Juttu on kirjoitettu loppuvuodesta 2008
Porkkanamafia: yksittäinen kuluttaja on voimaton, mutta ryhmä voi jo neuvotella
Kuluttaminen on nähty pitkään yhtenä yksilön tapana vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Erityisesti boikotit sopivat vihreään kulutuskritiikkiin. Voiko käänteinen boikotti eli kulutuksen lisääminen olla ympäristöystävällinen tapa toimia vai vain oman kulutusjanon tyydyttämistä?
Viime keväänä Brent Schulkin aloitti San Fransiscossa uuden kulutusliikkeen Carrotmobin. Hän kilpailutti oman naapurustonsa kulmakaupat antamaan tietyn päivän lisämyynnistä osuuden kaupan energiatehokkuuden parantamiseen, kun vastapalkaksi hän lupasi tuoda paikalle paljon asiakkaita. Tempaus kilpailun voittaneen kaupan kanssa onnistui ja sadat ihmiset ryntäsivät ostoksille. Carrotmob kuvaa siis ihmisjoukon toimimista porkkanana yritysten ympäristöystävällisyyden parantamiselle.
Suomi on kerrankin toiminut edelläkävijänä, sillä liike siirtyi nopeasti Helsinkiin. Porkkanamafia teki ensimmäisen iskunsa 27.9. Juttutupaan, jossa Bommin ja Gommin tahdissa juomalla ja syömällä ansaittiin normaalia iltaa enemmän 6594 euroa, joista 3362,94 euroa (51 %) laitetaan energiatehokkaampaan valaistukseen ja kylmälaitteisiin.
Tie Tampereelle
Mafia ei jäänyt vain Helsinkiin. Aksu Piippo, 33, on osallistunut Tampereen Porkkanamafiaan sen alusta lähtien. Hänen mukaansa liike järjestäytyi aluksi Facebookin kautta. Ideanikkarina oli muun muassa vihreä edaattori Toni Paju. Verkko on olennaisessa osassa, kuten kaikessa uudessa aktivismissa. Porkkanamafia seikkailee muun muassa omalla sivullaan, blogissaan, wikissä, Facebookissa, Jaikussa ja Ning-sivustolla. Aksun mukaan idea tuli suoraan Yhdysvalloista, mutta Helsingin onnistunut kokemus kannusti tamperelaisia järjestäytymään. Pääkaupunkilaiset auttoivat muun muassa antamalla valmiin sopimuspohjan.
Parinkymmenen tamperelaisen ydinryhmä organisoitui kolmeen toimintaryhmään kilpailuttamisen, tiedotuksen ja tapahtuman järjestämisen ympärille. Aksu itse järjesti Suomen toista tapahtumaa 7.11. Café Europaan, joka voitti 15 ravintolan kilpailutuksen. Voittaja lupasi laittaa 70 prosenttia normaalin perjantain ylittävästä myynnistä energiatehokkuutensa parantamiseen. ”Café Europa ei ole ennen profiloitunut vihreänä edelläkävijänä, vaan on enemmän burberryneuleisten lattepaikka”, muistuttaa Aksu.
Tempausta mainostettiin onnistuneesta julisteilla, flaijereilla, sähköpostilla, Facebook-viesteillä ja suusta suuhun, sillä paikalle virtasi Aksun mukaan lähes tuhat vierasta syömään, juomaan ja kuuntelemaan Toothpastea, Janne Laurilaa ja dj:itä. Porkkanamafian toinen tempaus tuotti 3 475 euroa energiaa säästävään ilmastointiin ja valaistukseen, joiden uusimista ryhmä auditoinnin perusteella suositteli. Tuotto on maailmanennätys. ”Järjestäjät saivat positiivista palautetta järjestelyistä. Tapahtuman palautelaatikon uumenista löytyi myös mainio energiansäästövinkki: käykää yhdessä suihkussa,” muistelee miksauksesta huolehtinut Aksu.
Mafia huomattiin mediassa: Aamulehti ylisti, ettei maailmanparantamiseksi tarvitsekaan kiivetä barrikadeille. Käänteinen boikotti vaikuttaa olevan ”yhteiskuntakelpoinen”, koska se ei toimi markkinavoimia vastaan. Aksu itsekin myöntää, että pragmaattisesta näkökulmasta mafia voi toimia paremmin kuin boikotit.
Mitä seuraavaksi?
Aksu kuvailee Porkkanamafian hyviksi puoliksi sen, että yhden asian liikkeenä se voi organisoitua nopeasti. ”Mafia myös tavoittaa ihmisiä erilaisista porukoista, joten poliittisilla taustoilla ei ole väliä”, analysoi Aksu ja jatkaa: ”Huumori ja hauska yhdessäolo ovat tärkeässä osassa.” Spektaakkelin nälkäisessä ja yhteisöllisyyttä kaipaavassa yhteiskunnassa Porkkanamafialla saattaa siis olla valoisa tulevaisuus. Toiminta vaikuttaa niin hauskalta, että mukaan menemistä on vaikea vastustaa.
Ainakin Tampereella kuhisee vielä. Mafiosot ovat tavanneet muutaman kerran tempauksen jälkeen dokumentoidakseen toimintansa. Seuraavaa iskua ei ole vielä suunniteltu, mutta se kohdistuisi luultavasti ketjujen ulkopuoliseen ruokakauppaan. Myös Helsingissä kilpailutetaan ensi vuonna vähittäiskauppoja. Tampereen Facebook-ryhmä on kerännyt yhteen yli 1200 ihmistä, joten verkostoituminen on kunnossa. Paikallisryhmiä viritellään käyntiin Tampereen ja Helsingin lisäksi Turussa, Lahdessa, Oulussa, Jyväskylässä, Itä-Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa.
Pitkän aikavälin tavoitteena on se, että yritykset hoitavat kilpailutuksen itse ja houkuttelevat asiakkaita konkreettisilla eettisillä lupauksilla. Haluankin nähdä sen päivän, kun rekkakuskit kokoontuvat joukolla syömään donitseja energian säästämistä lupaavalle huoltoasemalle.
Mafia ei luo uutta kulutusta?
Liike vaikuttaa erinomaiselta, mutta miten vastata kriittiseen palautteeseen kuluttamisen kasvattamisesta? Aksu myöntää ongelman olemassaolon, mutta hänen mukaansa Porkkanamafia ei luo uutta kulutusta, vaan ohjaa ja muuttaa jo olemassa olevaa. On nähdäkseni tärkeää, että toiminta pysyy sellaisessa kulutuksessa, jota ihmisten on pakko joka tapauksessa tehdä, kuten syömisessä. Porkkanamafian kannattaa tasaisin väliajoin tarkastella toimintaansa kulutuksen lisäämisen ympäristövaikutusten näkökulmasta.
Tulevista tempauksista voi lukea: www.porkkanamafia.fi
Porkkanamafian ensimmäinen video
Comments