Eilisessä kokouksessa moni asia meni esittelyn mukaan ja osa pöydättiin. SGEI-lausuntoon lisättiin tällainen lause ”Lautakunta katsoo, että SGEI-menettelyn soveltamiseen tulee pyrkiä silloin, kun kunnan itsensä ei ole tarkoituksenmukaista tuottaa palvelua ja SGEI-palvelut ovat lainsäädännön puitteissa mahdollisia.” Kaikki päätökset löytyvät täältä ja etukäteisraporttini kokouksesta täältä.

Tärkein asia oli kuitenkin vuoteen 2016 ulottuva strategia. Luonnoksessa on hyvin mukana terveyserojen kaventaminen, kotihoitoon siirtyminen, kotikäyntien lisääminen, sähköiset palvelut ja lapsiin ja nuoriin panostaminen. Arvot, visio ja missio ovat myös kohdallaan. Kuitenkin kun siirretään painopistettä laitoksista kotihoitoon (esim. ikääntyneiden ja lastensuojelun asiakkaiden kohdalla), niin tätä ei voi tehdä ilman lisäresursseja kevyempiin hoitomuotoihin ja ennaltaehkäisyyn. Ennaltaehkäisyn vahvistamisen ja varhaisen tuen tulisi olla kärjessä kaikissa toiminnoissa.

Eniten mietityttää se, kuvaavatko tavoitteet tarpeeksi hyvin oikeita tavoitteita (nyt ainakin alatavoitteista monet ovat ennemmin keinoja) ) ja mittaavatko mittarit silloin oikeita asioita. Eikö tavoitteita ole köyhyyden vähentäminen tai syrjäytymisen ehkäiseminen, kuten sosiaaliviraston viimeisessä strategiassa, tai palvelujen laatu, kuten terveysviraston viime strategiassa? Esimerkiksi, jos katsotaan ylätavoitetta ”palveluiden integraatio”, voisi kirjoittaa vielä auki, miksi integraatio on niin tärkeää. Tämän tavoitteen alla oleva ”ikääntyneiden palveluiden sujuvuus” on enemmin keino, mutta mihin? Mitä se tarkoittaa ikääntyneille ja kustannustehokkuuteen? Mitä pitäisi tehdä uudella ja vaikuttavammalla tavalla, jotta helsinkiläisiä mummoja ei makuutettaisi sairaaloissa turhaan ja jotta he kuntoutuisivat niin, että selviytyvät itsenäisesti jatkossakin?

Kohdassa ”Turvattu asumispolku lastensuojelun laitoshuollossa oleville nuorille” toimenpiteenä on ”Asumispolku määritelty 17-vuotta täyttäneille” ja mittarina ”18-vuotta täyttäneiden nuorten määrä lastensuojelulaitoksissa”. En ole vakuuttunut mittarista, sillä en pidä järkevänä saada nuoria nopeasti uloskirjatuksi kesken ammatillisen oppilaitoksen tai lukion. Harva nuori on valmis omilleen muuttoon kesken opintoja.

Päihdepalveluissa minua huolestuttaa jonkin verran laitoshoitoa korvaava avohoito, jossa perheessä on lapsia ongelmien keskellä. Tässä täytyy olla tarkkana, että lapsen etu toteutuu.

Jonkin verran puuttuu sellaisia asioita, jotka ovat poliittisesti jo hyväksytyssä valtuustostrategiassa. Nämä asiat on saatava mukaan. Esimerkiksi miksi strategiassa ei ole mitään erityisiä tavoitteita maahanmuuttajista? Esimerkiksi valtuustostrategiassa on ”Huomioidaan maahanmuuttaja ikäihmiset vanhuspalveluiden kehittämisessä” ja ”Virastoissa vahvistetaan osaamista maahanmuuttajien kohtaamisessa”.

Seuraavat valtuustostrategian asiat puuttuvat myös:

-kohta matalan kynnyksen palveluista

-Mielenterveys- ja päihdepalveluihin pääsee joustavasti ja tarvittaessa lähetteettömästi.

– Kiinnitetään huomiota diabeteshoitajien saatavuuteen.

-Tehdään arviointi ja tarvittavat toimenpiteet varmistamaan toimeentulotuen päätösten tasalaatuisuus, ohjeiden mukaisuus ja takaisinperinnän toteutuminen.

‐ Edellytetään, että sosiaalityöntekijä tapaa kaikki alle 25-vuotiaat, toimeentulotukea hakevat henkilökohtaisesti ja heidän kohdallaan toimitaan aktiivisesti tilanteeseen puuttuen.

Toivoisin myös vielä lisää lapsiperheiden vaikeaan tilanteeseen puuttumista, kuten köyhyyteen. Hyvin oli valtuustostrategiasta mukana lastensuojeluun liittyen vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmiin puuttuminen, neuvolan kotikäynti ja ehkäisevän toimeentulotuen kohdentaminen vähävaraisille lapsiperheille. Vielä pitäisi mainita perhetyön ja neuvolatoiminnan toiminnallisen yhteyden tiivistäminen erityistarpeisilla alueilla. Puuttuu myös odotusajan kotikäynti ensisynnyttäjille. Varsinkin yksinhuoltajaperheisiin pitää satsata, jotta lähihuoltaja ei uuvu alkumetreillä. Mittariksi itse pyydetty kotipalvelun käyntien kasvu ja toimeentulotukea saavien yksinhuoltajien lapset, jotka harrastavat säännöllisesti itseä kiinnostavaa harrastusta (eli harrastustuet kuntoon).

Luonnoksessa lukee ”Palvelutarpeen kasvua hallitaan laajentamalla palvelusetelitoimintaa” Minusta menemme päätöksemme mukaan eli palveluseteli on osa keinovalikoimaa ja sen käytön laajentaminen arvioidaan tapaus kerrallaan. Ei ole tarpeen etukäteen määrittää, että toimintaa laajennetaan ilman sisältöä. Valtuustostrategiassa lukee ”Vakinaistetaan palveluseteli palvelujen järjestämismuodoksi. Käytön laajentamisesta päätetään lauta- ja johtokunnissa. Varmistetaan tasa-arvoiset palvelut kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä.”

Lopussa tulee hieman liikaa ylhäältä päin ohjattu-tunnelma, koska kriittisissä menestystekijöissä korostuu johtaminen, kun asiakkaat pitäisi saada painavampaan rooliin. Missä on asiakkaiden osallisuus palveluissa?-

Ihmettelen myös termiä ”avainasiakas” päihdepalveluissa. Tarkoitetaanko tällä useita palveluja tarvitsevia? Mitään toimenpiteitä ei myöskään esitetä järjestöjen osalta, vaikka se mainitaan kyllä tekstissä.

Tulevaisuudessa voisi miettiä, voisiko sosiaalisten vaikutusten arviointia tehdä terveysvaikutusten lisäksi.

Muut kirjoitukseni liittyen sosiaali- ja terveyslautakuntaan