Puhe puoluevaltuuskunnassa 18.4.
(muistin varalta)
Me vihreät olemme Itämeren ystäviä. Siksi toivonkin, että puolueessa keskusteltaisiin juuri nyt Itämeren kaasuputkesta.
Tuo 1200 kilometriä pitkä putkiprojekti Venäjältä Saksaan on saanut valmiiksi ympäristövaikutuksen arvioinnin, jota voi Suomessa kommentoida toukokuun alkuun mennessä. Nyt Nord Stream kiertää Itämeren maita keskustellakseen arvioinnista, jäljellä ovat vielä Ruotsi ja Saksa. Tosin eräs dokumentaristi totesi, että Tukholman ensimmäisestä tilaisuudesta ei ollut tietoa edes Nord Streamin nettisivuilla. Suomessa putken rakentamisesta päättää valtioneuvosto ilmeisesti syyskuussa.
Aiemmin putki oli paljon julkisuudessa, mutta tällä hetkellä niin ei ole. Olen nähnyt vain Helsingin Sanomien jutun, jossa tuotiin esille, että ympärivaikutukset ovat vain lyhytaikaisia ja rakentamisaikaan liittyviä. Pitkäaikaista haittaa olisi vain troolikalastukselle.
Nyt on aika lopulliselle keskustelulle vihreissä siitä, onko putken linjaus ja aikataulu oikea. Ovatko ympäristövaikutukset todella niin vähäisiä kuin väitetään? Millaista kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan, esimerkiksi Ruotsin vihreiden kanssa? Entä onko putkella muitakin kuin ympäristövaikutuksia, esimerkiksi strategisia ja turvallisuuspoliittisia? Lopuksi miten suhtaudumme niihin epäilyksiin, että Nord Stream olisi harjoitanut lahjontaa Gotlannissa?
Lyhyesti sanottuna: putki pöydälle. Näin puhui Nordström.
Comments