Viime viikolla Eurooppa-neuvosto hyväksyi sisä- ja oikeusasioita käsittelevän Tukholman ohjelman, joka ohjaa EU:n toimia muun muassa maahanmuuton ja kansalaisvapauksien saralla seuraavien vuosien ajan. Ohjelma on toki vielä julistuksen tasolla, mutta ensi kesänä sen pohjalta saadaan valmiiksi konkreettisempi toimintasuunnitelma.
Paperissa on paljon hyvää, mutta vihreät ovat kritisoineet sen ylinegatiivista suhtautumista laittomaan maahanmuuttoon. Haluaisimme enemmän korostaa maahanmuuttajien oikeuksia ja panostamista lailliseen maahanmuuttoon. Rajavalvontaviranomainen saa turhan paljon valtaa, kun päinvastoin perusoikeuksien kunnioittamisen puolesta pitäisi tehdä enemmän töitä.
YK:n pakolaiskomissaari (New York Timesin mukaan) on sanonut viisaasti, että tiukka maahanmuuttopolitiikka vahvistaa ihmiskauppaa. Samalla ikääntyvät yhteiskuntamme ovat todellisuudessa yhä riippuvaisempia maahanmuuttajista ja ilmastonmuutos lisää pakolaisten määrää. Myös hänen mukaansa avain on laillisen maahanmuuton mahdollisuuksien lisääminen.
Comments