Metro on nopea, tehokas ja kaikkein luotettavin joukkoliikenneväline. Tänä päivänä sen olemassaolo Helsingissä tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta prosessi maailman pohjoisimman metroradan rakentamisesta oli pitkä eikä päätös ollut yksimielinen. Valmistuessaan vuonna 1982 metrohanke oli Suomen suurin yksittäinen investointi, josta tänä päivänä nauttii lähes 60 miljoonaa vuosittaista matkustajaa.
Mielestämme on lähes häpeällistä, kuinka heikosti olemassa olevaa intrastruktuuria hyödynnetään. Metro lopettaa liikennöinnin jo ennen puolta yötä, minkä jälkeen ihmisiä palvellaan lukemattomin ja ääriä myöten täyttyvin yöbussein. Miksi näin on, vaikka asiakastyytyväisyys on kaikkein korkein juuri metromatkustajilla?
Ehdotamme, että Helsingissä seurataan muiden suurkaupunkien kuten Berliinin esimerkkiä ja jatketaan metron liikennöintiä pidemmälle yöhön. Arkisin metron tulisi kulkea vähintään kello yhteen asti ja viikonloppuisin mieluiten läpi yön: kotiin on päästävä aina, vaikka ei omistaisi työpaikan taksikorttia. Yöaikaan vuoroväli voisi olla pitkä, esimerkiksi puoli tuntia.
Yömetron kustannukset tulee selvittää perinpohjaisesti. Mikäli metroasemien käytön pidentäminen aiheuttaa merkittäviä kuluja, voisi osan metroasemista pitää suljettuna puolenyön jälkeen. Kantakaupungissa yöliikennöinti voitaisiin rajoittaa Kamppiin, Hakaniemeen ja Sörnäisiin. Myös Rautatientorilta ja Kampista lähtevää yöbussiliikennettä olisi mahdollista supistaa, ja siirtää painopistettä esimerkiksi Herttoniemeen ja Itäkeskukseen.
Yömetro palvelisi ennen kaikkea vuorotyöläisiä sekä kaupungin kulttuuritarjonnasta nauttivia pääkaupunkiseudun asukkaita. Länsimetron valmistuessa yömetro lisäisi myös espoolaisten vapaa-ajanviettoa Helsingin niemellä.
Enää ei tarvitsisi kiiruhtaa viimeiseen metroon välittömästi musiikkikonsertin päätyttyä, vaan voisi rauhassa käydä lasillisella ystävien kanssa ilman aikataulustressiä. Lisäksi metroasemilla odottaminen on huomattavasti mukavampaa verrattuna taivasalla värjöttämiseen.
Myös turvallisuus paranisi, sillä yöaikaan matkustavan paras turva ovat toiset matkustajat. Metro kuljettaa kerralla bussia huomattavasti suuremman määrän ihmisiä, ja siksi kulkeminen muiden joukossa antaa turvallisuudentunnetta. Muutaman metroaseman valvonta on helpompaa kuin lukuisten bussipysäkkien.
Antti Möller & Laura Nordström, Helsinki (vihr)
Comments