Jännityksen hetkiä

Työni on usein jännittävää, mutta tunnen vain harvoin olevani keskellä valtio-opin oppikirjan dramaattista näytelmää. Kyse on niinkin kutkuttavasta aiheesta kuin Euroopan uuden ulkosuhdehallinnon (EUH) perustamisesta.

Korkea edustaja Ashton haluaa saada mepeiltä poliittisen periaatepäätöksen EUH:n perustamisesta ennen ensi torstain Eurooppa-neuvostoa. On äärimmäisen mielenkiintoista havaita Euroopan parlamentin vallan kasvaneen niin paljon, että päätöksen esteenä ovat tällä hetkellä mepit, vaikka itse EUH:n perustamispäätöksessä ei parlamenttia tarvitse virallisesti kuin kuulla. Lissabonin siivien havinaa.

Toisaalta komissio ja jäsenmaat ovat olleet hitaita ymmärtämään parlamentin vallan kasvua ulkosuhteissa, sillä edelleen on auki hyvin suuria kysymyksiä.

Edelleen kuin valtio-opin oppikirjasta: parlamentti haluaa korostaa ulkopolitiikassa EU-tason päätösmenettelyä (yhteisö-metodi) eli se haluaa sijoittaa EUH:n komission kylkeen. Neuvosto ja Ashton taas haluavat EUH:sta omanlaisensa elimen komission ja neuvoston välimaastoon, jolloin jäsenvaltioilla on enemmän vaikutusvaltaa (hallitustenvälisyys).

Parlamentti pitää samassa hengessä myös viisaasti kiinni siitä, että kehitysyhteistyökomissaari on viime kädessä aina vastuussa EU:n kehitysyhteistyöpolitiikasta. Mepit myös haluavat EUH:n uuden henkilökunnan sitoutuvan nimenomaan ulkosuhdehallintoon, ei jäsenmaihin. Tämän vuoksi parlamentti ei ole tyytyväinen Ashtonin tuoreeseen esitykseen henkilöstösäädöksestä.

Monesta asiasta ollaan kuitenkin päästy yleistasolla yhteisymmärrykseen (aina ihmisoikeus- ja rauhanrakentamisen rakenteista, tosin hyvin yleisellä tasolla, parlamentin poliittiseen valtaan ja hallinnolliseen, ei poliittiseen EUH:n pääsihteeriin). Ashton onkin kuvaillut, että viime tiistaina 8.6. oltiin lähellä kompromissia ja hän uskoo edelleen siihen, että ensi viikon nelikantaneuvotteluissa päästään lopputulokseen. Toivottavasti parlamentin neuvottelijat pysyvät tiukkana, varsinkin kehitysyhteistyöasiassa.


Posted

in

, ,

by

Comments