Tiistaina sosiaali- ja terveyslautakunnassa on useita päätöksiä liittyen palveluseteleihin (joista olen aiemmin kirjoittanut mm. alkuvuonna). Valtuustohan on päättänyt, että ne vakiinnutetaan yhdeksi palveluiden järjestämistavaksi, joten tähän yleislinjaan ei ole puuttumista. Lautakunnan tehtäväksi jää kuitenkin päättää käytön laajentamisesta ja siitä ensi tiistaina on kyse.
Itse olen suhtautunut palveluseteleihin avoimesti, mutta tapaus kerrallaan kriittisesti. Oleellisinta on varmistaa tasa-arvoiset palvelut kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä, kuten valtuusto- ja sotestrategiamme edellyttävät. Palveluseteleitä ei tule ottaa käyttöön ideologisesta halusta, vaan silloin, jos niistä todella on aitoa hyötyä (esimerkiksi suun terveydenhuollosta emme tällä hetkellä selviäisi ilman palveluseteleitä). Valtuusto edellyttää myös, että kaikkien palveluseteleiden käytön laajentamiseen liittyvien uusien esitysten kohdalla tehdään arvio siitä, millainen vaikutus toimenpiteellä saattaa olla palvelujen sosiaalisen eriytymisen kannalta. Näin tulee toimia. Samoin kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus tuo valtuustokauden loppuun mennessä valtuustolle yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen perustuvan arvion Helsingin palvelusetelikäytäntöjen hallinnollisista kustannuksista ja muista kustannusvaikutuksista sekä vaikutuksista eriarvoistumiseen. Näin tulee myös toimia. Jos nyt päätetään laajentamisesta, jonka nähdään aiheuttavan eriarvoistumista, tulee myös pystyä poistamaan palveluseteli sellaisesta palvelusta.
Toisin sanoen ennen jokaista päätöstä haluan varmistua niin paljon kuin on mahdollista, että palvelusetelikokeilu ei lisää palvelujen tuloperusteista eriytymistä. Nyt listalla olevat seuraavien palveluiden kohdalla palvelusetelin vakiinnuttaminen 1.1.2014 alkaen:
• alle 65-vuotiaiden sosiaalihuoltolain mukaisen palveluasumisen järjestämisessä
• yli 65-vuotiaiden omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämisessä
• vanhusten harkinnanvaraisen lyhytaikaishoidon järjestämisessä
• vanhusten päivätoiminnan järjestämisessä
• vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen järjestämisessä
• vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun järjestämisessä.
Suurin osa vaikuttaa mielestäni suhteellisen ongelmattomilta, sillä setelin omavastuu on sama kuin kaupungin palveluissa. Kuitenkin sosiaalihuoltolain mukaisesta palveluasumisesta haluan kuulla vielä lisää, sillä siinä on käytössä tuloperustainen korvaus. Olenkin pyytänyt lisää selvitystä sen eriarvoistamisen riskeistä, koska nähdäkseni niitä ei ole esityksessä tarkasti käsitelty.
Muuten lautakunta käsittelee muun muassa raporttia Helsingin sosiaali- ja terveystoimen yhdistämisestä ja toiminnan ja talouden toteumaennustetta (taloustilanne on sotepuolelle erittäin vaikea). Käsittelyssä on myös aikuisten palvelujen asiakaspalveluprosessien kehittäminen (toimeentulotuki), jossa on tehty hankintoja erissä. Vaikka Apotti on tulossa, vaikuttavat hankinnat tarpeellisilta, mutta kokonaissumman ollessa näin iso, olisi lautakunta voinut käsitellä kokonaisuutta mielestäni aiemmin.
Mediassa on käsitelty vammaispalvelulain mukaiseen kuljetuspalveluun ja sosiaalihuoltolain mukaiseen kuljetustukeen liitetystä maksuttomasta HSL-matkakortista luopumista. Tämä tulee nyt lautakuntaan päätökseen ja pohjaesityksenä on luopuminen. Taustalla on siis tiukka taloustilanne ja tarve etsiä kaikkia mahdollisia säästöjä. Yhteensä HSL-matkakortti on myönnetty 3610 henkilölle (ei siis lähellekään kaikille kuljetustukea saaville) ja kustannukset ovat 1 057 miljoonaa euroa. Näillä henkilöillä on siis oikeus kuljetuspalveluihin, mutta olen samaa mieltä vammaisneuvoston kanssa, että kannattaisi tukea ja kannustaa niitä, jotka siihen pystyvät, käyttämään joukkoliikennettä. Olemmekin näillä näkymin tekemässä muutosesityksen, että ei mentäisi pohjaesityksen mukaan.
Muut kirjoitukseni liittyen sosiaali- ja terveyslautakuntaan
Comments
Yksi vastaus artikkeliin “Sotelautakunta: paljon päätöksiä palveluseteleistä”
Palvelusetelit menivät kaikki eteenpäin. Täpärästi kaatui (kannattamani) esitys palauttaa vanhusten päivätoiminnan seteli siten, että vanhusten päivätoiminnan palvelusetelikokeilua jatketaan ja ennen
vakinaistamispäätöksen tekemistä hankitaan riittävästi tietoa palvelusetelitoiminnan vaikutuksista eri sosioekonomisten ryhmien
väliseen tasa-arvoon.
Kaikkein eniten huolissani olen alle 65-vuotiaiden sosiaalihuoltolain mukaisen palveluasumisen järjestämisessä käytetystä palvelusetelistä, sillä siinä on riskinä, että rikkaammat ostavat itselleen sopivimmat palvelut (omavastuu sen verran suuri, ettei köyhemmällä varaa).