Viimeistään viime vuonna tuntui siltä, että harmaa on muuttumassa väriksi, kun katutaidetta alkoi näkymään sekä otsikoissa että katukuvassa. On aivan upeaa, että ilmapiiri on muuttunut ja nollatoleranssin aika on vihdoin selätetty Helsingissä. Taustalla lienee kaupunkiaktivismin kasvu ja se, että ihmiset kyllästyivät aiempaan kaupungin ylitiukkaan linjaan puhtaan betoniseinän puolesta. Nyt säännöllisesti ihastelemme lapseni kanssa esimerkiksi Brahen kentän aluetta elävöittäviä maalauksia, joihin aloite tuli päiväkodilta ja jotka toteutti Lisää katutaidetta Helsinkiin -projekti.
Kuntapolitiikkaa tarvitaan kuitenkin katutaiteen tueksi. Kannattaa kuunnella kaupunkilaisia, sillä Suomen taiteilijaseuran kyselyn mukaan 68 % suomalaisista haluaa, että heidän kaupunki edistää katutaidetta. Helsinki voi tehdä vielä paljon enemmän katutaiteen puolesta.
Valtuutettu Petra Malinin aloitteesta Helsinki selvittää paraikaa katutaidehankkeille pilottialuetta ja selkeitä pelisääntöjä eri toimijoiden tiedonkululle, koordinaatiolle ja yhteistyöhön taiteilijoiden kanssa. Lopullista ohjeistusta ei ole vielä julkaistu, mutta sen tulisi sinetöidä loppu varmasti vielä osin asenteissa elävälle Stop Töhryille -aikakaudelle. Sen tulee sitoutua tekemään katutaiteen lupaprosessi helpoksi: luvat pitäisi saada yhdeltä luukulta ilman viime vuosia leimannut hitautta ja byrokratiaa. Toimijoita ovat sekä rakennusvalvonta- että rakennusvirasto. Tässä onkin onneksi jo ilmeisesti tapahtunut edistystä. Ehdotan myös, että luvista pitäisi tehdä ilmaiset, jotta saadaan elävöitettyä Helsingin kaupunkikuva taiteella.
Helsinkiin pitää saada myös lisää laillisia graffitiseiniä ja rahoitusta (esimerkiksi prosenttiperiaatteen ja lähiörahaston kautta) katutaiteelle. Katutaiteeseen kannattaa suhtautua ongelman sijaan ongelmien ratkaisijana: esimerkiksi Philadelphiassa tehdään niin vanki- kuin mielenterveystyötä ja leikkipuistojen kunnostusta katutaiteen kautta. Kaupungin tulisi myös palvella hyvin taloyhtiöitä, jotka haluavat tilata esimerkiksi muraalin (kannatta katsoa muraalinhakintaopas).
Katutaidetta kannattaa käyttää eri alueiden yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistajana. Parasta olisi, jos asukkaat pääsisivät suunnittelemaan ja toteuttamaan katutaidetta omaan ympäristöönsä. Jo lapsena oppisi näin välittämään värikkäästä ympäristöstään.
Olin keskustelemassa aiheesta Suomen Taitelijaseuran kiinnostavassa paneelissa viime syksynä. Siellä käsiteltiin kiinnostavia kysymyksiä aina katutaiteen tilapäivyydestä ja päällemaalaamisesta ja siihen, onko graffiti osa katutaidetta. Olin itse ajattelut automaattisesti, että se on sitä esimerkiksi tarrojen, muraalien ja installaatioiden lisäksi. Monet halusivat kuitenkin erottaa se omakseen. Toki monet haasteet katutaiteen salonkikelpoisuudelle liittyvät graffitin vaihtoehtoisuuteen ja anonymiteettiin. Mutta katutaiteen ei ehkä kuulukaan olla salonkikelpoista: tarvitaan kantaaottavuutta. Oleellista hyväksyttävyydelle ja ennakkoluulojen karistamiselle on asukkaiden ja erilaisten ihmisryhmien aina lapsista vanhuksiin osallistaminen taiteen tekemiseen.
Jos et ole vielä kiertänyt katsomassa uusia muraaleja, tee se nyt viimeistään. Löydä sisäinen turistisi ja mene esimerkiksi katsomaan Roihuvuoreen puolalaisen Oteckin Prinssintie 4:n päätyseinään taiteilemaan seinää tai paljon keskustelua herättänyttä UPEA-katutaidefestivaalin ja Guido van Heltenin taiteilemaa valokuvamaista tyttöä Hämeentie 78:ssa.
Ehkä kohta turistit vyöryvät Pasilaan, jos Helsinki Urban Art muutta siellä harmaan nähtävyydeksi ja viihtyisäksi elinympäristöksi?
Hyvästi harmaus!
Katutaiteen bussikierrokselta kuvia alla. Blogin teosten taiteilijat järjestyksessä: kontti: Stacy Ice, luistimet: Sara Multanen, mäntymetsä: Jukka Hakanen, pöllö: Otecki, torvi: Maikki Rajala, värikäs: Graffitisthlm ja uimarinalle: Tuuli Huovila.
Comments