Rankka, mutta antoisa, puoluekokousviikonloppu on nyt takana. Puolueella on muun muuassa uusi johto ja jäsenistö on päässyt kertomaan näkemyksistään ajankohtaiseen politiikkaan.
Olen ylpeä Vihreistä, koska puolueen jäsenet valitsivat de facto ensimmäistä kertaa puolueen puheenjohtajan.

Vuonna 2008 Vihreät nuoret ja opiskelijat, joiden puheenjohtaja silloin olin, tekivät aloitteen jäsenäänestyksestä puheenjohtajaa valittaessa. Tämä aloite hyväksyttiin puoluekokouksessa vuonna 2008, mutta toimintatapaa päästiin käyttämään vasta nyt, sillä viimeksi puheenjohtajakisassa ehdokkaita oli vain yksi. Vaikka jäsenäänestys on lainsäädännön takia vain neuvoa-antava, niin jäsenistöllä on todellisuudessa vallan avaimet käsissään. Puoluekokous ei voi päättää eri tavalla kuin jäsenistö. Demokratia etenee välillä harppauksin.
Toiseen demokratiaan liittyvään aloitteeseen olen kuitenkin pettynyt. Vihreät nuoret ja opiskelijat (ViNO) esittivät, että puolueeseen valittaisiin kaksi puheenjohtajaa. Aloite kaatui, vaikka moni äänesti sen puolesta. Olen täysin vakuuttunut, että vihreiden pitää edustaa uutta politiikkaa ja valita kaksi puheenjohtajaa demokratian, vallanjakamisen ja moniäänisyyden nimissä. Kahden puheenjohtajan malli on käytössä muun muassa ViNOssa, Saksan vihreissä, europarlamenttiryhmässä ja Euroopan vihreiden puolueessa.

Yhtenä vasta-argumenttina käytetään sitä, että eduskuntaryhmän puheenjohtaja on jo tavallaan toinen puheenjohtaja. Hän on kyllä tätä ehkä julkisuudessa, mutta eduskuntaryhmä ja puolue ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Kahden puolueen puheenjohtajan malli olisi ensisijaisesti esimerkki toisenlaisesta tavasta tehdä politiikkaa. Siitä, ettei valtaa pidä antaa vain yhden ihmisen käsiin. Toiseksi olisi tärkeää, että puheenjohtajalla olisi aikaa kehittää myös puoluetta. Ministerinä toimivalla puheenjohtajalla tätä aikaa ei oikein riitä. Siksi toisen puheenjohtajan ei tulisi hallituskaudella olla ministeri, vaan hänen tulisi keskittyä puolueen kehittämiseen. Kaksi johtajaa ehtisivät paremmin tavata jäsenistöä ja kuulla laajasti eri mielipiteitä.

Kahden puheenjohtajan pelätään jakavan puolueen kahteen blokkiin. Tämä on tietysti aina mahdollista, mutta myös yhden puheenjohtajan aikana. En ainakaan näe, että mainitsemissani paikoissa, joissa kahden puheenjohtajan malli on käytössä, näin olisi viime aikoina käynyt. Eniten kokemusta minulla on ViNOn puheenjohtajuudesta Heikki Korpelan kanssa. Yhteistyö sujui erinomaisesti, olimme vain jakaneet puheenjohtajille eri painotukset omien vahvuuksiemme mukaan. Oletan, että Vihreiden puheenjohtajiksi valittaisiin yhteistyökykyiset ihmiset. Kaiken lisäksi Vihreät ovat moniääninen puolue, joten se voisi myös näkyä ulospäin.

Kokous loppui keskusteluun vuonna 2012 hyväksyttävästä periaateohjelmasta. Olen tyytyväinen, että ohjelmaa tullaan kirjoittamaan hyvin jäsenistöä osallistavalla tavalla. Siitä keskustellaan Vihreiden foorumilla, avoimessa blogissa ja eri puolilla maata tapaamisessa. Taas pieniä demokratian askelia.