Sotepalvelut ja asukastalot tänään lautakunnassa

Olen kirjoittanut useaan otteeseen näkemyksistäni Helsingin uusista sotepalveluista. Tässä myös koko vihreän ryhmämme ajatukset asiasta, myös muutoksen positiiviset puolet.

Tänään teen seuraavat muutosesitykset:

-Sitoudumme uuteen konseptiin (hyvinvointi- ja terveyskeskukset, perhekeskukset ja lähinnä vanhuksille tarkoitetut palvelukeskukset) pääpiirteissän. Muutosesityksissä tulee esille, että emme sitoudu tässä vaiheessa mihinkään keskusten määrään, vaan asiassa edetään pilottien (Kalasatama, perhekeskus) kautta. Katsotaan, miten pilotit toimivat ja sitten katsotaan, miten edetään muutoksissa eli siinä, paljonko ja missä keskuksia on.

-Ennen kuin pilotit käytännössä toteutetaan, lautakunnan tulee hyväksyä suunnitelma siitä, miten jalkautuvat, lähi-, sähköiset ja kotiin vietävät palvelut toteutetaan tarkemmin käytännössä.

-Vuodelle 2015 etsitään Kallion terveyskeskuksen sijaan toinen paikka perhekeskuspilotille.

-Perhekeskuksien lisäksi tarvitaan käyttäjien lähellä olevia lähineuvoloita.

-Suunnittelussa otetaan huomioon yhteistyö kolmannen sektorin järjestöjen kanssa (mm. niin, että asemilla voisi olla tiloja heidän toiminnoilleen).

Muissa muutosesityksissä tulee esille, että:

-Uusien asemien tulee olla nykyistä virka-aikaa pitempään auki.

-Joukkoliikenneyhteyksien on toimittava asemille.

-Katveessa olevien alueiden palvelut katsotaan uudelleen tarkasti.

Kallion terveyskeskuksen koen olevan niin hyvien liikenneyhteyksien päässä, ettei sitä kannattaisi lopettaa, ainakaan tässä vaiheessa.

Toisena asiana keskustelemme asukastaloista, On selvä, että ne ovat niin tärkeitä palveluja, ettei niitä tule ajaa alas. Kuten turvasimme lähityön jatkon, tulee myös tämän kohdalla tehdä näin. Tätä mieltä ovat muutkin vihreät.

Muut kirjoitukseni liittyen sosiaali- ja terveyslautakuntaan


Posted

in

, ,

by

Comments

Yksi vastaus artikkeliin “Sotepalvelut ja asukastalot tänään lautakunnassa”

  1. Laura Nordström avatar
    Laura Nordström

    Muutokseni menivät läpi. Lisäksi äänestin Kallion terveyskeskuksen säilyttämisen puolesta. (Capseilla muutos) Perhekeskuksen pilottikohteen tarkempi suunnitelma tuodaan sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksyttäväksi vuoden 2014 aikana. TÄTÄ ENNEN TILAKESKUS SELVITTÄÄ PERHEKESKUSPILOTOINTIA VARTEN TARVITTAVAT TILAT VUODELLE 2015.

    (Capseilla muutos) Helsingin sosiaali- ja terveysviraston palveluverkko muodostuu perhekeskuksista, terveys- ja hyvinvointikeskuksista, monipuolisista palvelukeskuksista sekä niitä tukevista sähköisistä palveluista, MUISTA LÄHIPALVELUISTA, KUTEN KÄYTTÄJIEN LÄHELLÄ OLEVISTA LÄHINEUVOLOISTA, asiakkaan luo vietävistä palveluista ja muista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.

    Capseilla muutos) Pilotin suunnittelukohdassa: SUUNNITTELUSSA OTETAAN HUOMIOON YHTEISTYÖ KOLMANNEN SEKTORIN KANSSA.
    Kokonaan uusi kohta: Ennen pilotointia konkretisoidaan tarkemmin, miten jalkautuvat, lähi-, sähköiset ja kotiin vietävät palvelut toteutetaan käytännössä. Suunnitelma tuodaan lautakunnalle hyväksyttäväksi mahdollisimman nopeasti.

    Kohtaan 1 sanan lisäys (isoilla kirjaimilla merkattu): ”Sosiaali- ja terveysviraston palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2030” -raportin PÄÄPIIRTEIDEN mukaisesti, joka sisältää kuvauksen sosiaali- ja terveyspalvelujen kolmesta uudesta integroidusta toimintamallista ja alustavan suunnitelman näiden toimintamallien käyttöönottoon perustuvasta palveluverkosta, seuraavasti”