Tänään kokoontui sosiaali- ja terveyslautakunta. Isoimpana päätettävänä asiana oli se, miten tänä vuonna rahat käytetään. Käyttösuunnitelmassa on paljon hyvää; erityisesti on satsattava ennaltaehkäiseviin toimiin. Iäkkäiden puolella on hyvä, että yhä useampi on omassa kodissaan hoidossa, mutta tämä ei saa tarkoittaa vain säilömistä kotiin tai palvelun heikkenemistä.
Otin esille Hesarissakin uutisoidun sosiaalityön aluetyön tärkeyden. Sen sijoittuminen tullaan selvittämään tämän vuoden aikana ja sille on löydyttävä paikka. Lautakunnassa on myös tärkeää seurata valtuuston asettamien sitovien tavoitteiden (kuten vuorotyössä käyvien yksinhuoltajien pienten koululaisten hoitoratkaisujen löytäminen) toteutumista.
Kysyin myös, milloin on tulossa selvitys paperittomien maahanmuuttajien terveydenhuollon järjestämisestä, mistä linjattiin globaalin vastuun strategiassa. Tämä aihepiiri on tulossa meille käsittelyyn lautakuntaan aivan lähiaikoina.
Nostin esille, kuten myös perehdytysseminaarissa, neuvoloiden uuteen takaisinsoittojärjestelmään liittyvät ongelmat. Läpi meni lisäysehdotukseni siitä, että vuoden 2013 aikana ei vain paranneta järjestelmää soittamalla takaisin vuorokauden kuluessa, vaan myös taataan mahdollisuus olla yhteydessä omaan hoitajaan.
Pöydälle jäi Kampin kappelin sosiaalityö, johon palataan siis ensi kerralla. Tässä mielestäni on tärkeää taata, että matalan kynnyksen sosiaalityö on yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla. Aluetyön tarkastelun yhteydessä voisi selvittää, voisiko muidenkin (uskonnollisten) yhteisöjen kautta tehdä jalkautuvaa sosiaalityötä ja kuinka hyvin tämä toimisi. Mikä on ylipäänsä paras tapa tarjota ihmisille mahdollisimman helppo tapa päästä puhumaan huolistaan ja saamaan neuvoja tarjolla olevasta avusta?
Aiemmat blogit lautakuntatyöstä
Comments