Huvudstadsbladetissa 17.9. ilmestyneessä uutisjutussa Mauri Pekkarinen toteaa, ettei uraanikaivoksille Suomessa ole moraalisia tai eettisiä esteitä. Olen tästä täysin eri mieltä, vaikka Pekkarinen tavallaan osuu naulan kantaan.

Ensiksi erimielisyydestäni: Mielestäni meidän ei tule rakentaa lisää ydinvoimaa Suomeen, sillä se on kallis ja uusiutumaton energiamuoto. Ydinjätteen loppusijoituksen ongelmaa ei ole ratkaistu, vaan se on sysätty tuleville sukupolville. Kaiken lisäksi uraanin louhinta tuhoaa ympäristöä, joten emme missään nimessä tarvitse uraanikaivoksia.

Olen huolissani suomalaisten ydinvoimainnostuksen antamasta esimerkistä. Esimerkiksi maailman vihreiden konferenssissa viime keväänä useat afrikkalaiset tulivat rukoilemaan meiltä suomalaisilta, ettemme rakentaisi lisää ydinvoimaa. Heidän on nimittäin rakentamisemme takia vaikea perustella omissa maissaan ydivoimatonta kehitystä. Sama tilanne on muun muassa Venäjällä, jossa maan hallitus kansan vastustuksesta huolimatta aikoo räjähdyksenomaisesta lisätä ydinvoimaa. Kaavailimmekin Euroopan sosiaalifoorumissa lyövämme ViNOssa hynttyyt yhteen venäläisen vihreän järjestön Grozan kanssa ydinvoimainnostuksen pysäyttämiseksi.

Missä Pekkarinen sitten on oikeassa? Mielestäni niiden, jotka kannattavat ydinvoimaa, olisi hyväksyttävä myös uraanikaivokset Suomessa. On kaksinaamaista kannattaa ydinvoimaa, mutta ulkoistaa samalla kaivosten tai ydinjätteiden ympäristöongelmat muihin maihin.

Minä en halua niin uraanikaivoksia kuin ydinvoimaloitakaan. Tämän sijaan haluan energian säästöä ja uusiutuvaa energiaa.