Ulkomaiset opiskelijat ovat tyytyväisiä suomalaisten korkeakoulujen
laatuun, mikä selvisi jälleen Suomen ylioppilaskuntien
liiton 16.4. julkaisemasta tutkimuksesta ”Kansainväliset tutkinto-
opiskelijat Suomen yliopistoissa”.
Yliopistolain uudistamiseen liittyy myös keskustelu koulutuksen
maksullisuudesta. Opetusministeriö on perustellut EU/ETA-maiden
ulkopuolelta tuleville opiskelijoille ehdottamiaan lukukausimaksuja
suomalaisten korkeakoulujen vetovoimaisuuden lisäämisellä. Taustalla on
ajatus siitä, että lukukausimaksuilla voitaisiin rahoittaa kansainvälistymisen kustannukset ja tehdä suomalaisista korkeakouluista laadukkaampia.
Ongelma suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistämisessä ei näytä
kuitenkaan olevan niiden laatu. Suurin haaste ulkomaisille opiskelijoille
on integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan erityisesti työllistymisen
osalta. Maksuttomuus on myös edellä mainitun tutkimuksen mukaan merkittävä
kilpailuvaltti pääministeri Vanhasenkin tavoittelemilla kansainvälisillä
koulutusmarkkinoilla. Ylioppilaskuntien teettämän tutkimuksen mukaan suurin
osa ulkomaisista korkeakouluopiskelijoista ei olisi tullut Suomeen
opiskelemaan, mikäli koulutus olisi ollut maksullista.
Maksuton korkeakoulutus on sekä yhteiskunnallisen tasa-arvon että
suomalaisen korkeakoulutuksen kansainvälisen vetovoiman tae. Tämän vuoksi
se on myös kirjattava perustuslakiin.
Laura Nordström, ViNOn puheenjohtaja
Erkki Perälä, HYYn Vihreät