Olen aiemmin kirjoittanut maahanmuuton viidestä teesistäni. 

Nyt aihetta käsiteltiin viime perjantaina Vuosaaressa, kun järjestimme Heidi Hautalan kanssa keskustelun maahanmuutosta. Otsikkona oli ”Maahanmuuttajat naapureina” ja ajatuksena oli keskustella siitä, miten luodaan sellaista uutta kulttuuria, jossa kaupunkia kehitetään yhdessä maahanmuuttajien kanssa heidän ideoitaan ja resurssejaan kuunnellen.

Keskustelujoina olivat allekirjoittaneen lisäksi kehitysministeri Heidi Hautala, monikulttuurijärjestöjen yhteistyöjärjestön Moniheli ry:n toiminnanjohtaja Riitta Salin ja ekonomi, kehitys- ja diasporakoordinaattori Abdirizak H. Mohamed.

Puhuimme paljon siitä, miten saisi kaupungissa luotua konkreettisesti enemmän vuorovaikutusta maahanmuuttajien ja muiden välille. Ratkaisuiksi löydettiin esimerkiksi järjestöjen tekemä monikulttuurisuustyö, nuorten harrastukset (kuten jalkapallo), kohtaamisille sopivat tilat (esimerkiksi kirjastojen yhteyteen), asenteisiin puuttuminen ja henkilökohtaiset kummit.

Toiseksi keskustelimme siitä, miten maahanmuuttajien asemaa kuntalaisina pitäisi parantaa. Paljon puhuimme tietysti kielikoulutuksen parantamisesta ja siitä, että kielivaatimukset työpaikoilla saattavat olla liian tiukat. Itse olen pitänyt esillä sitä, että on järjestettävä lastenhoitoa, jotta maahanmuuttajanaiset pääsevät opiskelemaan. Ei tietystikään riitä, että kieltä tankataan vain luokassa, vaan sitä on päästävä käyttämään, jolloin oppimisesta tulee mielekästä ja kivaakin. Tähän tarvitaan peräänkuuluttamaamme syvempää vuorovaikutusta.

Riitta Salinin mukaan on kaksi ryhmää, jotka tarvitsevat erityishuomiota: nuoret ja naiset. Maahanmuuttajanuorilla on viisinkertainen syrjäytymisriski. Aihetta käsiteltiin myös viime viikkoisessa pohjoismaisessa somalikonferenssissa. Keskustelussamme painotettiin toisen asteen tukitoimien merkitystä syrjäytymisen ehkäisyssä. Tämä koskee tietysti kaikkia nuoria.

Maahanmuuttajien työllisyysaste on matalampi ja he ovat ovat yliedustettuina osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa. He ovat noin 2,5 -kertaisesti yliedustettuina toimeentulotuen saajien joukossa. Köyhyyteen vaikuttaa työttömyyden lisäksi palkkatulojen epäsäännöllisyys ja maahanmuuttajille tyypillisten palvelualojen ammattien matala palkkataso. Abdirizak Mohamed toi esille oppisopimuskoulutuksen mahdollisuudet työllisyyden parantamisessa. Yksi ajankohtainen asia olisi varmistaa, että työehtojen polkemisesta viranomaisille kanteleminen ei johtaisi työluvan menetykseen.

Puhuimme myös maahanmuuttajien osallistumisesta ja Riitta Salin esitteli hienoa Icount-hanketta, jossa tiedotetaan oikeuksista äänestää kunnallisvaaleissa. Lopuksi keskustelimme myös siitä, millaisia voimavaroja maahanmuuttajissa piilee. Esimerkiksi somalidiaspora osallistuu kunnioitettavan aktiivisesti kehitysyhteistyöhön ja Somalian jälleenrakentamiseen.

Kuitenkin ehkä kaikkein kiinnostavin keskustelu käytiin sen jälkeen, kun yleisöstä oli kommentoitu, että maahanmuuttajat eivät ole ”voimavaroja”, vaan ihmisiä. Ylipäänsä ehdotettiin koko maahanmuuttaja-termistä luopumista sen leimaavuuden vuoksi. Miksi Suomessa syntyneitä ihmisiä kutsutaan enää maahanmuuttajiksi? Kuka on maahanmuuttaja? Miten tämä suhteutuu siihen, että (Riitta Salinin mukaan) 88 prosentilla Helsinkiin muuttavista äidinkieli on muu kuin suomi? Oleellista ei ole nimitys, vaan se, että ihminen tulee arvostetuksi itsenään. Loppujen lopuksi oleellisinta on, että kaikille taataan hyvät palvelut ja että kaikki tietävät, miten niitä käytetään. Sellainen kaupunki, joka kohtelee maahanmuuttajia hyviä, kohtelee yleensä kaikkia hyvin. Ehkä koko termistä maahanmuuttaja ei voida kuitenkaan luopua, niin kauan kuin tarvitaan erityistukea?