6.3.2010

Ensi keskiviikko ei tarkoita monelle mitään, mutta eräälle alistetulle kansalle se tarkoittaa paljon. Tiibetiläisille 10.3. on tullut kuluneeksi 51 vuotta Dalai Laman pakenemisesta Tiibetistä ja kaksi vuotta siitä, että kiinalaiset väkivalloin tukahduttivat tiibetiläisten mellakat.

Kuolemantuomioita, pakolaisia ja mediasensuuria. Olin esimerkiksi itse viime vuonna Tiibetissä Xinjiangin mellakoiden aikana, eikä niistä saanut siellä mitään tietoa. Suurin osa tunnustaa, että ihmisoikeustilanne Tiibetissä on huono ja useat ovat havahtuneet myös ympäristön huonontuvaan tilaan, kuten jäätiköiden sulamiseen.

Tiibet on kuitenkin malliesimerkki siitä, miten taloudelliset suhteet jyräävät yli ihmisoikeuksien. Kiinalaiset saavat edelleen syyttää Dalai Lamaa separatistiksi, vaikka Dalai Lama on ainakin 80-luvulta alkaen puhunut pelkän itsehallinnon puolesta.  Tiibetiläisten konsepti ”genuine autonomy” (aito itsehallinto) ei mene mitenkään perille.

Kansainvälisen yhteisön on ryhdistäydyttävä. Tarvitaan vähintään kansainvälinen itsenäinen tutkimus siitä, mitä tapahtui vuonna 2008. Tämä on ollut esillä muun muassa europarlamentissa.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tapasi hiljattain Dalai Laman. On hyvä hetki muistaa, että Suomen presidentti tai pääministeri ei ole koskaan tavannut Dalai Lamaa. Syynä tähän lienee pelko heikentyvistä kauppasuhteista, vaikka tällaisesta kausaliteetista ei ole vedenpitäviä todisteita.

Vihreiden merkittävä tehtävä hallituksessa on huolehtia, että ulkosuhteet ovat muutakin kuin kauppasuhteita. Tarvitaan rohkeuttaa ajaa johdonmukaisuutta kansainvälisillä areenoilla Palestiinan ja Tiibetin kaltaisten tapauksien kohdalla. Tiibetin muistaminen ensi viikolla olisi tärkeä symbolinen ele.