Tänään Veroparatiisimatkat-kampanja järjestää eurovaalipaneelin oikeudenmukaisesta veropolitiikasta. Tämä on todella ajankohtainen teema. Kannattaa katsoa tarkkaan, mitä meppiehdokkaat ovat tästä mieltä, sillä EU:ssa on tehty ja tullaan tekemään veropaosta hyvin tärkeitä päätöksiä.
Tilaisuuden kutsu paljastaa hyvin asian mittaluokan: ”EU-alueelta häviää harmaan talouden ja kansainvälisen verovälttelyn takia jopa 1 000 miljardia euroa vuodessa. Summa ylittää EU-maiden yhteenlasketun terveysbudjetin. Kehitysmaista puolestaan virtaa rahaa veroparatiiseihin yhdeksänkertaisesti maiden saamien kehitysyhteistyövarojen verran.”
Onneksi veronkierron vastainen työ EU:ssa ei ole enää marginaalissa. Tällä vaalikaudella on saatu aikaan uudistettu tilinpäätösdirektiivi, jonka mukaan kaikkien kaivannaisteollisuuden ja metsäyritysten tulee raportoida maakohtaisesti toimistaan. Tämä avoimuus on tärkeää veronvälttelyn vastaisessa työssä, koska silloin saadaan tietää mm. yhtiön maksamat verot kuhunkin maahan. Valitettavasti lopullisessa direktiivissä ei edellytetä maakohtaista ilmoitusta esim. työntekijämäärästä, tuotannosta, myynnistä tai voitoista. Nämä auttaisivat maksutietojen oikeellisuuden ja oikeudenmukaisuuden arvioinnissa.
Maakohtaisessa raportoinnissa oli lisäksi lähellä tapahtua läpimurto ei-taloudellista tietoa koskevan direktiivin kohdalla. Direktiivissä on paljon hyviä elementtejä: se velvoittaa raportoimaan toimintakertomuksessa sellaisista asioista kuin ympäristö, sosiaaliset asiat, työntekijät, ihmisoikeudet, korruption torjunta tai lahjonta. Maakohtainen raportointi veroasioista oli vähällä tulla mukaan, mutta lopulta se näyttää jäävän vasta myöhemmäksi (käytännössä ilmeisesti vuoteen 2018), koska velvoitetaan ensin ottamaan huomioon tilinpäätösdirektiivin ja vakavaraisuusdirektiivin tulokset. Tässä Suomen olisi tullut ajaa aktiivisemmin maakohtaista raportoinnin toteuttamista jo nyt.
Veronkierron vastaisen työn toisen pilarin eli automaattisen tietojenvaihdon puolella on tapahtunut edistystä. Nykyisin verotietojen vaihto perustuu pyyntöihin, jotka nojaavat usein kahdenvälisiin OECD:n mallin mukaisiin verosopimuksiin. Tämä ei palvele tarpeeksi hyvin tiedonsaannin tarvetta. OECD onkin kehittämässä automaattisen tietojenvaihdon globaaleja standardeja, mitä EU ja myös Suomi kannattavat. EU:ssa hallinnollisen yhteistyön direktiivistä annettiin kesällä 2013 muutosehdotus, jossa automaattista tietojenvaihtoa laajennetaan koskemaan myös eräitä pääomatuloja (käsittääkseni sitouduttaisiin samaan kuin USAn FATCAssa). Säästöverodirektiiviä (jossa toisesta jäsenvaltiosta saatujen säästötulojen korkotulojen verotus menisi asuinjäsenvaltion mukaan) ovat taas vastustaneet vain Luxemburg ja Itävalta.
Muita teemaan liittyviä tärkeitä aloitteita ovat olleet mm. emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annetun direktiivin muuttaminen ja hankintadirektiivi. Oleellinen on myös komission viime vuoden alussa julkistama EU:n suunnitelma veronkierron ja veroparatiisien toiminnan vähentämiseksi, jossa listattiin monet yllä mainitut asiat.
Tärkein on kuitenkin vielä jäänyt puuttumaan eli musta lista veroparatiiseista. OECD:n musta (ja harmaa) lista sisältää niin vähän veroparatiiseja, ettei se riitä. Jos halutaan esimerkiksi välttää sellaisia yrityksiä, jotka käyttävät veroparatiiseja, on se mahdotonta, jos ei ole yhteistä määritelmää veroparatiiseista. Siksi olisi tärkeä saada OECD:n lista kattavammaksi tai sitten tehdä EU:lle oma lista, kuten komission suunnitelmassa linjataan.
Meppiehdokkaalta kannattaa kysyä ainakin seuraavia kysymyksiä (sen lisäksi, että ”kannatatko maakohtaista raportointia ja automaattista tietojenvaihtoa?”):
-kannatatko EU:n laajuista finanssitransaktioveroa? Tällä hetkellä osa jäsenmaista valmistelee tätä, mutta mukana ei ole kaikki maat. Suomi ei ole mukana, vaikka sen tulisi olla.
-Kannatatko yritysten tosiasiallisten omistajien ja rekisterien julkisuutta? Nyt esimerkiksi hyväksyttävänä olleessa rahanpesudirektiivissä enemmistö Euroopan parlamentista kannatti kaikkien käytössä olevia rekisterejä, mutta näyttää siltä, että jäsenmailla tulee vapaus valita järjestelmä (joka tuskin tulee olemaan yleisölle avoin).
-Kannatatko EU:n omaa listaa veroparatiiseista?
-Kannatatko kehitysmaille enemmän äänivaltaa globaaleissa verokysymyksissä. Nyt suurin osa työstä tehdään esimerkiksi OECD:ssa, jossa niillä ei ole äänivaltaa?
-Kannatatko yhteistä yhdistettyä veropohjaa EU:hun (käsittelyssä on tästä komission)?
Comments