Sosiaali- ja terveyslautakunta aloitti

Tiistaina järjestettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan ensimmäinen kokous, jossa vain järjestäydyttiin. Enemmän keskustelua käytiin perehdytysseminaarissa, jossa todettiin lautakunnassa olevan kyse elämän ja kuoleman kysymyksistä, eli melkoisen tärkeistä asioista!

Uusi yhdistynyt virasto on hyvä mahdollisuus ylittää toimialojen rajat. Kaupunkilaisten hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että eri palvelut pelaavat yhteen. Esimerkiksi perhe- ja sosiaalipalveluissa yhdistyy perheen tuki aina neuvoloista kouluterveydenhuoltoon. Tässä ollaan kehittämässä muun muassa ns. palveluohjaamista, jonka tarkoituksena, että jo ensimmäisessä asiakkaan kohtaamisessa osataan ohjata useiden palvelujen äärelle,

Vihreille painopiste on ennaltavaehkäisevä työ ja terveyserojen kaventaminen. Nämä tulevat ainakin olemaan oman lautakuntatyöni punainen lanka. Toivottavasti esimerkiksi terveyskeskusmaksujen poisto auttaa tässä.

Yksi suurista lautakunnan linjattavista asioista tulee olemaan terveyskeskusverkko, josta ollaankin jo lehtien sivuilla käyty keskustelua. Tähän mennessä on edellisessä terveyslautakunnassa päätetty, että neljälle terveydenhuoltoalueelle muodostetaan keskusterveysasemat. Tämä on hyvä siitä näkökulmasta, että kaupunkilaisen ei tarvitse ravata eri pisteissä lääkärissä ja vaikka laboratoriossa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki muut asemat lakkautetaan ja korvataan ne verenpaineen mittauskioskeilla. Nyt onkin aika miettiä, mitä palveluja lähiterveysasemilla on oltava. Itse ajattelen esimerkiksi, että neuvoloiden tulee sijaita lähellä: pienen vauvan kanssa ei pidä joutua lähtemään kovin kauas. Suurin osa on muuten valinnut lähiterveysasemansa, kun aseman on voinut valita vapaasti. Tämä on hyvä pitää mielessä.

On tärkeää pitää huolta, että viraston eri osastojen rajat eivät tarkoita nuorten osalta palvelujen katkeamista täysi-ikäisyyteen. Tulevina vuosina onkin syytä turvata, että nuorten palvelut toimivat kokonaisuutena. 9000 helsinkiläistä nuorta saa toimeentulotukea, ketään ei saisi päästä syrjäytymään.

Kysyin seminaarissa neuvoloiden takaisinsoittopalvelusta, josta olen saanut paljon palautetta. Osalle palvelu toimii, osa on joutunut odottamaan takaisinsoittoa yli vuorokauden. Vauvan kanssa taas voi olla vaikeaa vastata juuri silloin, kun soitetaan takaisin, jolloin jossain vaiheessa voi pudota pois soittolistalta. Olisikin tärkeää, että takaisin soitettaisiin mahdollisimman pian ja takaisinsoittolistalta ei putoaisi pois. Omaan hoitajaan yhteyden saaminen on myös oleellisista. Tässä korostettiin alkuvaiheen käynnistysongelmia, mutta luvattiin palata asiaan myöhemmin. Tässä siis yksi alkuvaiheen asia, josta haluan lisätietoa.

Yksi kiinnostava luku tuli seminaarissa esille: 40-60% helsinkiläisistä aikuisista käyttää terveydenhuoltoa, joten myytti siitä, että julkinen terveydenhuolto olisi ”vain köyhien käytössä”, ei pidä paikkaansa.

Yksi suurista haasteista on myös kiihtyvä helsinkiläisten ikääntyminen. Vanhusten pitäisi saada asua mahdollisimman pitkään kotona, mutta jos ympärivuorokautista hoitoa tarvitaan, on sitä saatava. Vanhuksia ei voi vain säilöä niin kotiin kuin laitoksiinkaan.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ala on valtavan suuri, mutta tässä vielä ranskalaisina viivoina muutamia lisäasioita, joita itse tulen painottamaan tulevina lautakuntavuosina:

-terveydenhuollossa jonojen lyhentäminen ja matalan kynnyksen palvelut

-parempaa kotouttamista: kielenopetusta ja mahdollisuuksia vuorovaikutukseen muun väestön kanssa

-paperittomien terveydenhuollon järjestäminen

-satsaamista nuorten mielenterveyteen: tarvitaan matalan kynnyksen palveluja, erilaisia hoitomuotoja, tukea koko perheelle ja katkeamattomia hoitojaksoja.

-eri-ikäisille ja erilaisille ihmisille maksuttomia kokoontumistiloja, joissa ei tarvitse ostaa mitään ja joissa käyttäjät voivat itse määritellä toiminnan. Avataan kaupungin omistamia tiloja yhteiseen käyttöön

-tuki maahanmuuttajien työllistymiselle ja yrittäjyydelle

– toimivaa imetystukea synnytyssairaaloihin ja neuvoloihin.

– kouluihin tarpeeksi terveydenhoitajia, psykologeja ja kuraattoreita

– pitkäaikaisasunnottomille tukiasumista.

 

Aion kirjoittaa säännöllisesti lautakuntatyöstä tähän blogiin, joten tervetuloa osallistumaan keskusteluun elämästä ja kuolemasta!


Posted

in

,

by

Comments

2 vastausta artikkeliin “Sosiaali- ja terveyslautakunta aloitti”

  1. Sini Castrén avatar

    Hei,

    todella tärkeältä näyttää painotuslistasi ja toivotaan että vihreät onnistuvat lobbaamaan tavoitteilleen tarpeeksi muidenkin puoleryhmien (tai niiden edustajien) tukea, ovathan monet noista kysymyksistä sinänsä varmasti useimpien mielestä hyvä juttu. Mielenkiintoista blogia tulee olemaan hyvä seurata. Toi life & death on hyvä veto! t. Sini

    1. Laura Nordström avatar
      Laura Nordström

      Kiitos ja mielellään blogissa saa keskustella!