Tänään sotelautakuntaa keskustelluttaa eniten järjestöavustusten oikaisuvaatimukset. Lautakunnassa tullaan olemaan siinä mielessä tiukkoja, että päätöksissä katsotaan vain, onko virhettä tapahtunut. Itse pohdin vielä esimerkiksi Monihelin hakemuksen kohdalla, onko oikaisuvaatimukselle perusteet. Kaikkein eniten on kuitenkin puhuttanut se, että moni eläkeläisjärjestö ei saa tukea uusien kriteerien takia, sillä ne eivät mahdollista esim. virkistystoiminnan tukemista (kuten teatterikäynnit ja retket). Tässä oikaisua on vaikea tehdä, koska se olisi sovittujen kriteerien vastaista. Meille ei kuitenkaan kriteereistä päätettäessä tuotu esille, että tällä näin suuri vaikutus eläkeläisjärjestöihin, joten olisi ainakin paikallaan, että vuotta 2015 varten kriteereihin palataan (mielestäni esim. kerhotoimintaa voisi tukea) vanhusneuvoston tuella ja asiasta tiedotettaisiin ja keskusteltaisiin kunnolla eläkeläisjärjestöjen kanssa.
Muuten listalla on mm.
-Asunnottomien asumis- ja tukipalvelujen hankinta.
-Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta toimeentulotuen käsittelyaikojen ilmoittamisesta kaupungin verkkosivuilla: Tässä nähdäksemme tulisi ilmoittaa keskiarvot toimipisteittäin netissä nyt ja laajempi uudistus voisi olla paikallaan järjestelmän käyttöönoton jälkeen.
-Sairaansijojen ja muiden hoitopaikkojen vahvistaminen vuodelle 2014: Tässä siirretään painopistettä laitoksista avohuoltoon. Jokaisen varsinaisen päätöksen kohdalla on varmistettava, että resursseja avopuolelle todella siirtyy. Aion kysyä mm. päivityksen paikkohjen vähentämisen korvaamisesta.
-Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle toimenpiteistä yksilöhuollon muutoksenhakujen käsittelyaikojen lyhentämiseksi: Tämä tärkeä päätös, jotta käsittelyajat eivät ole lainvastaisia. Tulee muun muassa ottaa apuvoimia suman purkamiseksi väliaikaisesti käyttöön.
-Oikaisuvaatimus nuorisoryhmäyksikön toiminnan muuttamista koskevasta päätöksestä: Tästä haluan kuulla vielä vastaukset hyviin esittetyihin kysymyksiin (onko muutos todella nuorille hyvä) ennen johtopäätöksiä.
Koko esityslista löytyy täältä
Muut kirjoitukseni liittyen sosiaali- ja terveyslautakuntaan
Comments
Yksi vastaus artikkeliin “Sotelautakunnassa toimeentulotuki ja järjestöjen oikaisuvaatimuksia”
Pöydälle jäi:
-psykiatria- ja päihdepalvelujen johtajan virka
-sairaansijat (leikkaukset, joita avopuolella korvataan perustuvat valtuuston meille myöntämään budjettiin ja tarkennettuun käyttösuunnitelmaan (https://www.lauranordstrom.fi/2014/01/21/sotelautakunnassa-paatetaan-vuoden-2014-toiminnasta/)
Palautettiin valmisteltavaksi:
-toimeentulotuen käsittelyaikojen julkistaminen. Tässä oli vielä epäselvää, mitä kaikkea voisi tehdä jo nyt ilman liikaa lisäresurssien käyttöä. Vähintään uuden järjestelmän käyttöönoton jälkeen (joka seuraavina kuukausina) erillisessä hankkeessa valmisteltaisiin julkaistaminen.
Muutoksia tehtiin:
-Asunnottomien asumis- ja tukipalvelujen hankinta: ”sopimuskauden aikana selvitetään mahdollisuus tuottaa osan nyt hankittavista palveluista omana toimintana.” Kysyin tässä myös maakohtaisen raportoinnin huomioimisesta hankinnoissa virastossa (kuten kaupunginhallitus ohjeistaa). Virastossa on kuitenkin niin pieni hankintayksikkö, ettei tähän ole resursseja. Kaupungin hankintayksiköllä on paremmin resursseja tämän toteuttamiseksi.
Muuten pohjan mukaan, myös kaikki järjestöjen oikaisuvaatimukset. Katsoimme kaikki tarkasti läpi, luin erityisesti läpi Monihelin, SPR:n ja Nivelyhdistyksen liitteineen. Valitettavasti kriteerien mukaan emme voineet niitä hyväksyä. Esim. Monihelin kohdalla vaikuttaa olevan kyse pitkäaikaisesta toiminnasta, vaikka projektina hylätty. Hakemus ei kuitenkaan mahdollistanut toista tulkintaa. Korostimme kuitenkin, että kertaluonteisia projekteja ei voi PÄÄSÄÄNTÖISESTI (meidän lisäys kriteereihin tuo sana), joten ei ole absoluuttinen kriteeri. Toivottavasti tähän hyvään hankkeeseen haetaan tukea seuraavalla kierroksella.
Eläkeläisjärjestöjen osalta päädyimme lopulta siihen, että tänä vuonna kriteerejä ei muuteta (olisi liian sekavaa, jos joka vuosi muutettaisiin), mutta järjestöjen kanssa käydään tarvittavat keskustelut siitä, miten voivat toimintaansa kehittää, jotta saisivat tukea. Tässä mukana myös Vanhusneuvosto.
Nuorisoryhmästä esitimme paljon kysymyksiä ja meille vakuutettiin, että palvelu ei nuorille huonone.