Puisto Hakaniemenrantaan

Talvipäivät ovat olleet hienoja hetkiä kävellä pitkin Helsingin rantoja. Kävelyretket saavat taas pohtimaan sitä, miten on mahdollista, että yksi niin keskustaa lähellä oleva hieno ranta kuin Hakaniemenranta on pitkälti uhrattu parkkipaikoiksi.

Järjestimme syyskuussa Green Cities -konferenssin yhteydessä kävelykierroksen alueelle ja havainnollistimme valokuvalla, kuinka järjettömän kalliiksi parkkipaikat tulevat. Kuvassani ihmiset rajaavat Opetushallituksen ja Hakaniemen sillan kupeessa olevalta epämääräiseltä parkkipaikalta keskivertoisen kerrostalon kokoisen alueen. Alueelle mahtui tiukasti tulkittuna noin 10 autoa tai ilman kääntötilaa 20. Jos kerrostalon hinta olisi noin 10 miljoonaa, olisi 20 autolla jokaisella käytössään 500 000 euron arvoinen maapala tuosta vaan. Nämä ovat summittaisia lukuja, mutta kyse on mittakaavasta. Miten meillä on varaa tähän?

Alue on kuitenkin onneksi muuttumassa. Hakaniemen silta on sen verran huonossa kunnossa, että se tullaan korvaamaan uudella 10 vuoden sisällä. Jos uusi silta on matalampi, vapauttaa se paljon tilaa rakentamiselle ja viihtyisämmälle julkiselle tilalle.

Suunnitteluperiaatteet noin 17 hehtaarille Hakaniemenrannan, Hakaniemen sillan ja Siltavuorenrannan sekä Merihaan ja Sörnäisten rantatien väliselle alueelle esiteltiin syksyllä 2014 ja lautakunta hyväksyi ne vaatien suunniteltua enemmän täydennysrakentamista. Nyt selvityksessä ovat tekniset lähtökohdat. Kaavaluonnos esitellään tänä vuonna ja asemakaavaehdotus vuonna 2017. Alueen suunnitteluun voi siis vielä vaikuttaa.

Suunnitteluperiaatteet ovat pääosin hyvät. Alueesta tulisi selkeämmin osa kantakaupunkia, kun betonierämaan eli sillan ramppien, parkkipaikkojen ja leveiden autoteiden sijaan paikalla olisi asuin- ja toimistotaloja ja vihreää. Merihaka kytkeytyisi osaksi Hakaniemeä ja Kalasatamaa ja Kallio jatkuisi rantaan asti, sillä Sörnäisten rantatie saatettaisiin muuttaa kaupunkibulevardiksi. Myös Hanasaaren hiilivoimalan sulkeminen on suuri muutos alueelle.

Epämääräisten parkkipaikkojen sijaan saataisiin paljon tarvittuja asuntoja noin 2500 asukkaalle. Uutta rakentamista suunnitellaan Merihaan länsi- ja pohjoispuolelle sekä Hakaniemenrantaan. Liikennettäkään ei ole unohdettu, sillä suunnitelmissa on varauduttu sekä Kalasataman että Kruunuvuorenranta–Sompasaari–Keskusta -raitiotiehen.
Suunnitteluperiaatteissa todetaan ylevästi, että rannat tulee saada paremmin kaupunkilaisten monipuoliseen. Hyvä, sillä tämä on alueen uudelleensuunnittelun avainkysymys. Parhaimillaan Hakaniemen ja Merihaan ranta olisi reitti, jossa kaupunkilaiset ja turistit todella viihtyisivät. Tähän ei kuitenkaan riitä kivisen ja tuulisen törmän jättäminen rantarakennusten viereen, vaan tarvitaan rohkeampaa ajattelua: vihreää virkistys- ja oleskelutilaa ja mahdollisuuksia palveluille.

Jo nyt helsinkiläisten rakastaman ja vihaaman Maailma rauha -patsaan vieressä on toiminut hyvin konttikahvila. Tällaista tarvitaan lisää. Patsaan ympärille mahtuisi pieni puisto, jossa voisi viettää aikaa Hakaniemen torilta ostettujen herkkujen kanssa. Tämän kohdan säilyttäminen viheralueena tulisi turvata kaavaluonnoksessa. Kävelykierroksella mukana olleet ulkomaalaiset vieraamme pitivät puistoa erinomaisena ideana.

Ehkä tulevaisuudessa melu ei enää peitä Korkesaaren leijonien karjuntaa, kuten eräs asukas valitti kommentointivaiheessa?

Julkaisu Helsingin Vihreiden blogissa.

Oikeassa yläkulmassa alue, johon esitän pientä puistoa

IMG_2185

Hakaniemenrantaa

Kierroksella oli mukana myös Tübingenin pormestari Boris Palmer

IMG_2203IMG_2194

LINKIT

HANKEKORTTI: http://kartta.hel.fi/Applications/hanke/showplan.aspx?sour=haku&id=2013-002028&map=yes

LAUTAKUNNAN PÄÄTÖS: http://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2013-002028/

Hakaniemenrannan ja Merihaan ympäristön suunnitteluperiaatteet: http://dev.hel.fi/paatokset/media/att/94/940eb44c8529318b3ccdba4821486955446060d5.pdf

Hakaniemenrannan ja Merihaan ympäristön suunnitteluohjelma: http://dev.hel.fi/paatokset/media/att/f1/f15e9dc587b162eeeb6c3732b01ea48ebfaef43e.pdf


Posted

in

,

by

Comments