Omaishoidon tuen heikentämisen keskeyttäminen

Tänään käsittelemme sosiaali- ja terveyslautakunnassa omaishoidon tuen tilannetta.

Helsingin kaupunki uudisti omaishoidon tuen kriteerit ja ohjeistuksen 1.2.2017 alkaen. Muutos tehtiin virkamiespäätöksenä sosiaali- ja terveyslautakunnan joulutauon aikana.  Omaishoitajille muutoksia on perusteltu omaishoidon lain muuttumisella 1.7.2016. Laki toi kaikille omaishoitajille oikeuden vähintään kahteen vapaapäivään kuukaudessa.

Lautakunnan tavoite oli parantaa helsinkiläistä omaishoitoa, kun me lisäsimme vuoden 2017 budjettiin yli 8 miljoonaa euroa lisää omaishoitoon.

Viraston uudistamat kriteerit kiristävät kuitenkin tuen ehtoja. Me vihreät olemme jo aiemmin vaatineet, että omaishoidontuen kiristykset on tuotava lautakuntaan uuteen päätöksentekoon. Uudistus ajaa nimittäin monet perheet ahtaalle tukea heikentämällä.

Tänään tavoitteenamme on, että lautakunta ohjeistaisi sosiaali- ja terveysvirastoa keskeyttämään omaishoidon tuen tarkistukset.

Viraston tulisi kartoittaa tarkemmin, miten uudistetut kriteerit todella vaikuttavat omaishoitajien tilanteeseen, erityisesti lapsiperheiden kohdalla. Myös se tulee selvittää, paljonko rahaa omaishoitoon tarvitaan, sillä nyt vaikuttaa siltä, että uusien vapaapäivien kustannukset katetaan muusta tuesta leikkaamalla.

Kartoitus on tuotava lautakuntaan, minkä jälkeen vasta päätetään, miten omaishoidon sopimusten uudistamista jatketaan. Kaupunkilaisten valitsemien päätöksentekijöiden pitää voida vaikuttaa siihen, että tukea ei heikennetä.

Omaishoidon lain tavoitteena oli parantaa omaishoitajien asemaa ja lisätä omaishoidon määrää. Nyt ei tule mennä Helsingissä väärään suuntaan.

Lautakunnassa käsitellään myös viime vuoden toimintaa ja strategiamme tuloksia. Olen nostanut näissä kohdissa esille lapsiperheiden palvelut ja erityisesti kotipalvelujen, raskausajan kotikäyntien ja alle 25-vuotiaiden terveystarkastusten toiminnan.


Posted

in

,

by

Comments