Sotelautakunta keskustelee strategiastaan

Ensi tiistaina kokoontuu taas sotelautakunta (nyt taitaa olla niin näinä soteuudistuksen aikoina, että sosiaali- ja terveyspalveluista voi surutta käyttää lyhennelmää sote?). Koko esityslistan näet täältä, mutta tärkeimpänä asiana on viraston strategia vuosille 2014 – 2016.

Luonnoksessa on hyvää terveyserojen kaventamisen asettaminen keskeiseksi tavoitteeksi, kotihoitoon siirtyminen (kunhan tämä toteutuu hallitusti), sähköiset palvelut ja lapsiin ja nuoriin panostaminen. Ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen tärkeyttä pitäisi korostaa joka kohdassa.

Muutamia kohtia pitää kuitenkin hioa: 18-vuotiaiden määrä lastensuojelulaitoksissa ei ehkä ole paras tapa mitata sitä, muten nuorten asumista tuetaan. Ei saa tapahtua niin, että sellaisia ihmisiä siirretään pois laitoshoidosta, jotka eivät ole vielä kyvykkäistä palaamaan kotiin. Sama huoleni koskee vanhustenhuoltoa ja myös listalla olevia päihdepalveluja. Järjestöjen asemaa tulisi myös korostaa.

Mitä mieltä olet strategialuonnoksesta (tarkemmin kuvailtu alla)?

Muita asioita

Kehitysvammaisten ja autisminkirjon asiakkaiden asumisen hankinnan periaatteet

Kehitysvammaisten ja autisminkirjon asiakkaiden asumisen hankinnan periaatteet (innovatiivinen malli hankinnassa)

5.Kehitysvammaisten ja autismin kirjon asiakkaiden perhehoidon kilpailutuksen periaatteet

6. Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginvaltuustolle SGEI-määrittelyn soveltamisesta sosiaali- ja terveyspalveluissa

5.Kehitysvammaisten ja autismin kirjon asiakkaiden perhehoidon kilpailutuksen periaatteet

6. Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginvaltuustolle SGEI-määrittelyn soveltamisesta sosiaali- ja terveyspalveluissa

15                 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan vuoden 2012 arviointikertomuksesta (pdf) (html)

16                 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta toimeentulotuen käsittelyaikojen ilmoittamisesta kaupungin verkkosivuilla (pdf) (html)

17                 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle omaishoitopariskuntien kuntoutusjaksoa koskevaan valtuustoaloitteeseen (pdf) (html)

18                 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto Oulunkylän sotaveteraanitalojen hallintaoikeuden jatkamisesta (pdf) (html)

19                 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta ikäihmisten kuntoutuksen järjestämiseksi (pdf) (html)

20                 Oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan tekemästä Käpylän Yhdyskuntaklubi ry:n avustusta koskevasta päätöksestä (pdf) (html)

21                 Oikaisuvaatimus virastopäällikön tekemästä Vartiosaaren luonto- ja eläintalliyhdistys ry:n avustusta koskevasta päätöksestä (pdf) (html)

22                 Oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan tekemästä Metrokappeli-yhdistys ry:n avustusta koskevasta päätöksestä (pdf)

23                 Oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan tekemästä Vihreä Keidas ry:n avustusta koskevasta päätöksestä (pdf) (html)

—————————–

 

2. Sosiaali- ja terveysviraston strategiasuunnitelma vuosille 2014 – 2016

Sosiaaliviraston ja terveyskes- kuksen yhdistyessä muodostui kaupungin suurin virasto, jonka henkilöstömäärä on noin 15 000 ja talousarvio 2,1 miljardia euroa.

Kaupungin strategiassa tavoitteena on terveyserojen kaventaminen ja tämän tulee olla myös tämän strategian johtotähti. Terveyspalvelujen käyttöön liittyvä eriarvoisuus on mainittu.

Luonnoksessa missio: Hyvinvointia, terveyttä ja sosiaalista turvallisuutta helsinkiläisille.

Visio: Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto on Suomen johtava sosiaali- ja terveydenhuol- lon toimija ja uudistaja. Kannustamme kaupunkilaisia ottamaan vastuuta omasta ja läheistensä hyvinvoinnista ja terveydestä sekä turvaamme aukottoman avun tarvittaessa.

Arvot (samat kuin kaupungilla): Asukaslähtöisyys, Ekologisuus, Oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus, Taloudellisuus,Turvallisuus, Osallisuus ja osallistuminen, Yrittäjämielisyys. Asiakkaita kuullaan palvelujen kehittämisessä. Kaupungin eettisissä periaatteissa käydään läpi hyviä asioista aina tasa-arvosta globaaliin vastuuseen.

Soteen vaikuttavat muutokset: lait (valinnanvapaus lisääntyy, vanhuspalvelulaki, soteuudistus (teksti tarkistettava ajantaisaiseksi), Väestönkasvu,ikääntyminen ja monikulttuurisuus, Terveyserojen kasvu (Lapsiperheiden köyhyys, Nuorten syrjäytyminen), Palvelurakenteen keventämisen välttämättömyys,Tiukentuvatalous, Työvoimapula. Palvelujen painopistettä siirretään ympärivuorokautisista laitospalveluista ennalta ehkäisevään toimintaan ja avopalveluihin

Strategiset tavoitteet:

1. Palvelukulttuuri uudistuu

A) Palvelu käynnistyy ensimmäisessä kohtaamispisteessä.”Tulit juuri oikeaan paikkaan. Miten voin auttaa?” (yhden oven periaate, josta ohjataan oikeaan paikkaan, minkä mahdollistuu uusinvirasto).

B) Hoidon jatkuvuus turvataan henkilöstön työtapoja uudistamalla (kotikäynnit, jalkautuvat palvelut, kriittiset ryhmät, moniammatillisuus)

2. Väestön terveys- ja hyvinvointierot kaventuvat (erityispainopisteenä nuoret)

A) terveysvaikutusten arviointi vaikuttaa kaupungin päätöksentekoon (selvitys muiden lauakuntien päätösten vaikutukset)

B) Tupakointi, päihteiden käyttö ja ylipaino vähenee (erilliset ohjelmat)

C) Huono-osaiset ovat avainasiakkaita (heihin erityishuomio (hoitosuunnitelmat), ehkäisevä toimeentulotuki lapsiperheille)

D) Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrä vähenee (2000 terveystarkastusta vuodessa heille)

3. Integroidut palvelut ja hoito

A) Parannetaan ikääntyneiden ja monisairaiden palveluketjujen sujuvuutta (Poistetaan siirtoviivehoitopäivämaksut, mittarina odotusajat)

B) Päihde- ja mielenterveyspalveluja tarvitseva asukas saa hoidon tarpeen arvion jo- nottamatta sekä hoitosuunnitelman, hoidon, kuntoutuksen ja palvelut viiveettä oi- keassa paikassa (avainasiakkaalle vastuuhlö, lastensuojelusta ohjataan vanhemmat päihde- ja mielenterveyshoidon piiriin, mittarina odotusajat)

C) Turvattu asumispolku lastensuojelun laitoshuollossa oleville nuorille

D) Integroidut tukipalvelut auttavat jatkuvassa palvelutuotannon parantamisessa,toiminnan kehittämisessä ja tiedolla johtamisessa

4. Palvelurakenne kevenee (painopiste ennataehkäisyyn ja kevyempiin palveluihin)

A) Lapsi ja nuori tulee autetuksi omassa lähiyhteisössään (neuvolan kotikäynnit, syrjäytymisvaarassa oleville yhteinen prosessi)

B) Psykiatrian ja päihdehuollon asiakkaiden sairaala- ja laitosjaksot lyhenevät ja tois- tuvat sairaala- ja laitosjaksot vähenevät (avohoidon jatkohoito)

C) Iäkkäiden ja alle 65-vuotiaiden toimintakyvyltään alentuneiden kotiin annettavat ja kotona asumista tukevat palvelut lisääntyvät ja laitoshoito vähenee (mm. lisätään kotihoitoa)

5. Palveluiden saatavuus ja tuottavuus paranevat

Palvelurakennetta kevennetään laitoshuollosta avohuoltoon ja sähköisten kanavien kautta tapahtuvaan itsehoitoon ja omahoitoon. Palvelutarpeen kasvua hallitaan laajentamalla palvelusetelitoimintaa. Yhteistyötä ja kumppanuutta kolmannen sektorin ja järjestöjen kanssa vahvistetaan. Palveluverkkoa kehite- tään monipuolisten palvelukampusten suuntaan.

A) Palvelun saatavuus paranee keskeisten toimintojen palvelulupausten mukaisesti (muodostetaan palvelulupaus, hoidon keskeytykset vähenevät, hoitosuunnitelma useammalle)

B) Varmistetaan lakisääteisten määräaikojen toteutuminen (lastensuojelu, vammaispalvelut, toimeentulotuki)

C) Kuntalaisten itsehoitoa ja omahoitoa sekä palveluneuvonta- ja palveluohjausta vahvistetaan (sähköiset palvelut, keskitetty neuvonta, omaishoidon tuen piirin laajennus, asiakasraati, palvelusetelin laajennus)

D) Toiminnan tuottavuus paranee välitöntä asiakastyötä ja asiakkaiden määrää lisäämällä (tuottavuus paranee ja toimitilojen neliöitä vähennetään 1% 2014, yhteistyö, palvelujen kohdentaminen)

6. Vetovoimaiset työyhteisöt (selkeä työnjako, vaikuttaminen omaan työhönsä, johtaminen)

A) osaavat ja hyvintoimivat työyhteisöt (mm. Esimieskoulutus)

B) Optimaalinen henkilöstörakenne asiakas- ja potilastyöhön

Sosiaali- ja terveysviraston osastot laativat vuosittain marraskuun loppuun mennessä käyttösuunnitelman, jossa kuvataan viraston strategiasuunnitelman toimeenpano osastoilla.

Muut kirjoitukseni liittyen sosiaali- ja terveyslautakuntaan


Posted

in

,

by

Comments