Joskus päähänpinttymä voi viedä pitkälle: sain viikonloppuna vihdoin päätökseen pitkäaikaisen projektini ajaa läpi kaikki Berliinin metro- ja s-bahn -linjat. Projekti alkoi puhtaasta rakkaudesta metroon, tuohon hieman jännittävään maanalaiseen taukoamattomaan ihmisvilinään.

Kaiken ajelemisen hyvänä sivutuotteena tuli nähtyä kaupunkia paljon laajemmin kuin peruskulmilla pyöriskellen. Omassa kotikaupungissakin tekisi hyvää aina välillä antaa metron (no, Helsingissä uusia linjoja odotellessa ennemmin bussin) viedä pääteasemalle, jossa voi seikkaillen nähdä kaupungista uusia puolia. Berliinissä olisi ehkä muuten jäänyt näkemättä U8:n pääteaseman viereinen hurja lännen betoniviidakko Märkisches Viertel ja S46:n Königs Wusterhausenin linnapuisto.

Berliinin joukkoliikenteen hyviin puoliin kuuluu muun muassa se, että s-bahn -verkosto on niin laaja. Raiteilla (projektissani eivät edes olleet mukana lähijunat eli Regionalbahn) pääsee kätevästi hyvin kauas keskustasta. Ilmasto kiittää sitiä, että työmatkoihin ei siis useinkaan tarvita autoa. Koska pyörän kuljettaminen on joukkoliikenteessä helppoa, voi työmatkaan yhdistää raiteiden lisäksi pyörän. Tähän erityisesti toivoisin Helsingissä muutosta. Onneksi uusissa matalalattiajunissa on pyörille varattu tila, mutta vanha kalusto ei tähän taivu. Työmatkoihin pyöräilyn yhdistämisen kuitenkin estää se, ettei pyörää saisi kuljettaa junassa ruuhka-aikana.

Berliinin s-bahn matkaa jopa niin kauas, että välillä mieleen putkahtaa epäilys: ”tännekin?” Raiteilla on kuitenkin varauduttu myös tulevaisuuden kaupungin leviämistä varten. Joskus syy voi olla toisenlainen: S8 rullailee tyhjänä läpi peltojen, koska S1:n vanha reitti olisi mennyt Länsi-Berliinin läpi, jolloin idässä Oranienburgiin matkustettaessa oli otettava käyttöön kiertoreitti. Metrolla matkustaessa voi siis oppia myös kaupungin historiaa!

Berliinin tehokkaan metrolinjaston asemat ovat keskimäärin tylsiä, mutta kummallista kaakeleiden väriloistoa pääsee nauttimaan U7:n länsipäässä ja näkemisen arvoisia paikkoja on myös U8:n pohjoispäässä. Linjaston parasta antia on kuitenkin kaupungin katselu korkealta teräspylväiden päältä U1:n tai U2:n kyydistä.

Projektini kannatti siis kaikin puolin: tuli poikettua paljon tallatuilta poluilta ja nähtyä se, kuinka raiteet todella pitävät kaupungin sykettä yllä. Parasta oli kuitenkin huomata, että vanhalle ryppyiselle kartalleni oli vuosien myötä piirrettävä käsin uusia asemia ja jopa uusi linjakin (U55). Toivottavasti meillä on Helsingissäkin joskus useampi metrolinja!