25.10 vietetään YK:n oranssipäiväkampanjaa, jolloin pukeudutaan oranssiin ja näytään oranssina Facebookissa naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Tämän päivän kunniaksi julkaisen Brysselissä vaikuttavan entisen työtoverini Eeva Heikkilän kirjoituksen.

Naisiin kohdistuvan väkivallan voi selättää, myös Suomessa

Suomi kävi läpi Yhdistyneiden kansakuntien Ihmisoikeusneuvoston yleismaailmallisen, keskimäärin neljän vuoden välein tehtävän määräaikaistarkastelun 23. toukokuuta Genevessä.

Emme selvinneet tästä tarkastelusta puhtain paperein. Lukuisat valtiot esittivät kritiikkiä erityisesti itsepintaisesti korkealla pysyttelevistä naisiin kohdistuvasta väkivalta- ja perheväkivaltaan liittyvistä luvuista. Kansallinen toimintaohjelma vuodelta 2010 taistelussa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan on askel oikeaan suuntaan, mutta sen toimeenpano on jäänyt tuuliajolle.

Tyytyväisyyttä ilmaistiin kuitenkin siitä, että Suomi allekirjoitti 11.päivänä toukokuuta 2011 Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen sopimuksen, jo samana päivänä kun se avattiin allekirjoituksille. Sopimus saattaa vihdoin olla lääke korkeisiin väkivaltatilastoihimme ja ansaitsee siksi lähempää tarkastelua.

Euroopan neuvoston sopimus naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä perheväkivaltaa vastaan on edistyksellisin ja laaja-alaisin kansainvälinen sopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi.

Väkivallan lisäksi se vaatii naisten ympärileikkausten, pakkoavioliittojen, häirinnän, pakkoaborttien sekä pakkosterilisoinnin kriminalisoimista. Sopimus on uraauurtava myös siksi, että se velvoittaa valtioita ryhtymään hyvin konkreettisiin tekoihin naisiin kohdistuvan väkivallan sekä perheväkivallan ennaltaehkäisemiseksi, uhrien suojelemiseksi sekä väkivaltaan syyllistyneiden henkilöiden oikeuden eteen tuomiseksi.

Sopimus velvoittaa valtioita kouluttamaan uhrien kanssa työskenteleviä väkivallan eri muodoista sekä siitä, että väkivallan oireet pystyttäisiin tunnistamaan nopeasti. Lisäksi sopimus velvoittaa valtioita puuttumaan tehokkaasti epätasa-arvoon ja syrjintään.

Tasa-arvo on ehdoton edellytys ennaltaehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Vain rakenteellinen epätasa-arvo mahdollistaa pääasiassa vain toiseen sukupuoleen kohdistuvan väkivallan jatkumisen. Vasta, kun hiljainen hyväksyntä sekä silmien ummistaminen tekevät tilaa nollatoleranssille, on realistista toivoa, että jokainen nainen saisi Suomessa elää elämänsä kokematta pahoinpitelyä.

Mitä tulee väkivallan uhrien suojeluun, sopimus velvoittaa valtioita varmistamaan, että viranomaisten toiminnan prioriteetti perheväkivaltatilanteessa on uhrin turvallisuus. Valtion on myös varmistettava, että uhrien ja heidän lapsiensa saatavilla on tarvittavat tukipalvelut, mukaan lukien lääketieteellinen, psykologinen sekä oikeudellinen apu. Lisäksi valtioilla on velvollisuus varmistaa, että turvakoteja on riittävästi sekä hätänumero perheväkivallan uhreille. Näihin hälytyksiin tulee vastata tehokkaasti ja viiveettä.

Erityisen tärkeää on, että sopimus myös velvoittaa valtioita kriminalisoimaan naisiin kohdistuvan sekä perheväkivallan. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä rikokset täytyy tutkia tehokkaasti, ne täytyy tuoda oikeuden eteen ja niistä täytyy asettaa rikoksen vakavuutta vastaava rangaistus. Valtioiden on myös taattava uhrin turvallisuus oikeudenkäynnin aikana.

Ehkä merkittävin läpimurto sopimuksessa on kuitenkin se, että naisiin kohdistuva väkivalta sekä perheväkivalta luokitellaan vakavaksi ihmisoikeusloukkaukseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että valtioilla on velvollisuus puuttua siihen sekä tuoda näihin rikoksiin syyllistyneet henkilöt oikeuden eteen.

Huolimatta siitä, että kyseessä on yksi suurimmista ihmisoikeusongelmista tämän päivän Euroopassa, äitimme, siskomme ja tyttäremme ovat oppineet kärsimään hiljaa ja hyväksymään väkivallan osaksi heidän elämäänsä.

Arviolta seitsemän naista kuolee väkivallan kohteena EU-maissa päivittäin ja joka neljäs eurooppalainen nainen joutuu vähintään kerran elämässään väkivallan uhriksi. Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa yleisempää kuin monessa muussa EU-maassa, sijoitumme huomattavan korkealle myös globaalilla tasolla. Tilastot valottavat tilanteen vakavuutta, mutta koko totuutta ne eivät paljasta.

Turvakotien määrässä Suomi oli vielä muutama vuosi sitten kehittyvien maiden joukossa. Poliisille raportoidaan arviolta 5 000 perheväkivaltatapausta vuosittain, mutta esimerkiksi alle 20 prosenttia raiskauksista johtaa tuomioon. Huolimatta siitä, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräysten mukaan sovittelu ei ole sopiva keino käsitellä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, suuri osa poliisin tietoon tulevista perheväkivaltarikoksista käsitellään sovittelun kautta sen sijaan että syyttäjä toisi sen oikeuden eteen.

Järkyttävistä tilastoista sekä allekirjoituksesta huolimatta Suomi – muiden EU-maiden tavoin – ei ole ollut valmis ratifioimaan Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista sopimusta.

Allekirjoitus tarkoittaa sitä, että valtio kunnioittaa sopimuksen henkeä ja tarkoitusperiä, mutta ei sitoudu sen oikeudellisiin velvoitteisiin tai mihinkään muuhun sitovaan vaatimukseen. Kansallinen toimintaohjelma naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi voi olla tyydyttävä, mutta se ei ole onnistunut merkittävästi parantamaan väkivaltaa kokevien naisten asemaa. Se on loppujen lopuksi vain ja ainoastaan ohjelma, ei oikeudellisesti sitova velvoite.

On aika taittaa naisvihan selkä Suomessa. Kun seuraavan kerran esitämme raporttimme Ihmisoikeusneuvostolle, on toivottavaa että voisimme kertoa ratifioineemme sopimuksen, joka vihdoin takaa jokaisen Suomessa asuvan henkilön perusoikeudet sekä turvallisuuden. Pahoinpitely on rikos kadulla, se on sitä myös kotioven takana.