Suomessa seurataan henkeä pidätellen hallitusneuvotteluja, mutta ei tämän viikon Strasbourgin täysistunnossakaan pääse pitkästymään.Parlamentissa keskustellaan muun muassa IMF:n pääjohtajan valinnasta, EHEC-epidemiasta, Sudanin tilanteesta, EU:n budjetista vuosille 2014 – 2020, YK:n yleiskokouksesta, luottoluokituslaitoksista, ydinvoiman stressitesteistä (vihreät ovat kritisoineet turvallisuuspoliittisten uhkien poisjättöä), kauppasuhteista Kanadan kanssa (vihreät vastustavat mm. erityisesti saastuttavia öljytuotteita, kuten liuskeöljyä, ja EU:n avaamista hyljetuotteille), edistyksen mittaamisesta muuten kuin BKT:lla ja siitä, miten raskaan liikenteen kansallisiin veroihin tai tietulleihin voisi sisällyttää melu- ja ilmansaasteiden todelliset kustannukset.

Mepit puhuvat myös siitä, miten varmistetaan, ettei Unkarin uudistettu perustuslaki loukkaa perusoikeuksia. Ja keskiviikkona käydään hyvin kiintoisa keskustelu EU:n ja Venäjän suhteista huippukokouksen alla (esillä mm. Khimkin metsää puolustaneiden kansalaisten huono kohtelu). Keskiviikkona keskustellaan myös eurooppalaisen pidätysmääräyksen toimivuudesta, mikä herättää kiinnostusta näin Assangen aikana.

Minun viikkoni menee pitkälti avoimuuden edistämisessä eli edistämällä kansalaisten pääsyä EU-asiakirjoihin (Tästä kiintoisasta teemasta kirjoitan erillisessä blogissa.)

Loppuun on pakko mainita, että olo on tuntunut huojentuneelta puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän eilisen hallitusneuvottelupäätöksen jälkeen. Vihreät eivät lähde neuvottelemaan nykyisen hallituspohjan (+kd) kanssa. Tämä siksi, etteivät vihreät usko tavoitteidensa menevän läpi tuollaisessa hallituksessa.

Olisin ollut itse myös avoin sellaiselle ratkaisulle, joissa neuvotteluille olisi määritelty nykyisiä kynnyskysymyksiä tiukemmat vaatimukset. Tällä taktiikalla lopputulos olisi luultavasti ollut sama kuin nyt.

Edelleen toivon, että alkuperäiset kuusi puoluetta palaisivat neuvottelupöytiin. Toivottavasti esteenä ei ainakaan ole ylpeys.