Maksuttoman sivistyksen puolesta

Tuhatkunta julkaisi alla olevan kannanoton lukukausimaksuihin liittyen. Olemme ViNOssa ja Tuhatkunnan kanssa periaatteessa samoilla linjoilla eli puolustamme maksutonta koulutusta.

Ihmettelen kuitenkin kannanoton viimeistä lausetta: ”Koulutuksen tulee Suomessa olla maksutonta suomalaisille ja EU/ETA-maiden kansalaisille niin perustutkinto- kuin jatko-opiskelunkin aikana. On kuitenkin muistettava, että ilmaista koulutusta ei ole vaan maksuton koulutuksemme mahdollistuu verovaroin.”

Eli maksuttomuutta kannatetaan, mutta kuitenkin samaan hengenvetoon todetaan, että suomalaiset veronmaksajat tämän kustantavat. Tämähän sinänsä on selvä, sillä jonkuhan opinnot kuitenkin on maksettava. Tarkoitetaanko tällä siis sitä, että EU/Eta-alueen ulkopuolisille opiskelijoille tulisi sittenkin olla maksut, koska heitä ei voi pakottaa opintojen jälkeen jäämään Suomeen veroeuroja tuottamaan?  Onko Tuhatkunta siis luopumassa maksuttomuudesta?

Kokoomusopiskelijoiden kannanotto 14.10.2008

Kokoomusopiskelijat: Suomeen töihin jäävien EU/ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden
lukukausimaksut palautettava verohelpotuksin

Uusi yliopistolaki tulee sisältämään mahdollisuuden periä lukukausimaksuja EU- ja
ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Kokoomusopiskelijat vaativat, että
Suomeen töihin jääville EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille on
palautettava lukukausimaksut verohelpotuksin. Tämä mahdollisuus pitää sisällyttää lakiin.
Näin kannustetaan opintonsa päättänyttä jäämään Suomeen töihin ja maksamaan veroja, mikä
on huoltosuhteemme heiketessä yhä tärkeämpää.

”Suomalaisen yhteiskunnan kannalta on tarkoituksenmukaista, että valmistuneita
kannustetaan jäämään töihin Suomeen. Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa korjaamaan
heikkenevää huoltosuhdettamme. Suomessa opiskellut on uutta tulokasta enemmän
integroitunut jo valmiiksi suomalaiseen kieleen ja kulttuuriin”, toteaa
Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Jenny Nyman.

Suomalainen koulutusjärjestelmä perustuu mahdollisuuksien tasa-arvoon. Koulutuksen tulee
Suomessa olla maksutonta suomalaisille ja EU/ETA-maiden kansalaisille niin perustutkinto-
kuin jatko-opiskelunkin aikana. On kuitenkin muistettava, että ilmaista koulutusta ei ole
vaan maksuton koulutuksemme mahdollistuu verovaroin.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Jenny Nyman
040-5384652


Posted

in

,

by

Tags:

Comments