Eilisen asunnottomien yön ja päärakennuksen valtauksen kunniaksi kirjoitin vastauksen (alla) Marko Björsin näkemykseen siitä, ettei Töölööseen saisi rakentaa tukiasuntoja. Toivoisin, että hankkeen vastustajat tutustuisivat lähemmin tukiasumiseen, jotta ei lietsottaisi ylimitoitettua pelkoa.

Päärakennuksen valtaus toi esille suuren ongelman eli sen, ettei opiskelijoille riitä kohtuuhintaisia asuntoja Helsingissä. Valtauksen keskustelutilaisuudessa tuotiin esille useita hyviä ratkaisuehdotuksia, joista osaa olen pitänyt esillä kunnallisvaalikampanjassani. Minulle erityisen tärkeää on, että asumisesta tulisi nykyistä edullisempaa.

Uusien opiskelija-asuntojen rakentamisen ja kohtuuhintaisten tonttien lisäksi tarvitaan taho, joka välittää suuria vuokra-asuntoja kommuuniasumiseen, rajoituksia kiinteistöjen tyhjänäpidolle (Hollannissahan kiinteistöt voi vallata tietyn tyhjänäpitoajan jälkeen), tyhjien toimistotilojen muuttamista asumiskäyttöön (esimerkiksi kaavamuutoksin) ja mahdollisesti kaupungin omaa vuokra-asuntotuotantoa. Opiskelijoiden tulee olla oikeutettuja kaupungin vuokra-asuntoihin. Autopaikkarakentamisen kustannukset tulee eriyttää asuntojen hinnoista, jotta autottomat eivät joudu maksamaan autopaikoista. Esimerkiksi opiskelija-asuntoja rakentaessa ei autopaikkoja tarvitse rakentaa nykyisten määräyksien verran.

Valtakunnallisesti pitäisi tarkkaan selvittää, miten paljon omistusasumista tuetaan nykyisin suhteessa vuokra-asumiseen (esimerkiksi asuntolainoja tukemalla ja vuokratuloja verottamalla). On nurinkurista, että asunnon vuokraaminen ei ole suomalaiselle kannattavaa suhteessa omistusasumiseen.

Vastaukseni Björsille:

On paljon vihreitä, jotka toivottavat tukiasunnot tervetulleiksi naapuriinsa, esimerkkinä allekirjoittanut.

Muutamasta asiasta olen Björsin kanssa eri mieltä:

1) ”Erilaisia laitoksia ja hoitokoteja tarvitaan, mutta on kohtuutonta että kaupungin parhaille paikoille sijoitetaan useita päihderiippuvaisten suurasuntoloita.” –> Mielestäni kaupunki, myös sen keskusta, kuuluu kaikille. Myös tukiasujille. Asunnottomille on tarjottava palveluita hyvien kulkuyhteyksien päästä. On tärkeää, että kaikilla asuinalueilla asuu erilaisia ihmisiä. Tukiasuntoja tulee siis sijoittaa eri kaupunginosiin. Aila Niinimaa-Keppo oli sitä mieltä, ettei hän ”kannata päihdevammaisten asuntoloitten tai asuntojen sijoittamista rauhallisiin kaupunginosiin.” Minä en ainakaan halua nähdä sellaista ghettouttamista, jossa kaupunki jaetaan rauhallisiin ja rauhattomiin kaupunginosiin.

2) ”On väistämätöntä, että päihderiippuvaisten asuntolat lisäävät levottomuutta ja tekevät puistot ja koulutiet turvattomiksi.”  –> Mihin tämän väite perustuu? Ei tämä mitenkään väistämätöntä ole. Sininauhasäätiön mukaan (http://www.sininauhaliitto.fi/ajankohtaista/lisaa_uutisia/uutiset_2008/kiinteistohanke_ruusulankatu_10_helsinki/) Ruusulankadulla tulee olemaan aina paikalla henkilökuntaa, ja kohteeseen sijoitetaan ihmisiä, joiden seuraava askel on täysin itsenäinen asuminen niin sanotussa normaalissa asuntokannassa.

Siitä olen samaa mieltä, että pidän tärkeänä asukkaiden kuulemista. Toivoisinkin kaikkille asiasta kiinnostuneille malttia tutustua aiheeseen syvemmin ennen kuin lähdetään pelkoa lietsomaan. Onkin tärkeää, että naapuruston ja tukiasujien sekä heidän henkilökunnan välillä on elävä vuorovaikutus, joka estää potentiaalisia konflikteja. Kaupungin puolelta tarvitaan myös aktiivista tiedottamista ja keskusteluyhteyttä alueen nykyisten asukkaiden kanssa.

Siitä kaikki lienevät samaa mieltä, että on kohtuutonta, että ihmiset joutuvat elämään asunnottomina.