelut voidaan aloittaa jo tänä vuonna. Huolenaiheina on kuitenkin vielä esimerkiksi korruptio, järjestäytynyt rikollisuus, syrjintä ja lehdistönvapaus.

Tänään hyväksyttiin myös mietintö romanien osallistamista koskevasta strategiasta. Parlamentti antoi siis suuntaviivansa siihen, mitä komission huhtikuussa esittelemän strategian on sisällettävä. Asian käsittely huipentuu siihen, että Eurooppa-neuvosto hyväksyy aiheesta päätelmät kesäkuussa. Komission tulevan paperin nimi on kuitenkin epäilyttävästi ”viitekehys kansallisille strategioille”. Ihan kuin romanien osallistaminen olisi vain kansallinen asia. Todellisuudessa kyse on yhteisestä EU:n tason asiasta, vaikkakin konkreettinen syrjinnän vastainen työ tehdään kansallisesti. Erilaiset rahoitusvälineet ovat esimerkiksi hajallaan ja ne on EU-tasolla koottava yhteen. Maat voivat myös oppia paljon toisiltaan, joten siksi hyvien käytänteiden levittäminen on ensisijaista.

Parlamentin mietintö listaa todella kattavasti prioriteetteja, tavoitteita ja keinoja romanien huonon aseman parantamiseen. Tuo teksti kannattaa ainakin osin lukea, jos on kiinnostunut romanien aseman edistämisestä. Päällimmäisenä ongelmana tuntuu olevan koulutus. Kun romanit joutuvat syrjityksi jo lapsena koulussa, vaikuttaa se helposti läpi koko elämän.

Vihreille oli myös tärkeää, että parlamentti toteaa selkeästi jäsenvaltioiden toteuttamien romanien kyseenalaisten palauttamisten aiheuttaneen pelkoa ja ahdistusta romaniyhteisöissä sekä huolestuttavaa rasismia ja syrjintää.