Tänään kokoontuivat kehitysministerit neuvoston kokoukseen, jota veti viimeistä kertaa Catherine Ashton korkean edustajan tehtävässään. Tärkein aihe oli uusi vuosituhattavoitteiden jälkeinen kehitysagenda eli ”Post 2015”. Kiinnostuksella seurasin muun muassa itseänikin nuoremman Itävallan ulkoministerin Sebastian Kurzin ensiesiintymistä kehitysministerien kokoonpanossa. Olemmehan esimerkiksi olleet samaan aikaan puolueittemme nuorisojärjestön puheenjohtajia!

Post 2015-prosessi on hyvin kiintoisassa vaiheessa, sillä ns. avoin työryhmä, joka valmistelee uusia tavoitteita on saamansa työnsä loppuun (jäljellä on kaksi kokousta) ja käsittelyssä on jo konkreettinen lista mahdollisista uusista tavoitteista.

Neuvostossa puhututti eniten se, kuinka vahvasti EU:n tulee edustautua yhdellä äänellä. Osa jäsenmaista on tässä hyvin varovaisia, koska muistissa on kahden vuoden takaiset epäonnistumiset Rio +20- kokouksessa. Silloin G77-maat kokivat EU:n jyränneen ylimielisesti omia ajatuksiaan ja vetäytyivät siksi siilipuolustukseen. Tämä on vaarana tälläkin kertaa, joten on toimittava hyvin viisaasti, jotta saadaan vaikeat asiat, kuten ympäristökysymykset ja talouskasvun rajat, läpi.

Miksi edes puhua yhteisestä ulkopolitiikasta, jos tässä yhdessä koko planeettamme tärkeimmässä nyt meneillään olevassa hankkeessa ei puhuta yhdellä EU:n äänellä? Tämä voidaan tehdä nöyrälläkin asenteella. Siksi olisi tärkeää, että annettaisiin komission antaa asiasta tiedonanto, sillä vuoden vanhat neuvoston päätelmät eivät enää riitä. Tässä asiassa jäsenvaltioiden kannat ovat hyvin jakaantuneet. Jos tiedonantoa ei anneta, kuka pitää huolen siitä, että jos rauha ja turvallisuus jäisivät pois avoimen työryhmän raportista, YK:n pääsihteeri voisi kuitenkin nojata johonkin tahoon siinä, että hän pystyisi ottamaan asian omaan raporttinsa (joka tulee syksyllä avoimen työryhmän ja rahoituskomitean raporttien pohjalta ja aloittaa viralliset neuvottelut)?

EU:n ja jäsenmaiden tulee vähintääkin käyttää kaikki mahdollisuudet saadakseen vaikeat asiat läpi etsimällä yllättäviäkin kumppaneita esim. G77-ryhmän sisällä. Yksi vaikeimmista asioista on pääseminen irti perinteisestä vuosituhattavoite/sektori-ajattelusta. Kehitys (köyhyyden vähentäminen) ei ole mahdollista, jos ei kunnioiteta planeettamme rajoja. Kasvu ei ole loputonta! Siksi ympäristönsuojelu ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat avainkysymyksiä myös Post 2015:ssa. Talouskasvun ”kestävyydestä ja osallistavuudesta” kyllä puhutaan, mutta tarkoitetaanko tällä todella ympäristön ja ilmaston rajoissa pysymistä?

Ihmisoikeudet, eriarvoisuuden vähentäminen, rauha ja tasa-arvo (seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeudet): siinä muutamia tärkeimpiä uuden agendan asioita. Toinen hyvin vaikea neuvoteltava asia on muiden poliittikkojen vaikutus köyhyyden vähentämiseen (johdonmukaisuus). Varsinkin kun kyse ei ole vain kehitysmaita, vaan myös esimerkiksi meitä eurooppalaisia koskevista tavoitteista, olemmeko valmiita sitoutumaan muutoksiin maatalous- tai kauppapolitiikassa?

Kolmas hankala asia on, miten uudet tavoitteet rahoitetaan? Tästä kirjoitan erikseen myöhemmin, mutta kehitysministerien neuvostossa hyväksyttiin päätelmät EU:n kehitysrahoituksen tasosta vuonna 2013. EU edelleen maailman suurin kehitysavun antaja ja viime vuonna palattiin avun määrän nousemisen tielle, mikä on hienoa. Erittäin moni jäsenmaista (ml. Suomi) on kuitenkin vielä kaukana 0,7-tavoitteesta. Tämä on todella surkeaa, kun merkkivuosi 2015 on aivan oven takana. Vaikka ODA-rahat eivät yksin riitä uusien kehitystavoitteiden rahoittamiseen, on niillä korvaamaton rooli esimerkiksi kaikkein köyhimmille maille.

Ministerit saivat myös katsauksen EU:n Muutosagendan eli uuden kehityspolitiikan toteutumisesta. Kerrankin edistystä on tapahtunut. Kuten linjattiin yhä suurempi osa avusta menee kaikkein köyhimpiin maihin; tulosten saamiseksi apu on keskitetty kolmelle sektorilla kohdemaissa; ilmastoon ja sosiaalisektorille ohjataan sovitut osuudet ja mikä parasta, lähes 40 maassa EU ja jäsenvaltiot suunnittelevat yhdessä kehitysyhteistyön, mikä vähentää päällekäistä työtä ja kehitysmaiden omien toimijoiden taakkaa.

Muita aiheita, joista ministerit keskustelivat olivat hyvin ajankohtainen itäinen kumppanuus, yritysten rooli kehitysyhteistyössä (tästä annettiin tiedonanto) ja oikeusperustaisuus, josta hyväksyttiin päätelmät. Hienoa nähdä, että Suomenkin nykyhallituksen painottama ihmisoikeusperustaisuus juurtuu myös EU:n työhön käytännössä.