Puheenvuoro puoluevaltuuskunnassa 29.9. Hämeenlinnassa

Kuntavaaleissa on pitkälti kyse lähiterveyskeskuksista ja siitä bussilinjasta, joka vie töihin. Hyvä niin, mutta toivoisin, ettei unohdettaisi, että kunnilla ja kaupungeilla on vaikutusta myös omien rajojensa ulkopuolella. Ei vain ilmastonmuutokseen, vaan myös globaaliin oikeudenmukaisuuteen.

Suomalaiset kunnat voisivat olla edelläkävijöitä kuntien globaalin vastuun esille tuomisessa. Esimerkiksi Helsinki hyväksyi tällä viikolla globaalin vastuun strategian ja esimerkiksi sitoutui hakevansa vihdoin Reilun kaupungin arvonimeä.

Ensinnäkin suuren ostajan on suosittava hankinnoissaan energiatehokkuutta, reilua kauppaa ja luomua. Toiseksi yhteistyökumppaneilta pitää vaatia, ettei niillä ole sidoksia veroparatiiseissa toimiviin yrityksiin. Köyhistä maista valuu veronkierron takia pois rahaa noin yhdeksän kertaa enemmän kuin niitä tuetaan kehitysyhteistyömäärärahoilla.

Globaali vastuu alkaa kotoa. Kaupunki, joka kohtelee maahanmuuttajia hyvin ja tasavertaisina yhteisön jäseninä, kohtelee varmasti hyvin myös muita asukkaitaan. On täysin kohtuutonta, että paperittomien siirtolaisten terveydenhuolto on esimerkiksi Helsingissä vapaaehtoisten lääkärien harteilla Suomi ei noudata edes Euroopan neuvoston vähimmäisvaatimusta maksuttomasta kiireellisestä hoidosta. Helsingin päätös ”selvittää mahdollisuuden toteuttaa kokeilu paperittomien terveydenhuollosta” ei saa jäädä vain ”selvitykseksi” tai ”mahdollisuudeksi”.

Lopuksi ”henkilökohtainen on poliittista”-asiaa, joka koskee kuntia: pienen vauvan äitinä olen ollut järkyttynyt yhdestä muuten niin hyvän vauvaperheiden tuen epäkohdasta. Siinä on kyse vauvan ruuasta, läheisyydestä ja tuoreiden vanhempien henkisestä jaksamista. Puhun imetyksen tuesta tai ennemmin sen puutteesta.

Itse ennen synnytystä olin kirjanoppinut kestovaipoista, mutta imetyksen ajattelin menevän niin luonnostaan, ettei siihen tarvinnut valmistautua. Karu totuus paljastui pian. Miksi imetykseen liittyvistä vaikeuksista ei puhuta? Ei niin, etteikö vauva eläisi korvikkeellakin, mutta jos imetykseen on halua, miksi sille ei ole synnytyssairaalassa heti alkuun johdonmukaista ja laadukasta tukea? Ei ihme, että Suomessa imetetään Pohjoismaista vähiten. Onko kansallisella 2009-2012 imetysohjelmalla ollut jotain vaikutusta?