Moskovan aurinko paahtoi Belarusskaya-asemalla. Verrattuna itään päin menevien junien asemiin, asema oli vähemmän eksoottinen, lähes unelias. Miliisit juttelivat auringossa kovistelun sijaan. Ulkoiset puitteet olivat kuitenkin samat kuin yleensä venäläisellä juna-asemalla: englantia puhumattomia lippuluukkutätejä, ihmisiä isoine kapsäkkeineen, pientavaranmyyntiä aseman ulkopuolella aina cd-levyistä vanhan mummon myymiin mukeihin. Kaikilla on kiire jonnekin, varsinkin viereiseen metroon.
Rauhallinen tunnelma jatkui myös junassa. Osastomme oli lähes tyhjä, 45:stä makuupaikasta vain viisi vaikutti täytetyltä Moskovasta lähdettäessä. Juna onkin pieni, vain yhdeksän vaunun pituinen. Lähtö on vain kerran viikossa (Moskovasta keskiviikkoisin 17.21 ja Nizzasta sunnuntaisin klo 19.22), joten mistään massojen reitistä ei ole vielä kyse. Erona esimerkiksi Trans-Siperian junaan on se, ettei länsimaisia turisteja näkynyt. Tsaarinaikaisella Venäjällä, jolloin väliä liikennöitiin viimeksi, reitti olikin luultavasti paljon suositumpi. Nykyisin Nizzaan suhautetaan lentokoneella.
Miksi lähteä tällaiselle matkalle? Juna sopii kaikille, jotka joko pitävät matkustamisesta juuri matkustamisen, paikasta toiseen liikkumisen, vuoksi tai haluavat liikkua ymmärrettävällä vauhdilla. Lentokoneella matkustaminen on epätodellista. Virkistävä kulttuurishokki toki voi ravistella, mutta lentämisestä puuttuu mahdollisuus saapua kohteeseen lähialueiden läpi. Junamatkustaminen antaa matkakohteelle enemmän perspektiiviä.
Junassa irtautuu myös upeasti ajankulusta. Minuuteilla ei ole enää merkitystä. Voi olla paikallaan, mutta silti liikkua. Maailma lipuu silmien ohi. Moskovasta lähdettäessä ja lähiökerrostalojen häipyessä horisonttiin, voi tarkkailla pienten kylien elämää: vanhukset sadetakeissa maitolaiturien tyyppisillä juna-asemilla ja nuori pariskunta puskien takana pussailemassa. Jokaisella silmäniskulla näet kokonaisia elämiä, jotka jäävät askarruttamaan, koska näet ne vain vilaukselta. Junassa samanaikaisesti turrut joutilaisuuteen ja samalla syntyy loputtomiin uusia ideoita; hurraa joutilaisuus!
Aikaa voi kuluttaa, kuten kaikilla junamatkoilla, meditatiivisesti ikkunasta tuijottaen, jutellen kerrankin pitkällisesti matkatovereidesi kanssa tai saamalla parhaan lukukokemuksen kahlaamalla romaanin yhdeltä istumalta läpi. Minnekään ei ole kiire. Moskova-Nizza -matka kestää kuitenkin vain kaksi vuorokautta. Heti alusta alkaen aikaa toivoisi voivan vielä venyttää. Verrattuna muihin Venäjältä alkaviin junamatkoihin, mitään suurta yhteisöllisyyden tuntua ei tällä kertaa syntynyt, joten spontaanien tuttavuuksien tekeminen ei ollut niin helppoa kuin yleensä.
Tutustumista kannattaa kuitenkin kokeilla ravintolavaunussa, joka on ensimmäisellä etapilla todella tyylikäs futuristisine punaisine nahkaistuimineen ja samaan punaiseen sävyyn pukeutuneine tarjoilijoineen. Junan on tarkoitus houkutella ulkomaisia turisteja, joten menu on venäjän lisäksi sekä englanniksi että ranskaksi. Listalla on joko tahallisesti tai tahattomasti hauskoja ruokia, kuten ”herring under vodka” tai boiled language”. Annokset ovat hyviä, mutta pieniä. Kasvisyöjäkin saa luovuudella vatsansa täyteen ainakin yhdeksi illalliseksi. Vodkapaukulla on hauska juhlistaa matkan aloitusta. Kuten järki sanoo, kannattaa ottaa mukaan omia eväitä, kuten vettä ja mutusteltavaa.
Hyttivastaavaasi (meidän Iljamme keskusteli kanssamme sanankirjan avulla) kannattaa luottaa. Tällä kertaa he eivät ole vain ystävällisiä, vaan heillä ei ole edes yrmeää ilmettä. Ilmeisesti tähän junaan valitaan työntekijät kovan karsinnan kautta.
Venäläinen sekametsä ja uneliaat kylät pimenivät yöhön, kun lähestyimme Valko-Venäjän rajaa. Heräsin hetkeksi, kun juna pysähtyi Minskiin. En ole ikinä nähnyt suurta kaupunkia niin pimeänä. Mielikuvitus lähti pakostakin laukkamaan paikassa, josta olen kuullut paljon, mutta jossa en ole koskaan käynyt. Valko-Venäjä jää muuten lähes näkemättä, sillä sen läpi matkustetaan yön aikana.
Ensimmäinen yö oli katkonainen, sillä rajamuodollisuudet herättivät useaan kertaan hyvin varhain aamulla. Harvoin Venäjän rajalla (tai ollaksemme tarkkoja tarkastukset tehtiin Valko-Venäjän rajalla) on ollut kuitenkaan näin helppoa. Sängystäkään ei tarvinnut nousta, kun virkailija kysyi ylimalkaisesti, paljonko dollareita tai euroja oli mukana. Puolan puolella oltiin kiinnostuneita vodkasta ja tupakasta. Mitä tästä pitäisi päätellä? Jännittävintä on kuitenkin rullaaminen aamutuimaan halliin, jossa keltaiset jämerät metallitolpat kiinnitettiin junan reunoihin. Kuului kirskunaa ja töminää. Junan yläpuolella rullasi laite, josta riippui suuri koukku. Ilmeisesti vaunuja nostettiin yksitellen uusille raideleveyksille sopivien pyörien päälle tai vain uusille kiskoille. Nukahdin, ennen kuin vuoromme tuli!
Aamulla ravintolavaunu oli kadonnut ja uusi liittyi mukaan vasta aamupäivällä Varsovassa. Ravintolan hulluttelulinja jatkuu, sen nimi on ”Wars”.
Puolan puolella maisemat olivat aavoja maatalousmaisemia. Pienet yksityiskohdat katkaisivat syvän meditaation: koira juoksi mummon perässä, oranssiliiviset miehet kaivoivat tietä ja lehmä tuijotti junaa pientareelta. Tilanteet ovat ohi silmänräpäyksessä, joten ohikiitäviä hetkiä on vaikea saada ikuistettua. Varsovan itäpuolella pääsimme jaloittelemaan pitemmäksi aikaa laiturille. Nuo hetket kannattaa käyttää hyväkseen ihan raittiin ilmankin takia. Ykkösluokassa voi raitistua tosin myös suihkussa. On hauska pestä hiuksia heiluvalla alustalla.
Varsovasta näkee vain silmänräpäyksen. Vaunumme sähköt olivat rikki ja joudumme vaihtamaan toiseen osastoon. Tekemistä riitti napostelusta astioiden pesuun, milloin ehtisi taas katsomaan ikkunasta?
Uuden vaunumme täti oli Iljaa yrmeämpi: hän tuli aina välillä tiukka ilme kasvoillaan opastamaan, kuinka vessanpönttöön ei saa heittää paperia tai mihin roskikseen saa laittaa omat roskat.
Pidemmät tauot kannattaa käyttää tepastelemalla laiturilla ja tutustumalla muihin matkustajiin. Juna vaikutti edelleen puolityhjältä, kun matkustajat vaelsivat keskellä metsää olevan Zebrodovicen laiturilla.
Toisen päivän maisemat ovat lähinnä Puolan maaseutua. Rajan jälkeen tuli harvinainen hetki: hetkeen en tiennyt, missä maassa olin. Boguminin kyltit eivät olleet enää ainakaan puolaksi. Saavutin siis täydellisen junamatkustamisen flow’n. Kehonliikekin hidastui. Ydinvoimalan lauhduttimen tekstit paljastivat: Tsekin tasavalta.
Yhdestä hytistä kuului epäsäännöllistä huohotusta ja luulimme vanhuksen saaneen sairaskohtauksen. Kurkimme käytävällä, kunnes huohotus muuttui läiskyväksi pussailuksi. Koko elämänkirjo on junassa läsnä.
Päivä kului pitkälti maisemien seuraamisessa. Tällä junamatkalla siirrytään selvästi asteittain kohti vaurautta. Ilta kului uudessa sotaravintolassa maukkaita varenikeja ja jättimäistä salaattia syödessä. Punainen futurismi oli vaihtunut valkoisiin pöytäliinoihin ja todella mukavaan palveluun. Hinnat olivat nyt euroissa. 10 euron viinilasiin ei kannata hurahtaa. Ikkunoista näkyi Itävalta.
Toisena iltana kannattaa mennä aikaisin nukkumaan, sillä viiden aikaan aamulla puksutetaan Brennerin solan läpi ja seitsemältä ollaan Italian Bolzanossa, jossa alppimaisemat tuntuvat ylväiltä tasaisuuden jälkeen.
Kolmantena päivänä ikkunanäkymät kuuluvat italialle: Verona, Milano, Genova, Sanremo, Bordighera ja Ventimiglia. Tylsän Milanon jälkeen ei kannata jättää ikkunaa, sillä sen jälkeen voi ihastella kaunista matalaa vuoristoa. Näkymät eivät ole enää monotonisia: kaupunkielämää ikkunoista roikkuvine pyykkeineen ja lopulta turkoosi meri. Loppumatkalla mieli ei enää malttaisi pysytellä junassa, kun kiskot seuraavat merta hiekkarantoineen. Ymmärrän, että pitkien junamatkojen avain on yksitoikkoiset maisemat. Upeiden maisemien innoittamat jalat saavat palkintonsa, kun juna rullaa vihdoin 53 tunnin matkan jälkeen Nizzan asemalle.
Kannattiko matka? Ehdottomasti. Lippu on hieman turhan kallis, mutta matka on Euroopassa ainutlaatuinen. Se on myös hyvä harjoittelukohde pidemmille reissuille. Jos kaksi vuorokautta tuntuu liian pitkältä ajalta, ei välttämättä kannata lähteä muille pidemmille junareissuille, kuten Trans-Siperian matkalle. Minun suosikkini on tämänkin matkan jälkeen edelleen Moskova-Kazakstan -juna.
Junan reitti (Venäjä-Valko-Venäjä-Puola-Tsekki-Itävalta-Italia-Ranska): Moskova-Vyazma-Smolensk-Orsha-Minsk-Brest-Terespol-Varsova-Katowice-Zebrydowice-Bohumin-Breclav-Wien-Linz-Innsbruck-Brennero-Bolzano-Verona-Milano-Genova-Sanremo-Bordighera-Ventimiglia-Menton-Nizza
Comments
2 vastausta artikkeliin “Junalla Moskovasta Nizzaan – oodi junille”
Vautsi, sinähän olet oikea junamatkailun guru! kateeksi käy, vaikka Nizzassa toki käyn ”tämän tästä”. laitan ajatuksen muhimaan, mutta Suvi ei kyllä lähde mukaan millään hinnalla. Turhia epäluuloja on vaikea karsia.
Ota Hans ja Allu mukaan!