On ollut kummallista seurata opintotukikeskustelua kaukaa Brysselistä, kun vasta muutama vuosi sitten tein täysipäiväisesti työtä opintotuen kehittämisen vuoksi (ja saimmekin yhteisvoimin koko opiskelijaliikkeen kanssa sitä nostettua 15 prosenttia).

Nyt Wallinin työryhmän tuotua esityksensä julkisuuteen näyttää siltä, että pitkäaikainen haaveeni opintorahan sitomisesta indeksiin voisi viimein toteutua. Tämän lisäksi ehdotetaan huoltajakorotusta, jota onkin jo ehditty odotella. Tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta, että nämä muissa etuuksissa normaalit asiat saavuttaakseen on opiskelijoiden tehtävä kompromisseja. Käydäänkö muiden tuen varassa elävien ryhmien kanssa neuvotteluja, että jos nyt vihdoin tukenne alkaa seurata elinkustannuskehitystä, niin teidän täytyy sitten luopua tästä ja tästä?

Jo nyt on tukea saadakseen edistyttävä opinnoissaan melkoisesti. Loppuunpalaneiden nuorien ja kasvavien mielenterveysongelmien aikakaudella on erikoista, että painetta lisätään vaatimalla opiskelijoita opiskelemaan vielä nykyistä enemmän saadakseen tukea. Edistymisen seurannan (eli vaadittujen opintopisteiden määrän per tukikuukausi) kriteerejä kiristettiin viimeksi vain muutama vuosi sitten.

Toinen opiskelijoiden vastaantulo on tuen jakaminen kahteen osaan. Kandiopintoihin saa käyttää vain tietyn tukikuukausimäärän. Edistääköhän tämä todella valmistumista, jos jonkun opinnot venyvät moninaisista syistä alkuvaiheessa (esimerkiksi omaa elämänsuuntaansa etsiessä) ja loppua kohden opintotahtia kiristäessä hän tippuukin pois tuelta? Tuleeko tällainen opiskelija saamaan toimeentulotukea? Vai lopettaako hän opinnot kesken?