Tänään on sotelautakunnassa todella tärkeä kokous, jossa päätetään vuoden 2015 käyttösuunnitelmasta. Valtuuston hyväksymän budjetin perusteella meidän on säästettävä 18 miljoonaa euroa. Tämä on hyvin raskasta, sillä päinvastoin Helsingin sotepalveluihin tarvittaisiin lisää rahaa. Emme kuitenkaan voi toimia vastoin valtuuston päätöstä, mutta tulemme jälleen kirjelmöimään kaupunginhallitukselle, että ainakin osasta säästöistä tulisi luopua.
Olen itse tehnyt muutosesityksen liittyen Auroran psykiatrisen päivystyksen siirtoon: ”Psykiatrian päivystyksen siirrossa suunnitellaan hoitokäytännöt Aurorassa hyviksi todettujen mallien mukaisesti mm. turvallisilla tilaratkaisuilla ja sujuvalla pääsyllä psykiatrin erikoislääkärin arvioon. Lautakunnalle tuodaan ennen vuoden 2016 käyttösuunnitelmaa selvitys muutoksen onnistumisesta ja palvelun saatavuuden muutoksista sekä arvio tarvittavista lisäresursseista erityisesti poliklinikoilla.” Aurorasta kirjoitan erillisen blogin, mutta yksi tärkeimmistä muutoksen onnistumisen takaajista on poliklinikoiden riittävät resurssit, jotta ne pystyvät hoitamaan arkena myös päivystyksellisiä käyntejä.
Toinen esitykseni koskee terveysneuvonnan puhelinpalvelua, josta oli taannoin paljon julkista keskustelua. Onnistuimme siinä, että palvelua ei lopeteta, vaan se siirtyy numeroon 09 310 10023. Käyttösuunnitelmassa kuitenkin esitetään sen siirtyvän koskemaan vain kiireellisiä asioita, kun minä esitän, että sinne voisi soittaa myös ei-kiireellisissä asioissa.
Kolmanneksi olen tehnyt esityksen siitä, että lautakunnalle tuodaan selvitys siitä, miten laitospaikkojen leikkauksista vapautuneet resurssit ovat siirtyneet avohoitoon. Siirtyminen laitosmuotoisesta hoidosta kevyempään on usein hyvä linja, jos asiakkaat eivät vain ole liian huonokuntoisia. Vaikka olemme joka laitospaikkojen karsimispäätöksen yhteydessä pyytäneet tiedot avohuollon resurssilisäyksistä, olisi tärkeää nähdä, että näin on varmasti käynyt, eikä palvelua ole vain heikennetty.
Näiden lisäksi erityisesti kaikkia esitettyjä leikkauksia vammaisten palveluihin ei voi hyväksyä. Siksi olemme tehneet esityksen mm. erityislapsenvahtipalvelun (elva) tuen leikkauksen perumisesta. Suhtaudun myös epäileväisesti Hangonkadun vierotuksen siirtoon.
Hyviä asioita ensi vuoden käyttösuunnitelmassa on neuvolatarkastuksen kokeileminen päiväkodeissa (osana perhekeskuspilottia), vieroitushoitoon pääsyn tekeminen ympärivuorokautiseksi (mutta itse siirrosta haluaisin päätöksen lautakuntaan vasta myöhemmin), nuorten palvelupisteen avaaminen, palvelukeskusten aukioloaikojen laajentaminen, päällekkäisyyksien purku ja sähköisten palvelujen lisääminen.
Lautakunnan seurattavaksi tai päätettäväksi jää mm. sosiaalihuoltolain toimeenpano (se velvoittaa kuntaa järjestämään lapsiperheille kotipalvelua, perhetyötä, tukihenkilöitä, vertaisryhmätoimintaa ja sosiaalihuollon asiakkaille omatyöntekijän), asukastalojen tulevaisuus (näiden toiminnan haluamme turvata), vaaditut vakanssien vähentämiset (mitkä eivät saa rampauttaa palveluja) ja vaikeavammaisten mielenterveyskuntoutujien päivätoiminnan siirtyminen päihde- ja psykiatriaosaston toiminnaksi (toiminta jatkuu Mellarissa tai muualla, mikä on tehtävä niin, että palvelu säilyy hyvänä).
Lautakunnan pitää päästä päättämään myös erikoissairaanhoidon päällekkäisyyksistä HUS:n kanssa. Minulla on pelkona tulevassa soteuudistuksessa, että joissain kohdissa helsinkiläisten palvelutaso laskee, koska meillä on ympärillä olevia kuntia paremmat palvelut. Kun mennään kohti keskiarvoa ja Helsinki ei ole enää oma yksikkönsä, on vaikea perusteella, että tietyllä alueella olisi enää paremmat palvelut. Esimerkiksi käyttösuunnitelmassa mainitaan foniatria, jota Helsinki on tarjonnut, vaikka se ei kuulu perusterveydenhuoltoon. Tästä ei pidä luopua tästä vain.
Esityslistalla on paljon muutakin: tärkeimpänä järjestöavustukset, joista olen tehnyt useita kysymyksiä ja aion tehdä ainakin Turvakoti Monalle lisämäärärahaesityksen. Meille annetaan myös tiedoksi selvitys siitä, että perhekeskukselle ei löydy keskustasta tiloja ennen kuin 2018 Kallion terveysasemalta. Vaadimme nyt, että tiloja etsittävä muualta kuin Keskustasta.
Muut kirjoitukseni liittyen sosiaali- ja terveyslautakuntaan
Comments
Yksi vastaus artikkeliin “Päätettävänä ensi vuoden sotepalvelut”
Läpi meni seuraavat muutosesitykseni (todella hyvä juttu!):
-uusi neuvontapuhelin ei koske vain kiireellisiä kyselyjä, vaan myös kiireettömiä
-Auroran psykiatrisen päivystyksen muutoksessa Malmilla ja Haartmanilla otetaan käyttöön Aurorassa hyväksi koetut hoitokäytännöt, kuten rauhalliset odotustilat ja matalan kynnyksen pääsy psykiatrille. Lautakunnalle tuodaan ensi vuonna selvitys, miten palvelun saanti on muuttunut ja onko tarvetta lisäresursseille (jos tarvetta on, lisäresurssit on todellakin saatava).
-maahanmuuttajien turvakodille 100 000 lisää rahaa, jotta toiminta ei lopu
-meille tuodaan selvitys, kuinka laitospaikkojen leikkausten resurssit ovat siirtyneet avohoidon puolelle. Palvelu ei saa heikentyä!
Lisäksi meidän vihreiden esittämänä estettiin osa vammaispuolen leikkauksista, mm. erityislastenvahtipalvelua (elva) ei tässä vaiheessa vielä leikata.